|
12.5.1999 Hienostuneet ranskalaiset osaavat sanoa omalla hienostuneella kielellään, että kaikkeen lähtemiseen sisältyy myös hitunen kuolemista. Näissä minun lähdöissäni ei ole enää aikoihin ollut moista tuntua mukana. Ne ovat erittäin proosallisia, minä kun vihaan kaikenlaisia jäähyväisiä. Hyvästeiksi riittää, kun sanon, että soitan sitten aikanaan. Mutta nyt tuo lähtemiseen liittyvä kuoleminen tuntuu saavan vähän eri merkityksen. Lämpötila nimittäin on tasan yhden asteen verran plussan puolella. Sata metriä ajettuani tajuan, että tänään saattaa palella. Mutta takaisinkaan ei toki voi enää kääntyä, kun edessä on tietä likemmäs 700 kilometriä tälle päivälle. Revonlahdella vastaan tulevat autot vilkuttelevat valojaan. Mikäs nyt? Ainakin minulla valot on päällä. Jotain huomaamisen arvoista tuolla edessä päin varmasti on. Kilometrin päässä tien molemmilla puolilla on kaksi hirveä syömässä. Ruskeaa metsää vasten niitä ei erota kuin ihan vierestä. Hyvät olivat varoitukset. Ja hirvistä muutaman sadan metrin päässä väkivallan virkamiehet pitävät tutkaa. Mutta nyt ei kyllä poikia onnista. He eivät ilmeisestikään ole tietoisia hirvistä, joita kyllä voisi syyttää poliisin työhön kohdistuvasta haitanteosta. Kokkolassa vitsit ovat jo todella vähissä. Käyn huoltiksella hytisemässä kahvikupin ajan. Kysyn tytöltä lämpötilaa, ja hän sanoo, että on se plussan puolella. Kiskon kaikki ylimääräiset kamppeet päälleni; tai ei ihan sentään - yhdet tennissukat jäävät toiseen sivulaukkuun. Eli vielä on varaa lisätä, jos tämä tästä kylmenee. Edsevö on paikka Kokkolan eteläpuolella. Olen usein kuvitellut, millaista olisi asua Edsevössä. Ilmeisesti en siellä kovin hyvin viihtyisi. Mutta nyt Edsevö näyttää parhaan mahdollisen puolen itsestään; kylmä merituuli kääntyy hieman lämpimämmäksi maatuuleksi. Ajaminen alkaa tuntua lähestulkoon siedettävältä. Oravaisissa tuuleekin jo sitten taas mereltä. Lausun lämpimikseni ääneen J.L. Runebergin "Vänrikki Stoolin tarinoista" nuoren tykkivänrikki Wilhelm von Schwerinin värssyt. Sen jälkeen kertaan ääneen Pohjanmaan joet. Vaasan jälkeen lämmitän oloani laulamalla. Jostakin kumman syystä "Musta Saara" tuntuu sopivan mielentilaani. En kuitenkaan pääse Saaran surkeaa loppua kuvaavaan viimeiseen säkeistöön. Lopetan laulamisen siihen nykyään sopimattomaan "neekeri"-sanaan - "pien neekerlapsi hyvillään". Kokeilen vaihtoehtona "pien afrikkalaista alkuperää oleva lapsi hyvillään". Mutta eihän se rimmaa. Joka tapauksessa laulun saisi toimittaa Yleisradion kiellettyjen levyjen listalle. Rikollinen kuulemma palaa aina rikospaikalleen. Niin minäkin Närpiön (ruotsiksi Närpes) Nesteelle. Ei ole jysähtänyt ilmaan, vaikka viime kesänä heitinkin kaasutikun täyttöpullon huoltiksen roskikseen. Oloni on keventynyt. Onkohan muuten Suomessa paikkakuntaa nimeltä Herpiö? Vetäisen muutamaan kertaan "Oi, muistatko vielä sen virren". Se sujuu, ja sen myötä olenkin tuota pikaa Porissa. Palelee pirusti. Turun satamassa katson huoltiksella Suomi-Ruotsi jääkiekkomatsin. Suomi voittaa 3 -1. Ulkolämpömittari näyttää plus viittä astetta. Eli minulla pitäisi olla viisi kertaa lämpimämpi kuin lähtiessä. Jotenkin - synkällä tavalla - siltä ei vain tunnu. Seawindin hytissä lämmöt täysille, ja hytinät alkavat pikku hiljaa loppua. Päivän opetus: älkää yrittäkö toistaa tätä kotiolosuhteissa. |
