|
15.5.1999 Kampean itseni ylös vähän pehmentämään pohjelihaksia, jotka ovat kivikovat. Puran samalla leirini. Muissa teltoissa tunnutaan äänistä päätellen vielä nukkuvan. Saksalaiset ovatkin oikein kuorsaajarotua. Starttaan Guzzin ja samassa taivas aukeaa. Vettä tulee kuin aisaa, ja tuulikin nousee enemmän kuin navakaksi. Pakko on sanoa, että pohjoistuuli on kylmää ja sade märkää samalla tavalla niin Saksassa kuin Suomessakin. Kiertelen sateesta huolimatta ympäri saarta ja katselen, miten asiat ovat muuttuneet. Ja ovathan ne. Mutta kyllä Ulbrichtin, Honeckerin ja sen viimeisen superryssän, Krenzin, haamut yhä hiippailevat entisen DDR:n alueella. Paljon on korjattu, mutta paljon on vielä rumaa, likaista ja tarpeetonta jäljelläkin. Vaan ei kai sitä pidä ihmetellä, meininki maassa kun oli sitä mitä oli. Se viimeinen superi, Egon-poloinen, oli niin vallanhimoinen ja tyhmä, että oli valmis ottamaan vallan jo kontallaan olevassa systeemissä. Sai siitä sitten palkkioksi syyt ja syytteet niskoilleen. Jotenkin vain ei oikein sääliksikään käy. Toisaalta, ei wessienkään kovin suurta ylenkatsetta pitäisi osseihin päin osoittaa. Marshall-avulla se länsipuolen talouskin nostettiin. Ilman dollareita Volkswagenkin olisi kuin Trabant - molemmat kansan tarpeisiin tehtyjä. Marshall-avun asemesta itäpuoli sai iivanan veljellisen kädenojennuksen. Se taas tarkoitti sitä, että siihen käteen jäi kaikki, mikä vain irti lähti. Ja lähtihän sitä - tehtaita myöten. Kaikki siirrettiin sellaisenaan Suureen ja Mahtavaan tukemaan kommunistista maailmanvallankumousta. Niin, ettei se ihan sattumaa ole, että Uralissa ja Dneprissä on boxerikone. (Mielestäni aivan oivallinen mielleyhtymä siihen saakka, kunnes ystäväni Seppo kiirehti oikaisemaan väärinkäsitykseni Uralin ja Dneprin alkuperästä.) Bergenin ja Stralsundin jälkeen - molemmat ruotsalaisperäisiä nimiä - käännyn länteen. Kaupunkien kadut ja osin rakennuksetkin ovat surkeassa kunnossa. Mutta tiet kaupunkien ulkopuolella ovat aivan ajettavassa kunnossa. Länsimarkkoja ei ilmeisesti ole riittänyt kaupunkeihin saakka. Bad Doberanissa tienvarsimittari osoittaa ilman olevan neljä astetta lämpimän puolella, tuulee ja sataa. Bad, very bad, indeed! Mutta nämä sakemannit, ossit niinkuin wessitkin, ovat oikein laatuisaa väkeä. Heidän aikeensa esimerkiksi liikenteessä ovat täysin ennakoitavissa. Niillä on käsikirja joka asiaan, ja ne ovat kirjansa lukeneet sekä ovat muutenkin kuuliaista porukkaa, joka uskoo painettuun sanaan. Ihan totta. Wiesmarissa, kun pysähdyn tupakalle, hoksaan kirjakaupan ikkunassa käsikirjan nimeltä "365 Leichtsinnige Stellungen". Eikä ainakaan kansikuvasta päätellen kyseessä ole Wehrmachtin asennonteon käsikirja, joka sekin varmasti on olemassa. Ylittäessäni vanhan rajan Lyypekin kohdalla ajan samalla kesään. Löytyihän se! Aurinko paistaa, ja lämpötilakin on parikymmentä astetta. Istun Rastplatzin puistonpenkillä jossakin Lyypekin ja Neustadtin välillä ja annan auringon lämmittää. Vaatteista nouseva vesihöyry vain meinaa tehdä senkin homman tyhjäksi: Joku mummo kulkee ohi ja katsoo sillä silmällä, että äijähän palaa kun savu noin nousee. Sanookin ohi mennessään jotain. Ennen moottoritieltä poistumista kokeilen hieman, miten Guzzin venttiilit nousevat. Viipotan Plöniin, joka nimestään huolimatta on kaunis kaupunki. Yöpaikkaa sieltä ei kuitenkaan meneillään olevien jazzfestareiden takia löydy. Haluan kuitenkin sisämajoitukseen kahdestakin syystä: vaatteet pitää saada kuiviksi, ja toisaalta kiinnostaa kovasti nähdä, sattuisiko telkkarista tulemaan vaikkapa jokin hyvä länkkäri. Viimeksi vastaavassa tilanteessa minulla oli ilo kuunnella ja katsella, kun John Wayne piti inkkareille puhuttelua saksaksi. Ja intit vastasivat samalla kielellä. Eckernfördessä onnistaa, ja käyn taloksi rantahotelliin. Vastaanotossa tyttö antaa minulle lomakkeen täytettäväksi. Itse hän täyttää sen kaksoiskappaleen. Säännöt kuulemma vaativat niin. Veikkaan mielessäni kyseisen pykälän löytyvän "Hotellivastaanoton käsikirjasta". Huvitan tyttöä tavaamalla hänelle nimeni englanniksi useaan kertaan. Tuntuu kovin vaikealta. Tyttö valittaa suomalaisten nimien mutkikkuutta. Pyydän häntä tavaamaan minulle oman nimensä. Kirjoitan sen lautasliinaan kirjain kirjaimelta, presiis siten kuin hän nimensä tavaa. Mutta ei siitä ihmisen nimeä tule. Tyttö väittää minun kirjoittaneen sen tahallani väärin. Myönnän kiireesti, ettei tyttöparka joudu hankalaan tilanteeseen. Tilanne naurattaa meitä molempia. Raaputan itseni puhtaaksi suihkussa ja menen syömään. Ruoka on hyvää, ja kylmä olut taas päivän kohokohta. Katselen lahdella purjehtivia veneitä. Kovin on kesäinen ilta, tuntuu aivan siltä kuin aamuinen sää olisi pahaa unta. John Waynellä on Saksan tv:stä vapaailta. Mutta Geena (Rennyn ex) Davis ilahduttaa katsojia saksaksi elokuvassa "Kurkunleikkaajien saari". Aber Mensch, so müss es doch sein! Käyn vielä lenkillä kaupungilla oikomassa koipiani ja sulattelemassa illallistani. Takaisin tultuani Geena alkaa päästä todella vauhtiin. Soitan kotiin ja kuulen, että Suomi-Tsekki finaalimatsi on ensimmäisen erän jälkeen 1 - 2. Jano vaivaa, joten kömmin vielä kerran alakertaan ja tilaan oluen. Ennen nukkumaan menoa luen hetkisen paikkakunnan esitettä. Hetken aikaa luulen ymmärtäväni lukemani, mutta sitten tulee täydellinen stoppi. En viitsi enää alkaa hakea, missä se virkkeen predikaatti oikein luuraa. Mutta Geena näyttää konnille, mistä kana kusee. |
[ Päiväkirjaluetteloon ] [ Edellinen sivu ] [ Seuraava sivu ]
