|
26.7.1998 Käppäilemme Riekonkiepin ravintolaan aamupalalle. Ollikin sinne ilmestyy tuota pikaa. Kenelläkään ei ole sen valmiimpaa kiirettä mihinkään, joten istutaan nyt ja poristaan mitä mieleen juolahtaa. Mikko kyllästyy ensimmäisenä ja ehdottaa, että lähtisimme liikkeelle. Pakkaamme kamppeemme ja käymme vielä vastaanotossa kiittämässä yösijasta. Lupaamme käyttää liikkeen palveluita vastaisuudessakin. Pysähdymme Vuotsossa. Mainitsen Vuotson Porokylän Kaamasen Kievaria ja Ranta-Marin baaria vastaavaksi kulttipaikaksi. Mikko kysyy, että onko tuolla aidassa todellakin poroja. Kulttiasiat eivät nyt vain tunnu kiinnostavan. Peurasuvannolla pysähdymme kahvilla. Katselemme kahvion patiolta, kuinka synkän näköisenä Kitinen virtaa; aivan kuin se ilmellään vieläkin protestoisi Lokan ja Porttipahdan tekoaltaiden rakentamista vastaan. Turistivirta tiellä on keskeytymätön. Raudanjoella Mikko alkaa purnata liian tiheistä pausseista. No, mutta enhän minä niitä tarvitse. Äidin käskystä kai tässä huilaillaan. Mikko on sitä mieltä, että jospa tästä nyt kuitenkin yritettäisiin suoritua ihan vain kaksistaan sen mukaan, miltä tuntuu. Hyvin sanottu! Napapiirin Shellillä tankataan. Ilmassa on vahva sateen tuntu. Mutta kun tässä on saatu päivätolkulla olla mitä parhaassa kesäsäässä, niin asialle ei viitsi korvaansa lotkauttaa. Muurolassa ajamme ukkoskuuroon. Taivas aukeaa, ja vettä tulee kaatamalla. Sen verran kuitenkin näkee, että hissukseen pystyy matkaa jatkamaan. Autot kyllä näyttävät pysähtelevän. Tielle kertyy niin paljon vettä, että autojen renkaat eivät sitä enää pysty syrjäyttämään - moottoripyörän kyllä. Tervolassa kuuro on ohi. Nyt aletaankin olla jo melkein kotiportilla. Kemin jälkeen panen merkille, että hyvinhän se poika jaksaa painaa. Minä jo välillä muuttelen asentoani satulassa. Kotipihalla kysyn, väsyttääkö. Eipä kuulemma juurikaan. Mikko purkaa tavaransa ja lähtee naapurin pojan kanssa lenkille. Minä oikaisen sohvalle mietiskelemään, mihin maailma oikein onkaan tullut. |
