Lintulahden taistelu (3.7.1808):
|
Venäläisten pääjoukkojen oleillessa Vaasan ja Uudenkaarlebyn seuduilla vastahyökkäyksen alkuvaiheet onnistuivat ilman suurempaa vastusta. Venäläisten pelko omien vähäisten joukkojen kiinnijäämisestä Kokkolaan kasvoi, ja niinpä ne vetäytyivät Etelä-Pohjanmaalle. Osa joukoista vetäytyi kuitenkin kaakkoon kohti Lintulahtea, nykyistä Kyyjärveä. Suomen sodanjohto tajusi, että tunkeutumalla Lintulahteen suomalaiset joukot voisivat katkaista vihollisen pääarmeijan tärkeän huoltotien ja samalla sen yhteydet Savossa oleviin joukkoihin. Majuri Otto von Fieandt valittiin joukon johtajaksi. Hän kulki Kannuksen ja Ullavan kautta Perhoon, jossa hän sai lisäjoukkoja. Osaston vahvuus oli nyt 650 miestä, ja ne saivatkin haltuunsa Lintulahden tärkeän tienhaaran. Kuitenkin myös venäläiset saivat lisäjoukkoja, kun eversti Jegor Vlastov marssi miehineen Karstulasta Lintulahteen. Kaksinkertaisen ylivoiman ansiosta venäläisten onnistui hajottaa suomalaisosasto, ja von Fieandt joutui vetäytymään takaisin Perhoon. |
Perhon taistelut (11.7.1808):
|
Perhossa von Fieandt sai vahvistuksia ja siirtyi joukkoineen Kokkonevalle, muutaman kilometrin päähän Perhosta Kyyjärven suuntaan. Siellä ne kohtasivat 11.7.1808 kenraali Jankovitsin kolme kertaa vahvemmat joukot. Venäläisten oli vaikea edetä vetelässä suossa, joten he eivät voineet hyödyntää miesylivoimaansa, varsinkin kun von Fieandt onnistui tukemaan tykistöllään puolustusta. Kumpikin puoli menetti runsaasti miehiä, mm. Rautalammin komppanian varusmestari, vänrikki Bror Schöneman menetti henkensä. Venäläisten onnistui kuitenkin kiertää suomalaisten selustaan. Ampumavarojen huvetessa von Fieandtin oli lähdettävä viemään joukkojaan Kokkonevan luoteispuolta sivuavaa polkua pitkin kohti Ukskoskea. Siellä he pysähtyivät viivyttämään venäläisiä antaakseen haavoittuneita kuljettaville hevosille etumatkaa. Suomalaiset vetäytyivät Vetelin Sillanpäähän asti. Venäläiset pysähtyivät Perhon Ahvenkoskelle. Taistelu päättyi suomalaisjoukkojen tappioon. Näin siitä huolimatta, että venäläisten tappiot olivat suomalaisten vastaavia suuremmat. Von Fieandtin joukkojen tappiot olivat 153 miestä, joista 25 kaatuneina. Venäläisten kokonaistappiot taas olivat 300 miestä. Kaatuneiden joukosta löydetty vänrikki Schöneman haudattiin kaatumispaikalleen. Kokkonevan kyläläiset pystyttivät suosaarekkeeseen muistoristin ja antoivat paikalle nimen Ristisaari. Nykyään hautapaikka on Perhon kotiseutuyhdistyksen hoidossa. |
Lapuan taistelu (14.7.1808):
|
1800-luvun alun harvan tiestön Suomessa tienristeyksillä oli myös sotatoimien kannalta tärkeä merkitys. Lapuan kirkonkylällä olevasta risteyksestä lähti tie länteen kohti Vaasaa, pohjoiseen Uusikaarlepyyn ja Kokkolan suuntaan, sekä kaakkoon Kuortaneelle Salmen tienristeykseen, joka haarautui taas kohti Alavusta ja Lintulahtea. Majuri Gustav Ehrnroot piti 550 miehensä kanssa Lapuan keskustaa hallussaan. Joukon kimppuun hyökkäsi kenraali Rajevski kolminkertaisella ylivoimalla ja valloitti Lapuan 8. heinäkuuta. Suomalaiset eivät kuitenkaan olleet valmiita luopumaan Lapuasta ja aloittivat joukkojen keskittämisen sinne. Samoin tekivät venäläiset. Oli syntymässä ensimmäinen molempien armeijoiden pääjoukkojen välinen yhteenotto. Suomalaiset asettuivat hyökkäysasemiin ja aloittivat kenraali Adlerscreutzin johdolla saarrostusoperaation, jonka venäläiset kuitenkin onnistuivat torjumaan. Tilanteen muuttumisesta epätietoiset von Döbelnin 2. Prikaatin joukot odottivat kiertoliikkeen vaikutusta. Jouduttuaan kovan tulituksen kohteeksi ja tympäännyttyään odotteluun 2. Prikaati hyökkäsi raivokkaasti venäläisjoukkojen kimppuun. Rajevskin joukot joutuivat alakynteen ja vetäytyivät Kuortaneen suuntaan. Lapuan tienristeys joutui taas suomalaisjoukkojen haltuun. Voitto jäi kuitenkin puolinaiseksi, eikä sillä ollut kauaskantoisempia vaikutuksia. Suomalaisjoukot eivät nimittäin seuranneet venäläisiä sen pitemmälle, ja niin Rajevski sai mahdollisuuden järjestää joukkonsa uudestaan lähestulkoon rauhassa. Lapuan yhteenotto oli kuitenkin suomalaisille kiistaton voitto yksittäisenä taisteluna. Samaa mieltä lie ollut myös venäläisten ylin johto: Rajevski vapautettiin tehtävistää kymmenen päivää Lapuan taistelun jälkeen. Nykyään heinäkuun 14. päivää vietetään paikkakunnalla Lapuan päivänä.
|
Kauhajoen taistelut (29.7. - 28.8.1808):
|
Kauhajoen taistelut olivat alkuvaiheessaan lähinnä talonpoikien ja kasakoiden välistä kahakointia. Venäläiskenraali Sepelev päätti vallata tärkeän tienhaaran Kauhajoella ja sai operaatioon käytettäväkseen runsaat tuhat miestä. Kauhajoen kirkonkylää puolusti Lapuan voiton jälkeen sinne siirtynyt von Döbelnin 2. Prikaati. Elokuun 10. päivä taistelu puhkesi Lapväärtiin johtavan tien varrella. Venäläiset hyökkäsivät myös Nummijärven tien suunnassa. Nummijärven tien varrella venäläisten menestys jäi olemattomaksi, mutta läntisen tien suunnassa suomalaisten oli ensin peräännyttävä. Von Döbeln heitti ratkaisutaisteluun koko reservinsä, ja vihollinen pakeni pari kymmentä kilometriä Lapväärtin suuntaan suomalaisten ajaessa heitä takaa. Nummijärveltä vetäytyessään venäläiset sytyttivät kylän tuleen. Venäläiset menettivät Kauhajoen taisteluissa 200 - 250 miestä, suomalaistappiot rajoittuivat 57 kaatuneeseen. Venäläisten ylin johto menetteli taas nykyajan jääkiekkojoukkueiden johdon tapaan; tappion tullen vaihdetaan valmentaja, koska koko joukkuetta ei voida erottaa. Sepeljev siirrettin paremmin kykyjään vastaaviin tehtäviin, ja venäläisjoukot vedettiin lännessä Porin tasalle.
|
Alavuden taistelu (17.8.1808):
|
Lapuan voiton jälkeen hyökkäyshenki iski myös Klingsporiin, ja hän lähetti pääjoukon kenraali Adlercreutzin johdolla tavoittelemaan Alavudella majailevia venäläisten pääosastoja. Itse hän jäi Lapualle - etäältä toki näkee kokonaisuuden parhaiten. Alavuden taistelun kulku oli suoraviivainen: Suomalaisjoukot, vahvuudeltaan noin 4000 miestä, lähestyivät Alavutta kahtena osastona. Pääsuunnassa hyökkäävää komensi kenraali Cronstedt ja saarrostavaa kenraalimajuri Gripenberg. Vastassa oli ruotsalaissyntyisen eversti Erikssonin johtama 2500 miehen vihollisjoukko. Venäläiset lyötiin pakosalle. Taistelussa kunnostauivat etenkin savolaiset johtajinaan everstiluutnantti Karl Lode ja majuri Johan Törne. Venäläisjohtoa ei tiedetä jalkautetun taistelun tuloksen seurauksena. Mutta se, mikä ei näkynyt Lapualle asti oli, että venäläiset vahvistivat jatkuvasti joukkojaan. Ruotsalaisten apujoukkojen tuonti sen sijaan epäonnistui. Taistelua mielenkiintoisempi on kahden muistopatsaan kohtalo: Tykinputkea muistuttava patsas valettiin Tampereella 1869. Venäläisviranomaiset kielsivät kuitenkin patsaan pystytyksen. Se piilotettiin ranta-aittaan Visuvedelle, ja santarmit saivat tiedon sen sijannista vasta puoli vuosisataa myöhemmin. Patsas pystytettiin nykyiselle paikalleen Muistojen kappelin alueelle taistelun vuosipäivänä 17.8.1925. Patsaan vieressä oleva obeliski pystytettiin salaa tykinputkipatsaan tyhjälle jalustalle yöllä 17.8.1881. Paikkakunnan nimismiehelle annettiin ohje vetäytyä levolle illalla hyvissä ajoin, vetää verhot kiinni ja nukkua sikeästi. Obeliskin suunnitteli ratainsinööri Norrmen, ja patsas hakattiin salamyhkäisesti ratatöiden yhteydessä. Kivenhakkaajille ei kerrottu patsashankkeeseen liittyviä tarkoitusperiä. Heidät pidettiin siinä uskossa, että patsas pystytettäisiin keisarin kunniaksi, ja se tunnettiinkin pitkään keisarin patsaan nimellä.
|
Karstulan taistelu (21.8.1808):
|
Ruotsi-Suomen joukkojen tarkoituksena oli edetä Lintulahden ja Karstulan kautta aina Saarijärvelle asti. Karstulaan saavuttaessa noin 1500 miehen vahvuisia joukkoja komensi everstiluutnantti Otto von Fieandt. Venäläisjoukkoja komensi epäonnistuneen kenraali Rajevskin tilalle komennettu kenraali Kamenski. Hänellä oli Karstulan eteläpuolella kenraali Vlastovin hoteissa 3000 miehen joukko, mutta vahvistuksia virtasi paikalle niin, että pian kokonaisvahvuus läheni 10000 miestä. Epätasapaino oli huomattava. Etelään edenneet suomalaisjoukot olivat itse asiassa marssimassa pussin pohjalle sitä itse tajuamatta. Kamenski teki kuitenkin strategisen virhearvion. Sen sijaan että olisi käyttänyt miesylivoimaansa, lyönyt Fieandtin joukot ja marssinut luoteeseen sulkemaan suomalaisten perääntymistien Kokkolassa, hän suuntasi 10000 miehen pääjoukon kanssa kohti Alavutta. Vlastovin joukko oli kuitenkin huomattava vastus Fieandtin puolta pienemmälle osastolle. Suomalaiset olivat asemissa Karstulassa Höylänsalmen pohjoisrannalla. Venäläisten suorat hyökkäykset asemia vastaan torjuttiin. Vihollisen onnistui kuitenkin kiertää asemat ja lyödä Fieandtin joukot hajalle ja pakosalle. Suomalaisjoukot onnistuttiin kokoamaan vasta Vetelissä. Suomalaisten vastahyökkäys lännessä kulminoitui Karstulan taisteluun.
|
