Finnmarksviddaa Suoluvuobmessa

Altan kanjonissa

Mukava kahvila Skogstuessa

Altan saamelaismuseo

Museon patiolla, taustalla Alta-vuono

Museoalueen kalliopiirroksia

Duoddar Sion - erämaakirkko
Altan ja Skaidin välillä

Skaidin ja Olderfjordin välisellä ylängöllä

Nuori mies syö aina kun vain voi

23.7.1998

Herään aamulla ja huomaan kauhukseni, että vessan ovesta pistää esiin kaksi jalkaa. Kun minä kerran olen tässä, niin niiden täytyy kuulua Mikolle. Ei kai mitään vain ole sattunut! Pudistelen Mikkoa varpaasta ja saankin hänet heräämään.

Kysyn, mitä ihmettä tämä oikein tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, että minä olen kuulemma kuorsannut koko yön. Jotenkin kumman voipuneesti Mikko antaa esimerkkejä erilaisin korahduksin ja vihellyksin yön kulusta. Jos tuo on puoleksikaan totta, niin yön on täytynyt olla hänelle yhtä helvettiä. Yritän selittää, että moottoripyöräily nyt vain on sellaista. Kuitenkin minulle jää päällimmäiseksi tunne, että vakuuttelu ei oikein mene perille.

Menemme kuitenkin sulassa sovussa syömään. Sääkin näyttää olevan selvästi kirkastumaan päin, joten eiköhän tämä taas tästä. Vaihdamme muutaman sanan sveitsiläispariskunnan kanssa ja varoittelemme heitä poroista matkalla Kiirunaan.

Pakkaamme ja olemme valmiita maksamaan laskun ylläpidostamme. 980 Nokkia!!! Ymmärsinkö minä nyt oikein? Eikös sen pitänyt olla 490 Nokkia? Kyllä, kyllä, mutta per person! Akkurat! Olisikohan sitä pitänyt vielä kyltistä lukemansa ymmärtääkin?

Pistän mieli karrella Visan vinkumaan. Tallennan kuitin visusti myöhäisempää käyttöä varten. Joulupäivä on se päivä, jolloin tavallisesti kerron vaimolle vuoden aikana kertyneet pysäköinti- ym. sakot. Ja kerron ne rehellisesti pennilleen, mitään niistä salaamatta, mitään niihin lisäämättä.

Mielestäni joulupäivä on ehdottomasti vuoden soveliain päivä tähän tarkoitukseen. Rikkeet on helpointa tunnustaa silloin, kun tietää, että rauha vallitsee maassa ja ihmisillä on hyvä tahto. Ja totta puhuen, minusta tuntuu välillä, että vaimo odottaa näitä tunnustuksia jopa enemmän kuin joululahjoja. Tarjoutuuhan siinä hänellekin mahdollisuus osoittaa ihmisluonteen suuruutta, jaloa mieltä ja anteeksiantoa. Siispä tuokin kuitti jemmaan joulua odottamaan. Siihen asti on parasta yrittää unohtaa koko juttu. Vannotan Mikkoakin pitämään suunsa kiinni.

Ajelemme pilvipoutaisessa säässä kohti pohjoista. Aivan takuuvarmaa auringonpaistetta tämä ei nyt ole, mutta ei mitenkään heikkoakaan.

Skogstuessa pysähdymme juomaan kahvit viehättävässä pikku kuppilassa. Hiljaista on, olemme ainoat asiakkaat. Myyjätyttö kertoo, että turistibussit eivät nykyisin enää juurikaan paikassa pysähdy. Ei ole tarvista. Matkalaiset ovat keränneet päivän eväät edellisen yöpaikan aamiaspöydästä mukaansa. Ja sitä paitsi Nordkappin liikenne kulkee pääosin idempää, Karasjoen ja Lakselvin kautta. Otamme kovasti osaa hänen murheisiinsa. Tässä kyllä kannattaisi pysähtyä; kahvi on todella hyvää, eikä mikään ole kovin pahasti hinnan kiroissa.

Ajamme Altan museolle. Kovin monta muuta visiitin väärtistä paikkaa en Altassa tiedä olevankaan. Täällä alkaakin jo sitten olla helle. Kiertelemme museon sisänäyttelytilat ja menemme patiolle kahville. Kerron Mikolle vuonon pohjukasta löytyvistä kalliopiirroksista, mutta helteen takia ne eivät vedä Mikkoa tarpeeksi puoleensa. On helppo olla samaa mieltä.

Kävin täällä vaimon kanssa viime kesänä. Kiertelimme koko polun, jonka varrella alkuperäisnorskit kivipiirroksiaan aikoinaan nikertelivät. Kyselin vaimolta, miten hänen mielestään sen aikakauden ihmiset suhtautuivat näihin tulevien aikojen kulttuurihistoriallisiin merkkimiehiin? Miten heidän luovuuttaan ja kaukokatseisuuttaan mahdettin arvostaa? Olivatko he todella sen luokan visionäärejä, että tiesivät, että kun tässä vähän kuvia kilkutellaan kiviin, niin 6000 vuoden päästä tähän on kiva perustaa museo? Mikä oli heidän asemansa aikansa yhteisössä?

Kysyin myös, olisiko vaimon mielestä seuraavanlainen, tosin kovin yksipuolinen sananvaihto esimerkiksi isän ja pojan, isännän ja rengin tai työnantajan ja työntekijän välillä aikanaan ollut mahdollinen:

- "Vai täällä sinä saatanan mitääntekemätön iiliskotti olet taas hakkaamassa naivien porojen kuvia kiviin. Eikö, jumalauta, ole isolla miehellä parempaa tekemistä tai edes joskus jotain muuta mielessä? Nytkin pitäisi olla kalassa, poroaidat olisi pakko korjata ja kenkäheinät kerätä. Ja vielä jonkinlaista suojaakin pään päälle olisi hommattava talven varalle. Ja täällä, perkele, yksi taiteilija sen kuin istuu moska ja taltta kourassa kivien kimpussa. Hiisi sinun perseesi vielä tervaa, etten paremmin sano."

Tuo oli varmasti sen ajan katsantokannan mukaan ainoa oikea asenne moisiin työtä vieroksuviin luikureihin. Aidon luovuuden arvostaminen mahtoi jo tuolloin olla alhaisella tasolla. Eikä siitä ole kuunaan paremmaksi muuttunut, kuten tämäkin kertomus osoittaa.

Nimittäin mielikuvani kiihottamana yritin vielä saada vaimonkin innostumaan ajatuksestani jatkamalla kuvitteellista keskustelua lisäten siihen vielä hivenen tunteen paloa. Mutta ei. Vaimo latisti täysin minun luovuusprosessini tokaisemalla kyllästyneenä: "Miksi sinun pitää aina olla tuommoinen?"

Aivan rehellisesti sanoen, en siihen siinä hetkessä vastausta keksinyt. Hetken päästä kaduin jo itsekin esitystäni - ehkäpä siinä oli ripaus luovuutta, mutta varmasti se oli aikaan ja paikkaan nähden täysin sopimaton.

Tankkaamme vielä ennen kuin suuntaamme kohti Skaidia. Ylängöllä pysähdymme tietysti Finnemisjons kapellin - Duoddar Sionin - kohdalla katsomassa näkyisikö missään ainuttakaan seurakuntalaista. Pari näkyykin köpöttelevän myyntikojultaan kohti rinteessä olevaa pöksää, luultavasti ansaitsemilleen päivänokosille.

Skaidissa syödään huoltiksen seinän varjossa jätskit, ja siitä ei olekaan kuin pikku luikaus, niin ollaan Olderfjordissa. Ja hosuttu ei varmasti olla. Kolmessa päivässä on tultu sama matka, jonka vuonna -95 ajoin päinvastaiseen suuntaan päiväseltään. Mutta oikein hyvä näin.

Käymme syömässä. Illalla Mikko pyytää kolmen tunnin etumatkaa nukkumisen suhteen. Että jos edes kolme tuntia saisi rauhassa nukkua. Tarjoan sen toki mielelläni.

Juttelen illalla baarissa saksalaisen 1200C Bemarilla ajelevan kaverin kanssa. Pyöräliikenne tiellä on koko ajan vilkas. Kaikesta näkee, että ollaan likellä motoristien Mekkaa.