Narvikin pääkatu.

Sotamuseon Opel.

"On petturuutta antautua vangiksi. Säästä
viimeinen luoti itsellesi!".

Yhden miehen sukellusvene.

Gratangenin hotelli.

Grantangenin laakso.

Ja muistopatsas.

Hyvä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Väärä pysäköintipaikan valinta.

Finnsnesin mittarihirvitys.

Lukihäiriöinen vastaanottovirkailija?

Valaspihvi.

Finnsnes ilmasta.
Kuva: Morten Meyer

Senjalle johtava silta, Gisundbrua.
Kuva: Morten Meyer

Finnsnesin rantaa.

Finnsnes by night.

2.8.2004

Aamiainen on vankka; ruoka on ravitsevaa ja sitä on riittävästi. Päivä alkaa ihan mukavasti.

Päätämme köpötellä ensin kaupungin sotamuseoon, jota Mattikin eilen kovasti suositteli. Minulle vierailu on ainakin neljäs, mutta vaihtuvat näyttelyt jaksavat houkutella.

Vaihtuva näyttely käsittelee tällä kertaa vanhaa tuttua Venäjän ortodoksisen kirkon pappiskoulun kuoron tenoria, pankkirosvoa ja myöhemmin generalissimusta, Joe-setää - myös Isä Aurinkoisena tunnettua. Monena mies eläissään.

Josif Vissarionovits Dzhugasvili, vallankumousnimeltään Josif Stalin (suom. teräs), oli ensimmäinen modernien johtamisstrategioiden luoja ja tulosvastuun tärkeyden oivaltanut johtaja. Joukkojen takaa johtaminen tarjosi oivat näköalat. Joukoista jälkeen jääneet, normeja täyttämättömät, saivat kuulan kalloonsa. Jumalakaan ei tässä kilvassa oikein pärjännyt. Hänet oli määrä likvidoida 1.5.1937 mennessä. Samoin mikä tahansa uskontoon vivahtava.

Generalissimus tunnettiin myös taitavana sopeutuskonsulttina, jonka toimin kaikenlainen joutava muutosvastarinta kitkettiin säälittä. Konservatiivistenkin arvioiden mukaan Stalinin kaudella teloitettiin Neuvostoliitossa 800000 ihmistä. Luku ei anna täysin oikeaa kuvaa, sillä siinä on mukana ainoastaan virallisesti teloitettaviksi tuomitut; eivät esimerkiksi ne, jotka nääntyivät hengiltä vankileireillä. Kuolema ratkaisi ongelmat - ei ihmisiä, ei ongelmia.

Ajatus työvoiman liikkuvuudesta oli myös lähellä Koban, jolla nimellä hänet myös tunnettiin, sydäntä. Sen nimissä hän siirrätytti Krimin niemimaan koko tataariväestön nykyisen Tsetsenian alueelle. Kuljetuksissa hengissä säilyi noin 50% kuljetettavista. Vankityöleireillä, gulakeissa, oli vielä 1950-luvun alussa 2,6 miljoonaa siirtotyöläistä. Muuten vain Siperiaan § 58/1 mukaan kansanvihollisina muilutettuja neuvostokansalaisia oli tuolloin 2,3 miljoonaa.

Lähialueyhteistyötä Stalin toteutti tapattamalla Puolan Katynissa 22000 puolalaista: koko Puolan armeijan upseerikunnan ynnä siinä ohessa koko joukon siiviileitä.

Summa summarum: kukaan muu ei ole tappanut niin paljon kommunisteja kuin Joe-setä. Oma vaimokin siinä hötäkässä meni muiden mukana. Tekevälle sattuu!

Kyllä aurinkoisuudella oli myös varjopuolensa. Välistä Joose saattoi olla aika halju ja kenkkumainen kaveri.

Opettaja: - "Ivan, kuka oli Josef Stalin?"
Ivan: - "Pysähtyneisyyden ajan edustaja. Kommunismin ja kansan vihollinen."
Opettaja: - "Oikein, Ivan, sinä saat kympin. Tamara, kuka oli Leonid Brezhnev?"
Tamara: - "Pysähtyneisyyden ajan edustaja. Kommunismin ja kansan vihollinen."
Opettaja: - "Oikein, Tamara, sinäkin saat kympin. Entäpä, Golja, kuka on Vladimir Putin?"
Vladimir: - "Pysähtyneisyyden ajan edustaja. Kommunismin ja kansan vihollinen."
Opettaja: - "Ei, Golja... ei aivan vielä. Sinä saat tyytyä kuutoseen."

Museossa on kuuma, ja happi alkaa ikkunattomissa tiloissa käydä vähiin. Jotenkin tänä aamuna raittiilla ulkoilmalla tuntuu olevan käyttöä.

Janne ja Matti ovat jo lähteneet. Keräämme kamppeemme ja maksamme laskun. Kohtuullisen retkuttelun ja harjoittelun jälkeen onnistun heivaamaan jalkani satulan yli. Ja nyt kun ollaan satulaan päästy, tästä ei hevin noustakaan. Hikeä pukkaa, housut ovat jo liimaantuneet reisiin kiinni.

Bjerkvikissa, neljänkymmenen kilometrin ja kahdentoista pohjekrampin jälkeen, on pakko pysähtyä juomaan. Termaritelineiden pulloille on käyttöä. Vakaan harkinnan jälkeen päätän toimia vaimon antamien ohjeiden vastaisesti: täytän termarit kylmällä, hapollisella Fantalla. Sieltä kelpaa sitten ottaa huikat tarvittaessa myöhemminkin päivän mittaan.

Gratangenissa poikkeamme sotamuistomerkillä. Pari kertaa aiemminkin olen tässä pysähtynyt, mutta lukaistaan nyt patsaan teksti taas kerran. Aivan oikein: pystytetty paikalla huhtikuussa 1940 käydyn taistelun muistoksi. Vanhan sissin ominaisuudessa Juha toteaa tunturien rinteiden soveltuvan huonosti väijymiseen ja muiden ilkitöiden juonimiseen. Aika sotainen tulee tästäkin reissusta. Yritetään ottaa hieman rauhanhakuisempi asenne!

Fossbakkenissa käännymme lännelle. Jokivarren maisemat ovat kauniit.

Muutaman kilometrin jälkeen tien kunto huononee huomattavasti. Talven, ilmeisesti useamman, aikana asfalttiin kuluneet urat ovat todella syvät. Pyörän kallistaminen on hankalaa ja arveluttavaa kun rengas tuntuu ottavan tien pintaan kiinni milloin mistäkin kohdasta. Urien välit on yritetty tasoittaa tiekarhulla. Sinänsä ajamiseen leveydeltään riittävä tienosa on kuin kammalla vedetty, syvältä ja harvalla piikkien välillä. Etupyörä tutisee kuin horkassa. Minkähän tähden tienhoidon pitää olla tällaista? Samaa tapaa toki meiltäkin. Pitääkö tiekarhumiesten pystyä kirjaimellisesti näyttämään työnjohdolle, että täällä on käyty ja terä alhaalla on ajettu? Hullulta se vain tuntuu.

Lavangenista ei jää mieleen mitään, Sjöveganista tuskin sitäkään.

Ennen Sörreisaa tie kiemurtelee ylängön poikki. Näkymät voisivat olla ihan kauniitkin, jos vain uskaltaisi katseensa hetkeksikään irroittaa tiestä.

Sörreisassa on pakko pysähtyä syömään ja nimenomaan juomaan, vaikka päiväetapin maali on vain runsaan parinkymmenen kilometrin päässä. Yritän asioida kahvilan tädin kanssa englanniksi. Hän lopottaa minulle vastaan norjaa, ja vielä vihaisen näköisenä. En ymmärrä sanakaan, enkä jaksa alkaa ottaa selvää viestin sisällöstä. Jotain tärkeää jää menemättä perille, koska täti mulkoilee meitä alta kulmiensa vielä kun jo juomme maksamiamme kahveja.

Päätämme tankata Finnsnesissä ennen asennolle ryhtymistä. Mittari vain ei anna tippaakaan. Minulta kestää minuuttitolkulla ratkaista suuri onnistuneen tankkaamisen arvoitus: mittarin nurkassa on pikku nappi, jossa on puoliksi irti repeytynyt vielä pienempi lappu. Lapussa lukee 'Kasse'. Nappia pitää ilmeisesti painaa, jos haluaa maksaa kassalla. Kokeilen. Bensa syöksyy tankkiin. Helkkarin norskit!

Mopopoika opastaa meidät hotelliin. Menemme vastaanottoon, joka on tyhjä. Varttitunnin odoteltuamme alamme pitää kohtalaista meteliä. Se ei saa aikaan minkäänlaista vastakaikua. Aikamme möykättyämme tajuamme homman turhuuden ja lähdemme pois. Kokeilemme naapurihotellia. Tiskin takana oleva rouva kertoo työvuoronsa juuri alkaneen ja haluaa tarkistaa, löytyykö vapaata kahden hengen huonetta. Tyhjän parkkipaikan ja asiakkaattoman ruokasalin perusteella veikkaan mahdollisuutemme huoneen saantiin melko hyväksi. Rouva haluaa siitä huolimatta varmistaa asian. Kymmenen minuutin kuluttua hän ilmoittaa, että vapaa kahden hengen huone löytyy. Mitäs minä sanoin!

Ei muuta kuin taloksi ja sitten syömään. Tilaamme valaspihvit mieheen. Jonkin hetken päästä pöytään tuodaan tummanpuhuvat lihamöykyt. Liha on paksusyistä, mutta kypsäksi paistettuna helposti leikattavaa. Se ei maistu kalalta, ehkä siitä syystä, että valas ei ole kala. Riistaltakaan paisti ei maistu, mutta eihän valaskaan sitä oikeastaan ole. Se maistuu..... varmastikin valaalta. Nyt se on sitten kokeiltu, eikä kokeilua ole mikään kiire uusia.

Päätämme kierrellä pikku lenkin kaupungilla. Jalat siinä varmasti myös vertyvät. Oluenkin voisi nauttia kierroksen päätteeksi.

Finnsnesin keskustassa ei eksymisen vaaraa ole. Hetken päästä olemme valmiita asettumaan iltamaltaille. Resepsuunittoman naapurihotellin terassilla näkyy muutama asiakas samoilla asioilla. Istumme pöytään. Odotamme ja odotamme. Katselemme, kuinka paikalliset kollit lätsänlipat niskassa ajelevat autoillaan pääkatua edestakaisin stereot täysillä. Tarjoilija käy kurkkaamassa, mutta ei ole meistä kiinnostunut. Päätämme katsoa pelin loppuun. Tarjoilija kurkkaa uudestaan ikäänkuin varmistaakseen, ettemme vieläkään ole saaneet mitään juotavaa. Luovutamme.

Kävelemme omaan hotelliimme. Siellä olutkauppa onnistuu. Menemme juominemme ulos terassille lämpimään iltaan. Finnsnesin illassa ei todellakaan paljon tapahdu. Viereisestä bingohallista putkahtaa parinkymmenen minuutin välein joukko uhkapelureita ulos tupakoimaan. Ei kovin paljon seurattavaa siinäkään. Juomme vielä toiset pullolliset ja kömyämme huoneeseen.

Pääsen juuri vuoteeseen kun palohälytys rämähtää soimaan. Savun hajua ei kuitenkaan tunnu, eikä liekkejäkään näy. Pukeudun uudestaan. Ei palomiestenkään ole mukava löytää savukaasuihin kuollutta kalsarisillaan olevaa ruumista. Päätän lähteä alas tarkistamaan tilanteen. Juha jää loikomaan sängylleen.

Hissiä en uskalla käyttää hälytyksen vuoksi. Kolmannesta kerroksesta jäykkäkoipisena alas portaita könkkääminen on hidas ja tuskallinen toimitus. Ala-aulassa on todellinen hässäkkä. Norjalaiset huutavat norjaa toistensa suihin. Yritän saada selville, onko tässä tosi kysymyksessä. Vastaanoton rouva levittelee käsiään. Vilkaisen aulan studiojoukkuetta. Sekin levittelee käsiään. Kiipeän takaisin kerrokseen.

Huoneeseen päästyäni hälytys pärähtää jälleen soimaan. No eipä mitään, liikekannallahan tässä juuri ollaankin. Uudestaan alas. Hälytykselle ei löydy syytä tälläkään kertaa.

Juha sanoo, ettei kahta ilman kolmatta. Tällä kertaa menen alas hissillä. Loukkuun jääminen ja kuoliaaksi palaminen tuntuu armeliaammalta kuin portaita pitkin kiikkuminen. Alhaalla kaikki on rauhallista. Rouva lukee lehteä hälytyskellon päristessä korvan juuressa. Muita ei aulassa enää olekaan. Teeskentelen, ettei palokellon infernaalinen ääni häiritse minuakaan. Kävelen ilmoitustaululle. Huomioni kiinnittyy lautta-aikatauluun. Sen mukaan Senjalta pääsisi lautalla Malangen-vuonon poikki Kvalöyalle. Kysyn hälytykselle immuunilta vastaanoton lukutoukalta, pitääkö ilmoitus paikkansa. Hän tulee katsomaan aikataulua ja sanoo uskovansa sen pitävän paikkansa. En tinkaa täsmällisempää varmuutta asiaan.

Kaivamme kartat esille. Matkareittiin näyttää tulevan tervetullut muutos. Vältymme ajelemasta samoja teitä edestakaisin.

Loppuyö on ihmeen rauhallinen.