Himmelbjergetin parkkipaikalla

Tällä vuorella tarvitaan näkötorni

Huipulla ei huimaisi Olliakaan

Taasko ainoa lautalle tulija?

Fredrikshavn on myös sotasatama

Jos sanoisin tuota jänikseksi,
en välttämättä olisi väärässä

Tuo livahti nipin napin alta karkuun

Göteborgin edustan saaristoa

Aletaan tulla Göteborgiin

Autoja moottoripyöräkannella?

Tienvarren yöpaikka

17.5.1999

Kottaraiset ja mustarastaat rääkyvät minut hereille jo hyvissä ajoin ennen aamiaista. Annan itselleni luvan olla oikein, oikein verkkainen.

Soitan Ollille samalla kun pistän kinkkua, juustoa, kananmunaa, leipää ja kahvia tuulensuojaan. Olli, Seija ja Tiina ovat Göttingenissä, Saksassa, menossa kohti Ranskaa. Hyvin menee - totta kai. Paitsi, että Rein tulvii taas niin, ettei auki olevaa ylityspaikkaa tahdo löytyä.

Kysäisen Ollilta, sattuuko hän tietämään Fredrikshavnin ja Göteborgin välisistä lautta-aikatauluista mitään tarkempaa. Eipä ole Ollilla sen kummallisempaa tietoa niistä kuin minullakaan; lauttoja menee joka tapauksessa aika tiheään.

Olli suosittelee pienempiä katamaraaneja. Ne seilaavat välin suuria lauttoja nopeammin. Olli muistuttaa vielä, että yksi niistä pienemmistä syttyi taannoin tuleen keskellä Kattegatia. Kiitoksia vain, rohkaisu on aina paikallaan! Arvelen kuitenkin valitsevani isomman - jos kohta hitaamman - aluksen. Niissä on varmasti pitempi paloaika.

Hoksaan samalla, että kollegoilla on työpäivä. Soitan Mikalle ja pyydän häntä vilkaisemaan aikataulut Internetistä. Ei löydy. No, ehkäpä laivayhtiö ei olekaan Scanlines, vaan joko TT-Lines tai Stena Lines. Olkoon, näkeehän sen kun ajaa satamaan.

Pakkaan laukut. Se käy taas kerta kerralta nopeammin. Aurinko paistaa, ja ilmassa on yöllisen sateen jäljiltä utua. Meidän juniori sanoisi, että "siisti ilma".

Himmelbjerg on pakko nähdä. Tienviitta osoittaa sinne olevan kymmenen kilometriä. Vuorta ei kyllä vielä näy. Eikä näy kilometrinkään päästä, maasto on samalla tavalla kumpuilevaa kuin melkein kaikkialla muuallakin Jyllannissa.

Ajan Himmelbjergin parkkipaikalle. Mutta vuorta ei vain löydy. Kyltissä sanotaan, että olen parkkipaikalla numero kaksi. Jospa se vuori olisikin ykkösparkissa.

No, ei ole sielläkään. Mutta ykkösparkista löytyy opastus vuoren huipulla olevalle näköalatornille. Näköalatorni vuoren huipulla !!!??? Jokin tässä nyt mättää, mutta kesken ei enää auta heittää.

Kävelen tornille, mutta ovi on lukossa. Tornin juurelta avautuu aika mukava näköala. Meillä päin tällaista kyllä sanottaisiin kukkulaksi. 147 metriä korkeutta, mutta meren pinnasta vai pohjasta mitattuna? Mutta kaikenlaista ravintolaa, krääsämyymälää ja kioskia täältä löytyy. Suosittu paikka ilmeisesti. Jos tämä on tanskalaisille vuori, niin olkoon. Tulkoot vain minun puolestani uskollaan autuaaksi.

Olen taas venynyt ja vanunut siellä sun täällä koko aamun. On aika etsiä katetta television liikenneohjelmasta oppimalleni termille "tehdä vakavasti otettava ajosuoritus".

Nakkaan lenkin Århusin kautta. Fredrikshavniin tulee matkaa alun kolmatta sataa kilometriä. Puolen tunnin odotuksen jälkeen pääsen lautalle. Pyörälle paikan näyttävä kansimies ei olekaan mikä tahansa ukko, vaan tummapintainen rasta, jolla on päässään kuulantyöntöringin kokoinen lättänä pipo.

Kaveri hoksaa FIN-lätkän Guzzissa ja innostuu kovasti. Hän kertoo tyttöystävänsä olevan kotoisin Kemistä ja työskentelevän Viking Linella. Kaveri haluaisi tulla juttusille, kun on ensin päästy merelle. Sopiihan se. Sanon olevani takakannella.

Ja sinnehän se rastafari ilmestyy hetken päästä. Kertoo harrastuksekseen Suomen poliittisen tilanteen seuraamisen, mille tiedolle minä jo nostelen kulmakarvojani. Kaveri vakuuttaa asian niin vain olevan. Kysyy sitten saman tien, miksi emme halunneet Ahtisaarta toiselle kaudelle.

Jospa tyyppi onkin tosissaan? Mistä nuo aina tietää? No, katsotaan, miten se reagoi.

Kerron, että asiaa kyllä kysyttiin Ahtisaarelta useaankin otteeseen. Tai oikeastaan pyydettiin ilmoittamaan, aikooko hän jatkaa pressana vai ei. Mutta siitä seurasi kerran toisensa jälkeen ainoastaan vanhan miehen kätinää. Joko aika tai paikka oli aina kysymyksille väärä. Lisäksi Ahtisaari purki jotain patoutunutta kiukkua toimittajille vanhan kansakoulumestarin tyyliin: "kuulkaapas nyt, toimittaja!".

Pikku hiljaa ihmiset alkoivat miettiä, ansaitseeko maa todella moisen kärttyilijän. Esiin tuli muitakin ehdokkaita, ja Ahtisaari päätti kostaa karmealla tavalla kieltäytymällä sossujen jäsentenvälisistä.

Kaveri sanoo, että tällä heidän Perssonillaan on samanlaisia koulumestarin elkeitä. Kysyy vielä, äänestinkö viime vaaleissa Ahtisaarta.

Äänestin, molemmilla kierroksilla. Ensimmäisellä olin kyllä päättänyt piirtää kikkelin kuvan äänestyslippuun, mutta minulle kerrottiin niiden äänten menevän suoraan sille keminmaalaiselle tahtopoliitikolle. Toisella kierroksella Ahtisaari oli vain vähemmän vastenmielinen kuin se toinen, rantaruotsalainen ehdokas. Etenkin siinä vaiheessa, kun alkoi kilpailu siitä, kummasta Jumala tykkää enemmän.

Rastafari tuntee Keminmaan kandidaatin nimeltäkin. Nauraa niin, että koko hammastarha välkkyy. Sanoo sitten perämiehen suuttuvan, jos hän istuskelee vielä pitempään mitään tekemättä.

On se vain kumma, että kun on pyörällä yksinään liikkeellä, kaiken maailman kylähullut änkeävät juttusille. Tämä äskeinen kyllä oli sieltä fiksuimmasta päästä. Ei taida ihan jokaisen tuttavapiiriin kuulua Jamaikan miestä, joka harrastaa Suomen politiikkaa.

Ajan lautalta ensimmäisenä Göteborgin iltaruuhkaan. Puolittain outojen suurkaupunkien satamista ulos ajamiseen minä jo tarvitsisin ikätasoitusta. Reagointiajat ja liikenteen informaatiotulvan vastaanottokyky ovat varmasti huonontuneet vuosien myötä. Ei se ennen tämmöistä ollut.

Minun karttaani tie Tukholmaan Örebron kautta on merkitty E3:ksi. Mutta Göteborgin ohjaustaulut osoittavat vain E20 ja E6. Ajoneuvoja liikkuu kolmella kaistalla kahdeksaakymppiä aivan edellä ajavan persauksissa kiinni. Liikennevaloja on niitäkin tasaisin välein. Liukkaan näköisiä ja muutaman sentin asvalttipintaa alempana olevia kaivonkansia on väisteltävä muutaman kymmenen metrin välein. Mutta ei muuta kuin kapulaa. Pakko tässä karusellissa on pärjätä.

E6 kääntyy oikealle, joten veikkaan E20:n olevan minun tieni. Osun aivan oikeaan. Alingsåsissa vedän savut ja jatkan eteenpäin.

Vaikka ilma on lämmin, en viitsi uhrata ajatustakaan leirintäalueen hakemiseen. Leksåsissa on mukavan näköinen motelli, joten sinne vain. Illalla annos pyttipannua, eihän Ruotsissa syöminen ole mitään ilman sitä.

Varasin reissuun neljä annosta Blå Bandin keittoja; niitä, joita kuulemma Ruotsin armeijakin käyttää sissimuonana. Niillä keitoilla pojat pysyvät passelin agressiivisina. Tuolla ne pussit nyt muhivat sivulaukussa.

Vähän niistä kotona tulee sanomista. Varsinkin kun vaimo vielä laittoi mukaan erikseen kahden desin mitan neljän desin keittoveden mittaamiseen. Mukana tuli myös tarkka käyttöohje: "Tuohon merkkiin asti vettä kaksi kertaa". Täytyy yrittää vähän selitellä etukäteen, se on ennenkin pehmentänyt palautetta.

Aamulla pitää vilkaista Guzzista öljyt.