|
9.6.1989 Aamu paljastaa motoristin unelman: pilvettömän taivaanrannan. Tänään ajellaankin sitten Möns Klintille. Mutta ennen lähtöä pitää kuitenkin syödä tanskalaisen terveellisen ravintoympyrän mukainen aamiainen: pullo olutta ja kuumia nakkeja - tanskaksi pölser. Viikonloppu on tulossa, joten pistäydymme pankissa vaihtamassa muutaman päivän varannon D-markkoja. Vaihto käy erittäin hitaasti. Kassaneiti laskee ojentamani Tanskan kruunut kolmeen kertaan ja sitten häipyy pankkisalista takahuoneeseen. Kymmenen minuutin päästä olen varma, että hän häipyi takaovesta ulos. Mutta parinkymmenen minuutin päästä hän kuitenkin palaa takaisin kädessään nippu Saksan markkoja. Mitään selitystä tai anteeksipyyntöjä ei tunnuta tarvittavan. Jospa hän vain kävikin painamassa setelit takahuoneessa. Lasken saamani D-markat kolmeen kertaan ennen kuin poistun. Pienen ihmisen hiljainen protesti. Ajelemme palan matkaa. Finanssipuolen kanssa askarointi on herättänyt meissä molemmissa nälän, joten pieni hiukopala on enemmän kuin paikallaan. Pysähdymme Hillerödin krohon syömään muutaman smörrebrödin. Smörrebrödit ovat kelpo syy tulla Tanskaan matkojenkin takaa. Noiden tanskalaisherkkujen kanssa rasvoista ja kolesteroleista ei ole tapana vouhottaa. Jos niistä jotain kysyisi, siihen varmaankin saisi vastakysymyksen, etteikö niitä sitten muka ole tarpeeksi. Ja niitähän on. Ja hyviltä maistuvat. Yläkerran Ukon mielestä alamme ilmeisesti nauttia matkanteosta liikaakin. Niinpä hän heittää niskaamme kunnon sadekuuron. Ei pitkän mutta petollisen. Kun kirkasta taivasta näkyy aivan lähellä, sadekamppeiden päällekiskominen tuntuu liian suurelta vaivalta. Seurauksena on tietysti läpikastuneet vaatteet. Tyhmyydestä ja laiskuudesta kuulemma sakotetaan. Vaan osasivat ne jumalat ennenkin. Eräs, ilmeisesti tanskalaisiin myötämielisesti suhtautunut, suuttui jostakin syystä ruotsalaisiin kerta kaikkiaan. Hän ojensi kouransa, ruopaisi palan maata ja viskasi sen mereen. Jokainen voi kartasta tarkistaa, että tämä ei ole pelkästään joutavaa tarua. Kuopan paikalla nimittäin on Vänernin järvi. Mereen heitetystä mullasta taas syntyi Själlannin saari. Se, että palaset eivät aivan passaa päällekkäin, johtuu yksinkertaisesti siitä, että heitettäessä osa maa-aineksesta pääsi tippumaan jumalan sormien väleistä muualle, tarkemmin määrittelemättömään paikkaan. Själlannin maaseutu tuntuu aivan aidolta sellaiselta: lehmiä näkyy kaikkialla ja paska haisee. Tie kiemurtelee jotain ikiaikaisen sarkajaon kulkupaikkoja noudattaen. Kapeaa on ja ajonopeus sen mukaista, vaan eipä ole kiirekään. Pysyttelemme siis pikkuteillä. Ajelemme Ringstedin ja Naestvedin kaupunkien kautta kohti Mönin saarta. Ensimmäinen kaupungin nimen ansaitseva paikka, johon kurvaamme Mönillä, on Stege. Muut ovat vielä pienempiä. Kaupunkia ympäröi keskiajalla rakennettu muuri, joka vieläkin tuntuu markkeeraavan kaupungin ja maaseudun rajaa. Juomme Stegen keskustassa pullakahvit ja olemme kovin yksimielisiä siitä, että kaupungista ulos johtavan tien löytymisen suhteen ei liene vaikeuksia. Paikkakuntalaiset ovat selvästi kiinnostuneita pyöristä ja ilmeisesti haluaisivat tulla juttusille. Kun lähestymme, he kuitenkin vetäytyvät sen verran syrjään, ettei kontaktia synny. Ujous voittaa uteliaisuuden. Harmi oikeastaan. Klintiä kohti ajettaessa maisema muuttuu karummaksi. Monin paikoin puut ovat tuulen lengolleen painamia käkkärämäntyjä, jos kohta ihan oikean näköistä männikköäkin löytyy. Meren läheisyyden voi aistia, vaikka merelle ei suoraa näköyhteyttä olekaan. Voi olla, että meidän pohjoiset pakkaset ovat vielä aivan siedettäviä ilmoja tämän paikan kosteisiin ja tuulisiin talvipäiviin verrattuina. Möns Klintillä on suuri parkkipaikka metsän keskellä. Kilvet osoittavat, mitä kautta sieltä ajetaan ulos ja missä pysäköinnistä maksetaan. Alueen laidalla on suuri ravintolaksi kunnostettu maalaistalo. Eikä missään ole ketään, siis meidän lisäksemme. Klintin valtaus onnistuu meiltä helposti, täysin ilman miestappioita. Varsinaiselle jyrkänteelle joutuu vielä kävelemään palan matkaa. Mutta siinäpä se sitten on: noin puoli toista sataa metriä äkkijyrkkää pudotusta mereen. Korkeus tuntuu sen verran häijyltä, että aivan reunalle ei oikein uskalla mennä, vaan kurottaminen tuntuu jotensakin turvallisemmalta. Mereltä voi yhdellä silmäyksellä laskea toista kymmentä laivaa menossa mikä minnekin. Kun puhelimessa juttelee saman tuntemattoman henkilön kanssa, hänestä muodostaa äänen perusteella kuvan. Kun sitten tapaa ko. henkilön kasvokkain, usein hämmästyy sitä, että totuus ei vastaakaan mielikuvaa. Sama juttu tapahtuu usein, ainakin minulle, kun katselen kartalta kohteita, joissa aion käydä. Minkähänlainen paikka todellisuudessa olisi esimerkiksi Hobartin kaupunki Tasmaniassa? No, Möns Klint nyt ainakin on tämmöinen. Aika hyvin vastaa ainakin minun mielikuviani. Kannattaa kyllä käydä bongaamassa. Ravintola- ja parkkialueella ei ole vieläkään ketään, joka olisi kiinnostunut kruunuistamme, joten ajamme pois niine hyvinemme. Leirintäalueella ei ole vapaita mökkejä, eikä telttailukaan oikein tunnu mukavalta vaihtoehdolta, varsinkin kun taivas alkaa taas vetäytyä pilveen. Siispä viipotamme Klinteholmin kylään, ja sieltähän löytyy ihan mukavan tuntuinen kro. Mutta olemmekohan me jotenkin väärään aikaan liikkeellä? Kun viimein löydämme pari ihmistä kron keittiöstä, emme millään tahdo saada heitä ymmärtämään, että meillä olisi tarkoitus yöpyä heidän majoituspalveluja tarjoavassa yrityksessään. Miten tämä nyt näin hankalaa on? Vaan onnistuuhan se lopulta. Ja kun rehelliset ja kaikin puolin kunnialliset aikeemme menevät tanskalaistajuntaan, ruokaakin löytyy. Vieläpä ihan hyvää sellaista. Illalla verryttelemme pyörän päällä kangistuneita jäseniämme kävellä töppäilemällä kylän kalasatamassa. Satamaan tuodaan saalista parasta aikaa. Joukossa on aivan tutunkin näköisiä kaloja; melkein yhtä suuria kuin mitä mitä tapasin poikasena pyydystää ongella. Illan tv-uutisista pääsen sen verran perille, että Kiinan kansanarmeijan sotilaat panssareineen ovat saartaneet Tianamein aukion. Ei kyllä hyvältä näytä. |
[ Päiväkirjaluetteloon ] [ Edellinen sivu ] [ Seuraava sivu ]
