Aamusumuinen norjalaiskylä.

Nidalelvan.

Talo Åmlissa.

Tauko paikalla.

Nissedalin esittelytaulu.

Nisser-järvi.

Tuossa rinteessä oiva pulkkamäki talvella.

Oscarin mielipaikka.

Ja Sonjan ja Haraldinkin.

Siis tämä paikka.

Näitä on sementistä, muovista, kumista,
pahvista, puusta, paperista, paperimassasta
ja ties mistä - ja aina ne ovat niin hienon näköisiä.

Skollenborgin koski.

Mjösan rantamaisemia.

Tervetulotelkkari.

Poliisit ja varkaat sekaisin Hamarissa.

Hamarin asentopaikka.

3.7.2005

Pakkailen pyörää taas varhain aamulla. Motellin nuorisojaos kotiutuu juuri edellisen illan riennoista. Toivotan heille hyvät huomenet. He vastaavat toivottamalla hyvää yötä.

Pistäydyn aidan toisella puolella olevalla Shellillä aamupalalla. Edellisillan tyttö on vuoronsa lopettanut, mutta paikalla on puhelias poika. Juon kahvit ja syön sämpylän. Matkaevääksi ostan suklaalevyn. Poika sanoo olevansa kotoisin Tromssasta. On käynyt Oulussakin. Mainitsen käväisseeni Tromssassa viime kesänä.

Tankille poikkeaa joku alkuasukas Yamahan BT 1100 Bulldogilla. Osoittaa kiinnostusta myös minun Guzziini. Taitaa kuitenkin olla vain kohtelias, koska on kovin varma japsipyörien laadun ylivertaisuudesta. Väittää myös kivenkovaan Bulldogin olevan funbike parhaasta päästä. No, hauskansa kullakin! Kaveria naurattaa. Kysyn vielä tien numero 41 kuntoa, se nimittäin on merkitty karttaan maisematieksi. Hyvässä kunnossa kuulemma on. No, ei muuta kuin sinne sitten.

Aamusumu istuu varsin tiukassa tänä aamuna. Nahkis on pakko vaihtaa lämpimämpään goretexiin. Tänään on saatava edellispäiviä parempia kuvia. Työnnän kameran povitaskuun, siitäpä se on sitten helppo napata vaikka ajossa.

Ajelen läpi hiljaisten kylien. Pysähtelen siellä täällä ja näpsyttelen kuvia. Tällä menolla matka ei kyllä juurikaan edisty, vaan eipä nyt vielä ole niin väliäkään. Otetaan sitten iltapäivällä vähän enemmän kyytiä. Jospa yritettäisiin tänään vaikkapa jonnekin Hamarin seutuville. Guzzillakaan ei tunnu olevan suunnitelmalle vastaan sanomista.

Mietiskelen, mistä joutuisin luopumaan jos vaihtaisin suomalaisuuteni norjalaisuuteen. Toisaalta, voittaisinko jotain?

Ennen kaikkea joutuisin luopumaan äidinkielestäni, oikeastaan ainoasta asiasta, joka todellisuudessa erottaa minut niin norjalaisista, ruotsalaisista, islantilaisista kuin mistä tahansa muusta saman värisestä kansasta. Se olisi paha juttu se! Joutuisin vaihtamaan Oulun seudun tasangot ja suorat valtion sarat näihin päälle kaatuviin vuoriin ja vänkkyräisyydessään paksusuolta muistuttaviin teihin. Joutuisin luopumaan eurosta ja hyväksymään palkkani täkäläisessä Afrikan tähden valuutassa. Naudanlihan vaihtaisin lampaaseen - silloin kun ei enää jaksaisi syödä ainaista turskaa. Ja Marlboro -tehtaan käärimät savukkeet Petterös #3 -sätkiin. Suomalais-ruotsalais-norjalais-venäläis -vitseissä tulisin voittajan sijasta kakkoseksi. Ylimmäksi päämiehekseni saisin Tavjan sijasta Haraldin.

Mies käveli Oslon katuja edestakaisin ja karjui:
- Kuningas on hullu, kuningas on hullu, kuningas on hullu!
Tokihan poliisi korjasi miehen talteen. Mies joutui vankilaan ja kertoi vankilassa sellikaverilleen:
- Katos, sain yhden vuoden herjauksesta ja yhdeksän vuotta valtiosalaisuuden paljastamisesta.

Ei, ei! Ei näistä saa kunnon vitsiäkään aikaan!

Ja se voittopuoli? No, ylimmäksi päämiehekseni saisin Tavjan sijasta Haraldin.

Siirtyilen eteenpäin lähestulkoon kävelyvauhtia. Reipashenkinen mummoihminen pyyhkäisisi rollaattorillaan ohi kevyesti. Mutta olen tiellä aivan yksin. Mitään kovin ihmeellistä täällä Austagderin maakunnassa ei näytä olevan. Tai voisi ollakin, vaan kun tästä aamulla tuli täysin herätereitti, niin eipä ollut mahdollisuutta tehdä tutkimuksia mielenkiintoisista paikoista etukäteen. Katsotaan nyt, jos sattuisi johonkin jännään törmäämään. Otan paljon kuvia. Nyt niiden laatu on parempi.

Seurailen Nidalelvan maisemia - ehkä vähän liiankin innokaasti. Missaan oikealle kääntyvän kurvin ja päädyn vasemman kaistan yli sen takana olevalle levikkeelle. Hyvä osoitus siitä, että katse ohjaa pyörän kulkua. Onneksi ei ollut muita todistamassa. Tupakan poltettuani kerään hieman kolhiintuneen egoni takaisin pyörän päälle. Jospa nyt ainakin toisen silmän pitäisi tien kaarteissa.

Åmlissa juon jääteet loppuun. Suklaat loppuvat myös.

Treungenissa tulen järven päähän. Sen nimi pitää tarkistaa kartasta: Nisser-järvihän se tämä. Ei kuitenkaan Nasser, silloin olisi ajeltu vika suuntaan.

Nissedal kuulostaa nimenä niin hassulta, että Nissedalin kunnan ilmoitustaulusta on pakko pysähtyä ottamaan kuva. Vastakkaisesta suunnasta ilmestyy kolmen motskarin parttio. Ensimmäiset ihmiset tien päällä tänä aamuna. Katselemme toisiamme hieman hölmistyneinä. Moikataan toki. Taisin minäkin olla aamun ensimmäinen bongaus heille.

Vähän kerrallaan norjalaisetkin alkavat heräillä. Vrådalin hiihtokeskuskylässä reppuselkäisiä sauvakävelijöitä suunnistaa vuorille. Brunkebergissä tielläkin alkaa jo olla liikennettä. E 134 laskeutuu vuorelta alas serpentiininä, Telemarkin maakunnassa telemark-alastulo. Tästä saisi hyvän kuvan, mutta lyhyeenkään pysähtymiseen ei näytä olevan tilaa.

Prinssi Oscar on kuvannut Kongehellaa kauneimmaksi näkemäkseen maisemaksi. Pitänee uskoa; nättiä on. Ja ovat täällä Sonja ja Haraldkin käyneet.

Nälkä pakottaa pitempään taukoon Notoddenissa. Kahvi-sämpylä-jäätelö -linjalla tässä mennään iltaan saakka. Wingimies käy juttusilla. Ei mitään uutta, samat vanhat jutut kuin meillä kaikilla aina ennenkin.

Tähtään Kongsbergiin, mutta en osu sinne. Päädyn Skollenborgiin, jossa jotain tehdäkseni otan kuvan vesiputouksesta. Mitenkäs tässä nyt alkaa olla jonkin asteen hälläväliä-meininki? Sen ihmeellisempää mutkaa harhaan ajaminen ei tee, mutta tympäisee kuitenkin.

Ennen Drammenia minun pitäisi kääntyä tielle numero 35. Missaan risteyksen. Nyt ei todellakaan mene hyvin! Kurvaan takaisin ja lähden kohti Hönefossia. Tie kulkee pitkin Tyrifjordenin rantoja. Maisemat ovat mukavan kumpuilevia, vuoret ovat jo jääneet taakse. Voitettu kanta, sanoisi Juha Jokinen.

Jernakerissa pysähdyn kahville. Kuppilassa riehuu hyvinkin alakouluikäinen lapsityranni, joka huutaa, hyppelee ja kaataa lehtitelineen. Isä ja äiti eivät mahda silmäterälleen mitään. Minä mahtaisin! Kevyet litsarit avokämmenellä pitkin korvia; ensin kääpiölle, sitten vanhemmille. Kahvilanpitäjä keventää isän kukkaroa kahdellasadalla kruunulla lehtihyllyn järjestelemisestä. Toimittaa sitten vanhemmat kartanolle ja nostaa raivotautisen niskasta ulos. Jollakin konstilla tuo Rajamäen rykmentti onnistuu pakkautumaan autoonsa. Ylpeä isukki kääntää keulan kohti Drammenia.

Kysyn, mahtoiko bisnestransaktio jäädä suorittamatta. Kuppilanpitäjä noituu kuin Turjan lappalainen oikoessaan satasia lompakkoonsa. Sitten silmien murhanhimoinen hehku lientyy. Kaveri naurahtaa ja kehottaa ottamaan kahvia, laskuttaa vain leivästä. Kaataa sitten itselleenkin ja tulee perässä ulkopöytään. Väittää minunkin sormiani jo syyhynneen. En kiellä: pienikin kosketus minuun, ja olisin parantanut syndrooman oireet suomalaisella lähimmäisenrakkaudella. Sitten meitä jo naurattaa.

Kiertelen Brandbun kautta kohti pohjoista ja Mjösa-järveä. Gjövikissä tankkaan. Viereen kurvaa joku FJ 1200:lla. Kysyn karttaan merkitystä lauttayhteydestä järven poikki. Kaveri kiistää moisen olemassa olon. Sanoo, että on pakko kiertää Moelvin kautta. No kierretään sitten. FJ:n takasitsillä lojuu mustekaloilla kiinnitetty kirves. Tässähän olisikin saattanut olla oikea mies saattamaan päätökseen kahvilan äskeisen jumalanteatteriesityksen. Mietin hetken, kertoisinko. Päätän antaa olla, voisi mennä ohariksi.

Viimeiset kymmenet kilometrit Hamariin roikun ohjaustangosta joltisenkin turtana. Väsyttää, ja nälkäkin alkaa olla. Tuntuu kuin päivä olisi mennyt vähän ite eestään. No, lämmintä on kuitenkin ollut kun aamusumusta selvittiin.

Kurvaan siistin näköiseen hotelliin. Kyllä, yhden hengen huoneita löytyy, ja voi tupakoida. Kysyn hintaa. Tyttö menee hämillisen näköiseksi ja sanoo, että kyllä siitä 1000 nokkia pitäisi maksaa. En pysty väsymykseltäni muuttamaan hintaa euroiksi suoralta kädeltä. Mutta tytön ilme on paljastava. Sanon vilkaisevani muitakin tarjolla olevia yöpaikkoja, ja jos ei löydy halvemmalla, palaan tänne. Tyttö sanoo, että samassa korttelissa toisella puolella on Hotel Victoria. Kehottaa käymään siellä. Kiittelen.

Victoriassa huoneen hinta on 500 nokkia. Lähetän lämpimän ajatuksen äskeisen tyttären suuntaan. Hänellä on omatunto ja sielu, jotka eivät salli rosvoamista. Victorian vastaanoton nuorimies pyytää minua kirjoittamaan nimeni paperille, jotta hän saa sen sitten siirretyksi huoneen telkkariruutuun tervetulotoivotukseksi. Esitän, että hän toivottaisi minut tervetulleeksi tässä näin ihan suullisesti, koska nimeni kirjoittaminen ei ole norjalaisilta oikein koskaan onnistunut. Kaveri haluaisi kuitenkin kokeilla, miten homma onnistuisi. Kirjoitan lapulle pölkkykirjaimilla: KEMPPAINEN. Tervetulotoivotusten naputtelu alkaa saman tien.

Menen huoneeseeni ja vilkaisen telkkaria. No, ei aivan onnistunut. Mutta toisaalta, eihän toki 500 nokilla mitä tahansa voi saada.

Käyn suihkussa, soitan vaimolle ja lähden syömään. Pitsaa, mitäpä muutakaan. Syödessäni katselen kadun ihmisvilinää. Ei-norjalaisvärisen väen määrä on huomattava. Tummapintaisia viikinkejäkö nämä?

Täällä olisi paljonkin talviolympialaisiin 1994 liittyvää nähtävää. Mutta hotellihuoneen sänky yksinkertaisesti vetää liikaa puoleensa. Kuusitoista tuntia tien päällä saa käydä päivätyöstä.

Vastaanoton kaveri selvästi odottaa kommenttia tervetulotoivotuksesta. Hyvin onnistui, toki, toki.

Luen vielä hetken, poltan tupakan ja laitan nukkumaan. Huomenna uusi päivä, uudet kujeet.

"Liisa Hyssälä kielsi tupakoinnin ravintoloissa. Nyt hän yrittää kieltää sen asuntojen parvekkeilla. Jos se ei onnistu, Liisa Hyssälä kieltää parvekkeet."

Juice Leskinen Aamulehdessä