Sodan päättyminen:

Kuninkaallisen Pohjanmaan rykmentin
muistopatsas Lohtajalla.

Lohtajan pappila.

Pappilan pihapiiri.

Muistolaatta seinässä.

Muistopatsas Tornion hautausmaalla.

Muistopatsas Alatornion hautausmaalla.

Muistopatsas Tornion Vojakkalassa.

Patsaan tekstilaatta.

Oravaisten tappion jälkeen kahakoita käytiin vielä Kruunupyyssä ja Kokkolassa. Aselepo solmittiin Lohtajan pappilassa 29.9.1808. Asiakirjojen tultua kirjoitetuiksi kuningas Kustaa IV Adolf teki sen, mitä hänen olisi pitänyt tehdä jo runsasta vuotta aiemmin; hän erotti Klingsporin ylipäällikön tehtävistä. Hänen tilalleen komennettiin kenraaliluutnantti Klercker, jolla kuitenkin oli jo iästäänkin johtuen sangen pienet mahdollisuudet selvitä tehtävästä kunnialla.

Aselevon yhteydessä sovittiin armeijoiden sijannista: Lännessä suomalaisjoukot asettuivat Himangalle, venäläiset Lohtajalle. Idässä aselepolinja kulki Iisalmen kirkon kohdalla.

Osapuolilla oli aselevon jatkamiseen kahdeksan vuorokauden irtisanomisaika. Kuten aina tämänkin sodan lopettaminen oli huomattavasti vaikeampaa kuin sen aloittaminen. Aselevon aikana yhteenottoja käytiin muun muassa Lieksassa Vornan taistelu 8. - 9.10. ja Jauhiaisen taistelu 10.10.

Venäläiset olivat kuitenkin päättäneet tasata tilinsä suomalaisten kanssa ja irtisanoivat aseleposomuksen virallisesti. Tämä johti saman tien Koljonvirralla 27.10.1808 käytyyn suomalaisittain voitokkaaseen taisteluun, joka ei enää kuitenkaan sodan suuntaa voinut kääntää.

Uusi aselepo solmittiin 19.11.1808 Olkijoella. Sopimuksen allekirjoittivat Adlercreutz ja Kamenski. Sopimuksella oli venäläisten puolelta ylipäällikkö Buxhoevdenin siunaus. Keisarin lupaa aselepoon ei kuitenkaan ollut, joten nyt oli Buxhoevdenin vuoro mennä. Tilalle tuli kenraali Knorring.

Olkijoen sopimuksen mukaan suomalaisjoukot vedettiin Kemijoen pohjoispuolelle. Sopimus päätti taistelut Suomen alueella, mutta niitä jatkettiin vielä Ruotsissa.

Lopullinen rauha solmittiin Haminassa 17.9.1809. Suomi liitettiin Venäjään, ja rajan Ruotsia vastaan sovittiin kulkevan Tornion- ja Muonionjokia pitkin.

Sotatoimien päätyttyä Tornion alueelle jäi huomattava osa suomalaisjoukkoja potemaan sodassa saamiaan vammoja. Kulkutaudit rehottivat ja sotilaita kuoli tuhansittain.

Mutta miten kävi heidän johtajiensa?

Oravaisten taistelun jälkeen kuningas Kustaa IV Adolf oli vihdoin valmis vetämään johtopäätökset Klingsporin sodanjohtokyvyistä ja siirtämään tämän kykyjään vastaaviin tehtäviin. Ensi hätään Klingspor erotettiin virastaan. Hän ei kuitenkaan jäänyt odottelemaan, mitä hänen kykyjään vastaavat tehtävät saattaisivat olla. Odottamatonta toimeliaisuutta osoittaen Klingspor otti Ruotsiin palattuaan osaa kuningas Kustaa IV:n Adolfin vallastasyöksemiseen, joka kaiken lisäksi vielä onnistuikin. Palkkioksi valtiopäivät nimittivät Klingsporin Tukholman ylikäskynhaltijaksi. Tässä virassa hän toimi vuosina 1809 - 1810. Lyhyen pestin voisi ehkä tulkita siten, ettei Wilhelm Mauritzille tästäkään hommasta eläkevirkaa syntynyt.

Suomen sodan ainoa suomalaissyntyinen kenraali Carl Johan Adlercreutz - Siikajoen, Revonlahden, Lapuan ja Alavuden sankari - jätti armeijan Olkijoen sopimuksen myötä ja muutti Ruotsiin. Siellä hän Klingsporin tavoin osallistui kuninkaan syrjäyttämiseen, oli jopa henkilökohtaisesti tätä vangitsemassa 13.3.1809. Hyvin suoritetusta työstä Adlercreutz palkittiin kreivin arvolla ja asemalla, joka käytännössä merkitsi koko Ruotsin armeijan päällikkyyttä. Vuonna 1813 hän osallistui sotaretkeen Napoleonia vastaan ja vuotta myöhemmin sotaan Norjaa vastaan. Adlercreutz kuoli 21.8.1815, mutta hänen viralliset hautajaisensa pidettiin vasta seuraavana keväänä, 18.4.1816, Siikajoen taistelun vuosipäivänä.

Johan August Sandels ylennettiin Koljonvirran taistelun jälkeen kenraalimajuriksi. Kesäkuussa 1809 hänestä tehtiin Länsipohjan armeijan päällikkö. Viimeiset Suomen sodan taistelunsa hän kävi Hörneforsissa 5.7.1809. Adlercreutzin tavoin Sandels soti Napoleonia vastaan sekä osallistui Norjan sotaretkeen. Hän toimi Norjan käskynhaltijana vuosina 1818 - 1827. Sotamarsalkan arvon hän sai vuonna 1824. Vaimonsa, vapaaherratar Ulrika Elisabeth Hermelinin kanssa hän sai kuusi lasta. Kaikista neljästä pojasta tuli myös upseereita. Sandels kuoli Tukholmassa 22.1.1831, ja hänet haudattiin Klaran kirkkoon.

Bijoun, Sandelsin ratsun, sodan jälkeistä kohtaloa uudempikaan historiantutkimus ei ole pystynyt luotettavasti selvittämään.

Juuttaan taistelun jälkeen Georg Carl von Döbeln sai ylennettiin kenraalimajuriksi lokakuussa 1808 ja määrättiin sotaväen päälliköksi Ahvenanmaalle helmikuussa 1809. Sieltä hänen oli kuitenkin joukkoineen vetäydyttävä Grisslehamniin, Ruotsin puolelle.

Tämä jälkeen von Döbeln määrättiin armeijan johtoon Pohjois-Ruotsiin. Kun sotaväki kotiutettiin 8.10.1809, hän piti Uumajassa joukoilleen kuuluisan jäähyväispuheensa:

"Yhtä minä pyydän teiltä: Kun te lähestytte niitä paikkoja, missä me olemme voittaneet vihollisemme ja kun te siellä näette sen sorakummun, joka peittää meidän kaatuneet kumppanimme, huokailkaa siunausta heidän tomulleen. He ovat kuolleet sankareina, ja heidän tuhkaansa vartioivat kunnian haamut."