No, jonkinlaista tulvaa on näkyvissä

Telkkarin mukaan täällä pitäisi
näyttää tällaiselta

Tai tällaiselta

Kolmen sortin asfalttia -
punainen on karkeinta

Härnosandin komein - jos kohta
lähes ainoa - rakennus

Höga Kustenin maisemia

Högakustensbron kuvattuna Hornöbergetin
ravintolasta

Maisema muistuttaa Suomen Lappia

Örnsköldsvikin huvivenesatama

Uumajan keskustaa

Kävelykatu Skellefteåssa

Luulajan Gammelstad

Jättituolit mainostavat puusepänliikettä

Tören rantavesiä

Kalixin jokisuistoa

Armeijan ylijäämätavarakauppa

Kotimaa tervehtii sankaripoikaansa
sateella uhkaamalla

Taas on ollut kielimiehiä asialla

Kuka sanoi Kemiä rumaksi kaupungiksi?

16.7.2000

"Enpä tunne miestä!", sanoi jumala Kärpi-Matista.

Vaan minutpa taitaa tuntea; niin on hienon ilman auringonjumala järjestänyt yön aikana, etten voi asiaa muuten tulkita, kuin että minä se hänen suosikkimotoristinsa olen tässä sateenjumalan kiusaamassa maassa!

Herään hyvissä ajoin ja menen syömään aamiaista. Ruotsalaisessa hotelliaamiaisessa parasta ovat erilaiset näkkileivät ja sillit. Syön sen verran reilusti, että pärjäilen sillä pitkälle iltapäivään. Samalla lueskelen aamulehden.

Lehti vahvistaa edellisillan telkkariuutisten tiedot tulvista. Nyt vain näyttää jo olevan syyllisten hakemisen aika. Voimayhtiöt eivät artikkelissa haastatellun paikallisväestön mukaan ole hoitaneet ohijuoksutuksia. Voimayhtiön miehet vakuuttavat patoluukkujen olleen selällään siitä lähtien kun vesi on ylittänyt liittorajan. Lakia ja asetuksia on siis seurattu tarkoin.

Lehdessä on kuva maan sisäministeristä ihmisjoukon puristuksessa. Ilmeestä päätellen hän ei ole vielä sisäistänyt, mihin hallitus on rankkasateiden suhteen syyllistynyt. Hän ei myöskään halua sitoutua mihinkään valtion taholta tuleviin korvauksiin. Väki on raivoissaan.

Niinpä. Mutta voisikohan asiaa katsoa hieman eri kantiltakin? Jos herr Medelsvensson haluaa rakentaa talonsa vesistön varrelle siten, että normaalikesinä voi uittaa varpaitaan piha-alueen reunalla, niin eikö silloin pidä alistua siihen, että poikkeuksellisten ilmasto-olosuhteiden aikana varpaita joutuu uittamaan olohuoneen sohvalla istuen? Siinä voi sitten saman tien katsella peiliin, jos henkilökohtaiseen katastrofiin vaikka syyllinenkin löytyisi.

En taida olla kovinkaan empaattinen ihminen, sympaattinen kyllä toki.

Pakkaan tavarani ja kuskaan niitä ulos pariin otteeseen. Kummallista, miten nopeasti tavarat saa illalla hajalleen. Vähintäin yhtä kummallista on se, miten nopeasti ne aamulla verkkainenkin mies pakkaa uudelleen kasaan päivän pari tien päällä oltuaan. Kaikki loksahtavat ikään kuin itsestään omille paikoilleen.

Lähtö alkaa olla itkua vaille valmis. Käyn vielä vilauttamassa kuittia huoneen maksusta vastaanotossa. Tyttö - toinen kuin edellisiltana - hymyilee nätisti ja sanoo kaiken olevan OK.

Polttelen ulkona tupakan ja odottelen, joko harrikkapariskunta olisi lähdössä. Kumpaakaan ei kuitenkaan ilmesty näkyviin. Taitavat olla vielä kuivumassa eilisestä sateesta. Mutta tästä näyttää tulevan aurinkoinen ja lämmin päivä. Niinpä pistän tänäkin aamuna goretex-pusakan säkkiin ja sidon sen kiinni satulaan. Sitten irroitan Guzziin kiinnitetyt painoraudat ja annan italiattarelle hanikkaa.

Ensimmäinen pysähdys tulee heti Timrån jälkeen, juuri kun olen saanut hierretyksi persaukseni mukavasti satulaan. Kurvaan Indals-joen rannalla olevalle parkkipaikalle tutkailemaan, millainen vedenpaisumus täällä nyt muka sitten on.

No, ei sitten niin minkäänlainen. Taitaa olla ruotsalaisten omia kotkotuksia koko hälinä. Vesi näyttää kyllä olevan melko korkealla, mutta mökit, laiturit ja veneet ovat kaikki paikallaan.

Pysäköidystä asuntoautosta köpittelee juttusille ukko, joka sopii näöltään oikein hyvin tähän tulvahulinaan. Pitkine, valkoisine partoineen äijä on kuin itse Gubben Noakin reinkarnaatio. Huomautan hänelle, etteihän täällä mitään tulvaa ole - te juupelin ruotsalaiset olette keksineet koko jutun. Ukko sanoo, ettei se täällä jokisuussa näykään. Kun joella on tarpeeksi leveyttä, suuretkin vesimäärät kohottavat vedenpinnan korkeutta vain lievästi. Toista on yläjuoksulla. Sieltä on tänään tulossa semmoiset vesimassat, että hän on päättänyt muuttaa asuntoautonsa Noakin arkiksi. Taitaakin olla äijä tietoinen habituksestaan! Ihan tosissaan tuntuu kyllä olevan. Minua yhteinen ajatusassosiaatiomme naurattaa.

Kun veden varaan joutuneita tai muuten ahdingossa olevia lähimmäisiä ei näy, päätän jatkaa matkaa. Helle alkaa pikku hiljaa ahdistaa, samoin etuvasemmalta puskeva, puuskittainen tuuli.

Tien pinta muuttuu kaksi-, paikoin kolmiväriseksi. Ajorata on punertava, penkereet vihertävän harmaat ja levikkeet mustat. Vierintävastus tuntuu melkoiselta varsinkin punapintaisella osalla tietä. Pysähdyn levikkeelle tutkimaan asiaa.

Punertava väri ei johdukaan asfaltista, vaan se tulee niistä miljoonista peukalonpään kokoisista pikkukivistä, joita tiehen on istutettu. No, eipä olekaan kumma, että pinta tuntui täristävältä! Kulutuskestävyyttä tuolla tavalla tielle varmasti saadaan aikaan, mutta onhan se kyllä renkaille hupaa. Voin melkein nähdä Guzzin takarenkaan - Ollin moittiman Metzelerin - hieraantuvan sileäksi pyörän seistessä paikoillaan. Harmaa asfaltti osoittautuu harmaaksi asfaltiksi ja musta mustaksi. Viisaampi lähteä eteenpäin ja katsella samalla rengasfirmoja - niitä täällä on pakko olla paljon ja tällä menolla niitä voidaan vielä tarvita.

Timrån pohjoispuolella alkaa alue, jota ruotsalaiset kutsuvat nimellä Höga Kusten. Sitä jatkuu aina Örnsköldsvikin pohjoispuolelle, ja se on varmastikin kaunein osa E 4:ta. Nyt tältä tieltä ei tarvitse mitään vetoa syrjään ollakaan - näkemistä on aivan riittämiin.

Ajelen Härnosandin läpi, joka vielä nukkuu. Aamu on jo kehittynyt helteiseksi aamupäiväksi.

Höga Kusten on kauneimmillaan Kramforsin kunnassa tien ylittäessä Ångermanälvenin. Ajan sillan yli ja kurvaan näköalatasanteelle katselemaan siltaa ja jokisuuta. Siitä ei ole kuin pari vuotta kun olin tässä viimeksi, mutta sillan nimi on jo mielestäni häipynyt. Haen infopisteestä esitteen - eiköhän siitä faktat selviä.

No, niinpä tietenkin: silta on nimeltään Högakustensbro. Tuon nyt olisi kyllä voinut muistaakin. Se on tätä nykyä Euroopan toiseksi pisin riippusilta, 1 800 metriä pitkä ja 40 metriä vedenpinnan yläpuolella. Hintaa konstvärkille kertyi 2,1 miljardia Ruotsin kruunua, ja se vihittiin käyttöönsä 1.12.1997. Myös Euroopan pisimmän riippusillan ennätystitteli on ruotsalaisten hallussa. Kyseessä on juuri avattu Malmön ja Dragörin välinen yhteys. Kaikenlaista ennätystehtailua se teettää, kun ei enää pärjätä urheilussa!

Uumajan eteläpuolella ajan huolimattomuuttani nopeusratsiaan pienoisella ylinopeudella. Muutamat vastaan tulleet autot ovat kyllä valojaan vilkauttaneet, mutta enpä ole siihen huomiota kiinnittänyt. Vaan eipä ole poliisi minusta kiinnostunut, enkä minäkään jää vapaaehtoisesti tekemään itseäni tykö. On niissä sen verran jo oltukin.

Olin joskus 80-luvun puolivälin paikkeilla menossa Kajaanin Moottorikerhon järjestämään ralliin. Jostain jo unohtuneesta syystä ajoin sinne Kuhmon suunnasta. Kellokin oli jo yli puoliyön, kun täräytin mutkan jälkeisen suoran alussa olleeseen tutkaan. Läheisellä levikkeellä seisoi pönäkkä poliisimies käsi pystyssä.

- "Kyllä työ nyt ajotta liika lujjaa."
- "Jaa, no paljonkos sitä oli?"
- "Yheksänkytäkaks kaheksankympin alueella. Kyllä meijän pittää nyt mennä tuonne Saappiin."

Paperit syynättiin kaikessa rauhassa, ja niiden todettiin olevan kunnossa. Tieliikennelakia kerrattiin hartaasti. Mutta muustakin juteltiin:

- "Mikäs sitä työ ootta ammatiltanna?"
- "Niin, no, tuota..... opettajahan minä olen."
- "Vae on se opettaja lähteny vähä ajelemmaa! Ja vielä keskellä yötä ja yksinään!"
- "Niin, no, tuota...."
- "Vaan satuttako tuntemaan minun velijentyttöä? Sekin on opettajana Oulussa - semmonen pikkulasten opettaja. Heikkinen on nimi. Sinikka."
- "Niin, no, tuota.... jaa, saatan minä vain tunteakin. Semmoinen nuorehko naisihminen, jolla on tukka johonkin tähän asti. Oikein mukavan tuntuinen opettaja. Lapsetkin tykkäävät."
- "No, ihan nii. Vae että velijentyttö onki tuttu ihiminen!"
- "Niin, no, tuota.... enhän minä ihan varma saata olla, mutta se kuvaus kyllä tuntuu tutulta."
- "Vaan se rangaistusvaatimus meijän pitäs nyt kirijottaa. Taikka on meillä semmonenki mahollisuus, että jos me katomma rikkojan kehityskelposeksi yksilöksi, niin voijaan päästää nuhtelulla."
- "No, jos tuohon kategoriaan pääsee, niin antakaa tulla sitten kunnolla. Mutta jos minä saan aloittaa, niin lupaan parantaa elintapani ihan kokonaan. Viinan kanssa läträämisen jätän tykkänään pois, samoin tupakanpolton. Vaimolle lupaan puistella matot joka kerta kun pyydetään. Lapsille luen iltasadut vetoamatta meneillään oleviin uutisiin. Öisin en vast'edes ajele motskarilla, enkä varsinkaan ylinopeutta, enkä ainakaan yksinäni. Niin, ja heti maanantaina palautan kirjastoon myöhässä olevat kirjat.... Ja nyt on sitten teidän vuoronne!"
- "Jaa, no jokohan tuosa nyt olis jo ollu. Ei kai sitä muuta ku hyvvää matkaa vaan. Meki täsä juuaan termoksesta kahavit loppuun ja lähtään kottii. Öitä vaan!"
- "Öitä, öitä!"

Että tolloja ja kusetettavia maalaispoliisejako? No, ei varmasti! Jos jotakuta kusetettiin, niin minua. Ukot eivät antaneet hetkeksikään henkisen yliotteen luisua minulle ja leppoisuudellaan pistivät minut puhumaan juuri niin kuin itse halusivat. Ja varmaankin jäivät "Saappiinsa" nauramaan meidän jutustelullemme. Makeita terkkuja vain Kuhmon poliisikunnalle! Oli semmoinen seminaari, että se on vieläkin sanasta sanaan mielessä. Niin, ja ne myöhästyneet kirjat minä todella palautin kirjastoon heti kotiin tultuani.

Tämä alkaa kyllä käydä työstä! Ajan ja ajan. Samalla katselen, löytyisikö mistään sopivaa paikkaa vaikkapa sämpylän haukkaamiseen ja välttämättömään nestetankkaukseen. Baareja ja kioskeja näkyy siellä täällä, mutta ne ovat joko liian hienon tai liian rähjäisen näköisiä. Jotkut tuntuvat olevan liian kaukana tiestä, joidenkin parkkipaikka on toivottoman pieni. Sopivaa ei löydy.

Tankkaan Uumajan Statoililla, ja kassapoika käräyttää minut suomalaiseksi kuultuaan muutaman sanan ruotsiani. Käärmeissäni kävelen ulos ostamatta juotavaa. Ulkona vaihdan muutaman sanan malmöläisen Triumph-ukon kanssa. Kerron heti kättelyssä olevani Suomesta. En kuolemakseni muista, mitä "silta" on ruotsiksi. Kysyn kaverilta, onko hän jo ajanut "bryggaa" pitkin Malmöstä Dragöriin. Saan vastaukseksi, ettei se mikään "brygga" ole vaan "bro". En korjaa kysymystäni ja jään vaille vastausta. Nyt ei kyllä mene hyvin! Paras jatkaa matkaa.

Ajan tankillisen ja kurvaan lopulta Luulajan pohjoispuolella olevalle huoltikselle. Jos joku väittää olevansa nääntyneempi kuin minä, hän on jo kuollut. Tankkaan sekä ostan sämpylän ja litran pullon Fantaa. Juon pullollisen siltä seisomalta ja ostan ison kupin kahvia. Nyt alkaa pikkuisen helpottaa. Miten pääsikin noin pahasti nestevajeen puolelle! Kahvitellessani muistan jostain lukeneeni, että nestevaje toimii samaan tapaan kuin hypotermia; se tekee ihmisestä itsensä huoltamiseen kyvyttömän pöljäkkeen - ja pöljästä tietysti vielä entistäkin pöljemmän. Lämpömittari näyttää + 27 astetta.

Viimeinen legi alkaa, kun tunnen olevani henkisesti ja fyysisesti edes johonkin malliin virkistynyt.

Tören kohdustoilla Pohjanlahti pistää E 4:n pientareeseen. Nämä ovat vanhoja venäläisten sukellusveneiden vakoiluvesiä. Ruotsalaiset ovat vieläkin vakuuttuneita tunkeilusta ja näkevät vieraan valtakunnan vedenalaisia edelleenkin silloin tällöin. Eikä toki ole ruotsalaisten syytä, että kiinni saataessa Vennään miehen sukellusvene pahuuttaan muuttautuu silliparveksi ja miehistö hylkeiksi.

Muuten ruotsalaiset ovat jo siirtyneet enemmän rauhanliikkeen linjoille. Karttoihinkin merkityt sotilasalueet, joiden läpi ajavan turistin edellytettiin tuijottavan vain tien keskiviivaa, on poistettu. Mutta ennen Kalixia tien reunoilla seisoo vielä valtavia betoniporsaita, joiden tielle vetämisellä ruotsalaiset ovat ajatelleet torjuvansa inhan idän sotilaallisen uhkan. En jaksa asialle enää nauraa.

Viisitoista kilometriä ennen kotia alkaa sade. Taivas aukenee ja vesi valuu kauluksesta selkään - aivan kuin vanhan piippolalaisen sanonnan mukaan viina ämpäristä Kärpi-Matin kurkkuun.

Mutta minä siitä selviän, ja niin varmasti Mattikin!