 |
Näinhän se meni: Venäläiset ylittivät Suomen rajan helmikuussa 1808 armeijakunnan komentajan, kenraali, kreivi Friedrich von Buxhoevden (1750-1811) johdolla. Ryssäjoukon kokonaisvahvuus oli noin 20000 miestä, lukumäärältään suunnilleen Ruotsi-Suomen joukkoja vastaava. Puolustavia joukkoja komensi ruotsalainen hoviherra, kreivi, kenraali Wilhelm Mauritz Klingspor (1744-1814), jonka strategiaan kuului lähes pelkästään perääntyminen. Ratkaiseva käänne tapahtui Siikajoen ja Revonlahden taisteluissa huhtikuussa 1808, ja Ruotsi-Suomen joukot aloittivat kesäoffensiivinsa, joka taas kulminoitui Karstulassa elokuussa koettuun tappioon venäläisten saatua joukoilleen vahvistuksia. |
|
Klingspor alkoi taas toteuttaa vankkumatonta strategista näkemystään, mikä johti siihen, että myös Savon suunnassa edenneiden joukkojen oli aloitettava uudelleen perääntyminen. Armeijamme tilanne kävi talven lähestyessä yhä vaikeammaksi. Elintarvikkeet, kalusto, mieliala; kaikki oli lopussa. Ensimmäisen kerran rauhaa hierottiin Lohtajalla syyskuussa. Aikaan saatiinkin aseleposopimus, joka rikkoontui kuukautta myöhemmin. Taistelut jatkuivat, joista ensimmäisenä käytiin kuuluisa Koljonvirran taistelu Iisalmella. Uusi aselepo solmittiin Olkijoella marraskuussa. Sen allekirjoittivat vapaaherra, kenraalimajuri Adlercreutz ja kreivi, kenraaliluutnantti Kamenski. Sopimuksen hyväksyi 20.11.1808 Hänen Keisarillisen Majesteettinsa armeijan ylipäällikkö, kreivi Buxhoevden. Sopimuksella ei kuitenkaan ollut keisarin itsensä hyväksyntää. Niinpä hän erottikin Buxhoevden, jonka tilalle tuli kenraali Knorring. Ruotsi-Suomen joukot vetääntyivät Tornion seudulle ja sieltä lopullisen rauhan tultua uuden rajan, Torniojoen, yli Ruotsin puolelle. Lääke- ja sairaanhoidon puute - ja nälkä - verottivat joukkoja vielä noin 2000 miehen verran. Virallisesti sota päättyi 17.9.1809 Haminan rauhaan, ja Suomesta tuli suuriruhtinaskunta Venäjän tsaarin, Aleksanteri I:n alaisuuteen.
[ Kevät 1808 vetäytymisen käänne ] |