|
19.5.1995 Lähdemme heti aamulla liikkeelle. Poikkeamme keskustassa olevassa Silja Linen toimistossa varaamassa itsellemme huoneen Tukholman Adrianesta. Sen jälkeen pitää päästä Strøgetille. Strøget on Kööpenhaminan kävelykatu, jonka varrella on mm. lukuisia tupakkakauppoja. Ostan itselleni kaksi piippua ja muutaman peltirasian McBarensin Harmonya. Täältä olisi mahdollista saada ostaa myös vartavasten asiakkaan maun mukaan tehtyjä tupakkablendejä. En kuitenkaan tunne omia mieltymyksiäni niin hyvin, että oman blendin teettäisin. Istumme kadun varren kahvilaan juomaan cappucinot ja katselemaan Strøgetin kulkijoita. Naiset näyttävät todella kauniilta. Paikalle tulee myös naisjoukko plakaatit käsissään. Niistä käy ilmi, että he ovat lakossa olevia sairaanhoitajia. Huutelen tytöille kannustushuutoja suomeksi. Olli kehottaa huudoin heitä menemään töihin ja heittämään pois moinen vouhotus. Eivät mene viestit perille kun eivät suomea ymmärrä, muuten saattaisikin syntyä aika mielenkiintoinen tilanne. Kovin vastakkaiset mielipiteemme janttaannuttavat meidät välillä kiivaaseenkin väittelyyn lakko-oikeudesta ja sen moraalista työtaistelukeinona. Yritän pitkän linjan luottamusmiehenä tuoda esiin työntekijöiden näkökulmaa, mutta sitäkö tuo umpihangen polkija nyt suostuisi ymmärtämään! Mitä vielä - väkyttää vain vastaan ja ihan tosissaan. Sen verran tosissani olen minäkin, että inttämisen asteelle kehittynyt keskustelu venyy niin pitkäänsä, että myöhästymme Amalienborgin linnan vahtiparaatista. Tuon esille närkästykseni siitä, kenen takia tämäkin nyt tapahtui. Ja vain siitä syystä, että mies ei suostu ymmärtämään itsestään selvää asiaa. Päätämme lähteä risteilylle Kööpenhaminan edustan vesille ja kaupungin kanaville. Sää on meille suosiollinen, eikä kiinnostavien paikkojen hakemisen suhteen tarvitse ponnistella pätkääkään. Sen kun vain istuu ja kääntelee päätään puolelta toiselle. Ja selostuskin tulee kovaäänisistä. Oikein mukavaa välillä tämmöinenkin. Patikoimme risteilyn jälkeen aikamme kuluksi Nyhavnissa. Punanaamaisten tanskalaisten lisäksi rantakatu on pullollaan viattoman näköisiä japanilaisia turisteja. Niin vain on synti häipynyt Nyhavnista kuin aikanaan kuppa Töölöstä. Ennen täällä sai ainakin iltasella pelätä saavansa keklun kylkiluittensa väliin. Palaamme Strøgetille. Olli haluaa käydä tavaratalossa ostamassa Tiinalle jotain pientä. Odottelen ulkopuolella ja polttelen sisään toista uusista piipuistani. Kadun väkimäärä on lisääntynyt entisestään. Siirrän lompakkoni farkkujen perstaskusta puseron povitaskuun. Kierrymme takaisin aamupäiväiseen kahvilaamme. Olli kysyy viattoman tuntuisesti, pidänkö kaikkia yrittäjiä umpisen polkijoina, vai onko tämä mainelause omistettu vain hänelle. Kiusaus aloittaa uudestaan on melkein vastustamaton. Mutta minun pitää ehtiä treffeille Sirren ja Callen kanssa, joten pidän pirulliset letkautukset sisälläni. Tapaan Sirren ja Callen irlantilaisessa pubissa. Olli sanoo pistäytyvänsä sillä aikaa alan liikkeessä. Muutaman vuoden ajan olemme Sirren ja Callen kanssa taas hoitaneet ystävyyttämme joulukorttien avulla. Nyt on todella kiva nähdä. Istumme ja muistelemme aikaa Englannissa. Molemmat tuntuvat kaipaavan Weybournen taloaan ja sen sisällekin kuuluneita Pohjanmeren kuohujen ääniä. Jotenkin minusta tuntuu, että niistä ajoista kuluneet kaksikymmentä vuotta ovat muuttaneet minua enemmän kuin heitä. En oikein tiedä, mitä tuosta havainnosta ajattelisin. Lopulta on aika toivotella toisillemme hyvää vointia ja kotiin mange hilsner. Halailemme. Palaan hotelliin. Olli istuukin aulassa tupakoimassa. Kysyn, olivatko ostokset osoittautuneet onnistuneiksi. Olli sanoo, että niiden teho testataan vasta kotona. Käymme katsomassa, ovatko pyörät kelvanneet kenellekään. Eivät ole. Ilmeisesti piha on niin turvallinen kuin vastaanotossa vakuuttivat. Menemme syömään ja samalla suunnittelemme illaksi jotain järjellistä tekemistä. Olli ehdottaa, että tutustuisimme muutamaan Kööpenhaminan pubiin. Onnittelen häntä tuosta luovaa ajattelukykyä vaatineesta innovaatiosta. Päätämme toimia Ollin ehdotuksen mukaisesti. Osumme lopulta samaan anniskeluliikkeeseen, jossa aiemmin päivällä istuimme Sirren ja Callen kanssa. Minut otetaan vastaan kuin vakioasiakas. Ihmettelen, onko noilla baarimikoilla jokin synnynnäinen kyky tunnistaa ihmisiä. Olli on sitä mieltä, että kun minut kerran näkee, niin toisella kertaa jo muistaa. Taitaa sen umpisen polkeminen vieläkin pikkuisen kaihertaa. Yritämme pitää mielessä, että aamulla taas tie kutsuu. Onnistummekin siinä - jos emme aivan kiitettävästi, niin vähintäinkin tyydyttävästi. Hotellissa minäkin jo huomaan, että jos tulipalo syttyy, meidän käy huonosti. Olli lohduttaa sillä tosiseikalla, että aina ei kuitenkaan syty. Siihen kai se on tyytyminen. |
[ Päiväkirjaluetteloon ] [ Edellinen sivu ] [ Seuraava sivu ]
