Saapassuojien kiskominen käy työstä


Mikko eksyksissä Muoniojoen
varressa Kihlangissa


Muoniojoen suvantoa


Mikko haastattelee Pakajoen vonkamiestä


Tauko Sonkamuotkassa


Enontekiön Muotkajärven rantaa


Hetan keskustassa


Uskookohan äiti, ettei poikaa
pidetä nälässä?

22.7.1998

Emme aamulla turhaan hötkyile tien päälle. Eikä ole mitään syytäkään, sillä emme vielä tänään tavoittele Nordkappin maisemia.

Mutta mentävä sinne kuitenkin on, jos mennä meinaa. Pari kilometriä mummolasta ylöspäin, siinä tullin paikkeilla, kuulen vaimon huutavan, että "et sitten ajata sitä poikaa hengiltä". En oikein pääse selvyyteen, tuleeko ääni kypärän sisältä vaiko ulkoa. No, joka tapauksessa, merkitään tuokin tiedoksi.

Haetaan taas ensin ajorytmiä. Mikko ajelee keulilla ja määrää tahdin. Jätän välin melko pitkäksi ja tuleskelen hissun kissun omaan tahtiini. Kai se on minunkin ymmärrettävä, että pojan pitää saada itse kantaa vastuu ajamisestaan. Enhän minä voi miksikään päällystakiksi ruveta. Ongelma on nimenomaan minun, ei Mikon.

Kolarin Shellillä pysähdymme pikku paussille. Ilmassa on sen verran lämpöä, että päätämme ostaa jätskit. Mikko kyselee, onko ajonopeus sopiva. No, onhan se Bemarille vähän alakanttiin, mutta eipä hätää. Nyt mennään näin.

Sanon Mikolle, että hän saa ajella edelleenkin nokkamiehenä, jonka vastuulle kuuluu aina myös oikean tienreiän hakeminen. Mikko ihmettelee, että mistä hän nyt senkin voi tietää. Lyön kartan kouraan, että tutkipa tuosta. Hettaan menevästä tienhaarasta Palojoensuussa pitäisi hoksata kääntyä.

Mikko mutisee, että pakko kai se sitten on. Sanon vielä, että minä saatan tulla sen verran perässä, että peileistä ei näy. Ja myös, että aion pysähtyä Kihlangissa tienvarren koskipaikassa katsastamassa, vieläkö siinä joku yrittää narrata lohta. Niin, että senkään ohi ei nokkamiehen oikein sopisi ajaa.

Seuraa hetki harrasta kartanlukua, jonka jälkeen Mikko pistää kypärän päähänsä, hanskat käteen ja nousee pyörälle. Ottaa sitten hanskat ja kypärän pois ja huutaa, että mikä sen paikan nimi taas olikaan, jonka ohi ei sopinut ajaa. Ehti jo unohtua. Huudan takaisin, että Kihlanki. Saapa nähdä, osutaanko samaan paikkaan pysähdyksiin.

Osutaan. Ja onhan siellä muutama sinnikko veneineen vielä onneaan kokeilemassa, vaikka paras lohennousu onkin jo pari viikkoa takanapäin. Seurailemme soutumiesten touhuja jonkin aikaa, mutta mitään mainittavaa ei näytä tapahtuvan. Esittelen vielä toisilleen Mikon ja Pakajoen vonkamiehen; puupökkelöstä tehdyn patsaan, joka tuntuu taas saaneen uudet vaatteet päälleen. Kukahan sen pukemisesta täällä oikein huolehtii?

Muoniossa tankataan. Ehdotan Mikolle, että kahvipaussi voitaisiin pitää Sonkamuotkassa. Mikko hakee Sonkamuotkan kartalta ja sanoo "joo".

Sonkamuotkan matkamuistomyymälässä onkin uusi tuttavuus; paksu tyttö, joka näyttää palvelevan muita asiakkaita aivan asiallisesti, mutta joka on jostain saanut päähänsä, että motoristeja kuuluu puhutella oikein tosi rempseästi. Kun tulen kuuloetäisyydelle hän, roolinsa tehosteeksi, kirota pärskäyttää aputytölle jostakin asiasta.

- "No, motareillako sitä on lähdetty ajelemaan?"
- "Ka, mistäpä arvasit?"
- "Nordkappiin ei kannata mennä, sinne on huono tie."
- "Jaa, viime vuonna sinne oli ihan hyvä tie. Nekö olisivat sen nyt huonontaneet?"
- "Etkö meinaa ostaa muuta kuin kupillisen kahvia?"
- "No, jos tuota pahvimukillista ei kannata kuudella ja puolella markalla myydä, niin saatanhan minä kaataa sen takaisin pannuun."

Voi sitä miesparkaa, joka tuon saa elämäänsä sulostuttamaan! Ja varmaan on tuon riiviraudan ansiota sekin, että alkaa sataa juuri kun olemme lähdössä eteenpäin.

Hetassa painattelemme Jussan Tupaan syömään. Pakko on yrittää hankkia todisteita siitä, ettei poikaa ole ainakaan nälässä pidetty. Syödessämme seurailemme kuinka pari paikallista, ilmeisen työrajoitteista naima-aslakkia antaa sossun rahoille kyytiä. Turha kai sitä on akan ja kakaroiden huutaa leivän perään, jos ei isäntä ensin saa edes pikku känniä ottaa!

Mikko käy vessassa, ja minä saan samassa toisen äijistä kimppuuni:

- "Kalhaanko tolette tulheet? Mie vain saatan ruveta ophaaksi. Onko teillä viinaa? Ajama mönkijällä järville Norjan rajalle. Varma saalis."
- "No, joku toinen kerta."
- "Jo vain. Eikä sole kalastaminenkhaa niinko enne. Sillon ko kymmenenkhää verkkoa heitti järhveen, ni aina olit täynnä kalaa. Mutta nyt ne on tyristit vieneet ongella kaikki. Voi helevetti!"
- "Kyllä kovaa on niin."

Ennen Palojärveä alkaa sataa ihan tosissaan. Täräytän Mikosta ohi ja kokeilen vähän, tuntuuko tie liukkaalta. Ei kovinkaan; asvaltti on ilmeisesti sen verran vanhaa, ettei pintaan enää nouse sateella liukasta öljyntapaista töhnää.

Kautokeinossa huomaan tienvarsikyltin ilmoittelevan yön Turisthotellissa maksavan 490 Nokkia. Ei tunnu kovin pahalta. Mennään sinne, niin saadaan kamppeet kuiviksi.

Illan myötä hotelliin saapuu myös sveitsiläispariskunta GoldWingillään. Ovat kuulemma menossa Kiirunaan kokoontumisajoon. Meidän lisäksemme hotellissa ei taida muita ollakaan. Käyhän se näinkin.

Seuraavalla aamulla on minulle jo kaksikin yllätystä hanskassaan. Olen niistä tässä vaiheessa kuitenkin vielä onnellisen tietämätön.


[ Päiväkirjaluetteloon ] [ Edellinen sivu ] [ Seuraava sivu ]