|
14.5.1999 Losautan Guzzin käyntiin. Äänestä päätellen jotain on irrallaan. Yksi pleksin kiinnityspulteista näyttää tippuneen, ja pleksi pääsee tärisemään kiinnitysrautojaan vasten - siitä pyörän vielä lotisevampi käyntiääni. Nyt pitää äkkiä hommata jostain alkuperäisvaraosa. Takuuehdoissakin niitä vaaditaan ehdottomasti käyttämään. Eli kuten italialainen manuaali englanniksi kertoo "always use genuine spear parts". Onnistun kuitenkin herättämään, tai ainakin saamaan liikkeelle, puolalaiset siirtotyöläiset. Perheen patriarkka köpöttelee juttusille. Yhteistä kieltä meillä ei ole, mutta ymmärrän, ettei hänkään pidä sateesta. Pari tuttua sanaa hänen puheessaan vilahtaa: Katowice ja zloty. Toisin sanoen, perhe on Katowicesta kotoisin ja tullut tänne tienaamaan zlotyja. Näin helppoa on kommunikointi puolaksi! Ukko ei osoita minkäänlaista kiinnostusta Guzziin, ei edes vilkaise sitä. Ei taida olla alan miehiä. Samanlainen kokemus minulla on muutaman vuoden takaa Norjasta saamelaispapparaisen kanssa jutustelusta. Appropååååå. Guzzi on pelannut tosi hienosti. K-satasen Bemarin jälkeen tuntee taas, millaista on ajaa moottoripyörällä. Forza Italia! Forza Mandello del Lario! Forza Umberto Marcato! Sade on tauonnut ainakin toistaiseksi. Ennen lautan lähtöä ehdin pistäytyä Skanörin kalastajasatamassa ja pyörähtää myös Trelleborgin keskustassa. Inget vidare. Ingen höjdare. Laiva on enemmän kuin puolityhjä. Siis suomeksi: meitä on kourallinen sekalaisen näköistä sakkia matkalla Sazznitsiin. Merenkäyntiä ei ole, ja merellä aurinkokin pilkahtaa välillä esiin. Saksan rannikko ilmestyy näkyviin, tai Etu-Pommerihan se tarkemmin sanoen on. Täällä on ollut suomalaisia ennenkin - ja vielä ihan miesten töissä. Kaarle XII kokosi Suuren Pohjansodan armeijansa täällä Etu-Pommerissa, joka silloin kuului Ruotsille. Kyseessä ei ollut mikään Sveriges Folkarmé, vaan ihan puhtaasti palkkasoturiporukka, nimenomaan upseeriston osalta. Suomalaisiakin oli tietysti mukana huomattava joukko. Se reissu päättyi Pultavalle, ja heikosti kävi. Ihan huonosti ei kuitenkaan käynyt Kaarlelle, joka pakeni Turkkiin vetämään muutamaksi vuodeksi henkeä. Tappelukuntoon päästyään Kaarle kävi vähän tukistamassa norskeja Trondheimissa. Kotimatkalla hänet murhattiin. Murhaajaa ei ole toistaiseksi saatu kiinni, mutta Ruotsin poliisi tutkii kuitenkin erästä suomalaiskytkentää. Säpo vaikenee kuitenkin tässä vaiheessa tutkimuksen yksityiskohdista. Vielä pari sanaa Pultavasta: Kun Ruotsin joukot oli lyöty, tsaari Pietari Suurelle jäi valtava määrä vankeja. Kun niille ei oikein mitään järjellistä käyttöä keksitty, suurin osa tapettiin. Ootsin harasoo. Mutta vangitut kenraalit ja osan ylintä upseeristoa Pietari säästi. Hän halusi värvätä upseerit omaan armeijaansa. Asiansa edistämiseksi Pietari järjesti vankiupseereille kunnon pidot, joissa syömisen ohella oli muutakin ohjelmaa. Ohjelma oli seuraavanlainen: Paikalle tuotiin joukko kasakoita, jotka olivat taistelleet Ruotsin joukoissa, ja joita Pietari piti pettureina. Tsaari määräsi kasakat "paalutettaviksi". Tämä tarkoitti sitä, että ruokavieraiden silmien edessä kunkin kasakan peräpäähän työnnettiin seiväs - toki terävä pää edellä. Sen jälkeen seipäät yksinkertaisesti nostettiin pystyyn. Mahtoi siinä pojilla olla ruokapuheet. Tai ei kai niille palkkasotilaille niin kovin kummoista väliä ollut, kuka palkan maksoi. Ja jos vaikka olisikin ollut, Pietarilla oli varmasti esitetyn ohjelmankin perusteella kaikki neuvotteluvaltit käsissään. Sassnitzin tullissa toki kysytään passia, mutta nykyään jo hymyn kanssa. Ja leimankin saa, kun erikseen pyytää. Paljon ovat entisen Itä-Saksan tullin menettelytavat muuttuneet kymmenessä vuodessa. Kurkkaan pikkuisen Sassnitzia ja lähden kiertelemään Rügeniä ilman sen kummallisempaa päämäärää. Välillä vilkuilen peileistä, joko Stasin Wartburg on perässä. Ei ole Wartburgia, mutta punainen Guzzi on näkynyt peilissä jo jonkin aikaa. Noinkohan ovat veijareiden kulkupelit muuttuneet? Kiihdytän ja taas vähennän vauhtia ilman mitään syytä. Punainen Guzzi pitää välimatkan samana koko ajan. Päätän katsoa, mitä tapahtuu, kun kurvaan parkkiin. Perässä tulee. Guzzin selästä nousee kaveri, joka huonolla englannilla esittäytyy hampurilaiseksi guzzi-ukoksi. Kyselee, olenko hakemassa jostain yöpaikkaa. Hän kertoo, että Kap Arkonassa on kokoontumisajo. No, ei muuta kuin sinne sitten. Ajan kaverin perässä ja kuvittelen, miten mukavaa hommaa tämän on täytynyt olla stasilaisille. Leirintäalueella on jo liuta Harrikoita. Moottoripyöriäkin näkyy olevan. Lyön teltan pystyyyn ja heitän kamppeet sisälle. Guzzi-ukon porukassa on kaksi muuta hampurilaista ja kaksi berliiniläistä - sieltä entiseltä itäpuolelta. Kolme wessiä, kaksi ossia. Tästä tulee kivaa, kun osa puhuu englantia ainakin jossakin määrin. Kohotamme useita maljoja suomalais-saksalaisen motoristiveljeyden kunniaksi. Yksi veljistä on kylläkin sisko. Jutellaan niitä näitä: kehutaan omia pyöriä ja haukutaan toisten. Harrikoita haukutaan yhteen ääneen, hampurilaissisko kaikkein innokkaimmin. Jonkin ajan päästä hän kertoo ajavansa Harley Davidson 883 Sporsteria. Niska ja olkapäät kuulemma puutuvat ja polvia pakottaa. Kehun kaiken varalta Sporsteria erinomaisen kauniiksi, nimenomaan naiselle sopivaksi pyöräksi. Vähitellen alan päästä varsinaiseen asiaan: mitä wessit ajattelevat osseista ja päinvastoin. Mutta jostakin syystä kaikki pyrkivät lyömään asian leikiksi. Ossit kutsuvat pitkää hampurilaiskaveria BicMaciksi. Myöhemmin yöllä, kun tilanne on jotenkin herkistynyt, kysyn osseilta, ovatko he nyt onnellisempia kuin kymmenen vuotta sitten. Nuoret kuulemma yleensä väittävät olevansa, mutta eivät vanhoista ajoista tosiasiassa muista yhtään mitään. Keski-ikäinen ja vanhempi väki ei oikein osaa kapitalismin mukanaan tuoman onnen nimiin vannoa. He kun olivat niin syvällä vanhan systeemin sisällä, etteivät uuden tullessa osanneet ruveta rosvoamaan asiaan kuuluvalla tavalla. Taloudellisesti nopen osalle jääneilläkin menee paremmin, mutta valtion ennen tarjoama turva puuttuu. Aiemmin, nomenklatuuraa lukuun ottamatta, kaikki olivat köyhiä. Nyt vain osa. Ossit haastavat wessit uintiretkeen Itämeressä. Lupaan toimia tuomarina, jos oikein kisa saadaan aikaan. Sisko ajaa Harrikkansa rantaan. Pyörän valoissa meri on aivan musta, ja aaltojakin on melkoisesti. Ossit todella menevät uimaan, wessit nakkelevat heitä sormenpään kokoisilla kivillä. En oikein tiedä, mitä tuomarin pitäisi tehdä tällaisessa tilanteessa. Lujitamme motoristihenkeä vielä lukuisilla maljoilla. Grillaamme myös makkaroita guzzi-ukon jostain taikomalla grillillä. Kehun makkaroiden tuoreutta: voi vielä selvästi kuulla, kuinka ne hirnuvat laitumella. Yöllä herään pariin otteeseen kylmyyteen. Aamuyöstä oikean jalan pohjelihas kramppaa. Tuulee kovasti, ja välillä rapsauttaa oikein kunnon sadekuuron. Onneksi teltta pitää sateen ulkopuolellaan. |
[ Päiväkirjaluetteloon ] [ Edellinen sivu ] [ Seuraava sivu ]
