|
2.8.1994 Käymme syömässä aamupalan mökkikylän ravintolassa. Kehotan Ollia puhumaan suomea vähän ja varovasti. Nimittäin juuri täällä se varsinainen Finske-Pekka, Pekka Vesainen, kävi lahtaamassa paikallisia kolttia. Ja saattoi siinä samalla muutama norskikin mennä. Vuosi oli 1589. Voi olla, että paikalliset vielä muistavat ja vaativat meitä vastuuseen maanmiestemme teoista. Palailemme takaisin kohti Kirkkoniemeä. Vieläköhän siellä uskaltaa naamaansa näyttää eilisen yöpaikkarötöstelyn jälkeen? Keskellä kaupunkia on venäläisen sotilaan muistopatsas. Taitaa olla aika harvinaista Nato-maissa. Mutta siihenkin on historialliset syynsä. Toisen maailmansodan aikana Norjan valloittaneet saksalaiset eivät olleet Kirkkoniemessä yhtään sen suositumpia kuin muuallakaan maassa. Kun lopullinen välien selvittelyn aika tuli, venäläiset pommittivat kaupungin maan tasalle ajaessaan saksalaisia tiehensä. Kirkkoniemeläiset olivat pommisuojassa kallioon hakatussa luolassa, jonka päällä venäläissotilaan patsas nyt on. Miehitysvuosien jälkeen venäläiset todella koettiin vapauttajina norjalaisten keskuudessa. Venäläiset valloittivat Pohjois-Norjan Tana-jokea myöten, vetäytyivät sitten myöhemmin kyllä takaisin rajansa taakse. Se olikin temppu, jonka voittamaton puna-armeija harvoin teki. Yleensähän se jäi siihen, mihin asti pääsi. Käymme vielä patsaan alla pommisuojassa, joka nyttemmin on muutettu museoksi. Siinäpä se Kirkkoniemi sitten onkin nähty. Ajelemme samaa tietä takaisin Neideniin. Näin tietysti siitä syystä, että muutakaan tietä ei ole. Neidenistä jatkamme matkaa kohti Varangerbotnea ja Skipagurraa. Kipuamme ylängölle, käymme uudestaan merenpinnan tasolla Bugøyfjordissa ja kiipeämme toiselle ylängölle. Varanginvuonon rannan saavutamme lähellä Gandvikia. Norjan valtion tuki näille syrjäisille Jäämeren seuduille on selvästi näkyvissä: Talot ja pihapiirit ovat todella hienosti hoidettuja. Pihoilla seisoo kullakin ainakin yksi auto. Siististi pukeutunut väki kantaa kylki vääränä tavaraa paikallisista marketeista. Sanalla sanoen, asiat näyttävät olevan täällä hyvällä tolalla. Bugøynesin tienhaarassa mietimme hetken, lähdemmekö vielä käväisemään tuossa pienessä kalastajakaupungissa, jossa on huomattavan paljon suomalaisperäistä asutusta. Olli kuitenkin aavistelee, että hänelle saattaa illan mittaan iskeä pikkolokeikka Saariselän Riekonlinnassa tai Riekonkiepissä. Parempi lähteä kurvailemaan eteenpäin. Skipagurran baarissa pyrimme epätoivon vimmalla eroon Norjan kruunuista. Syötämme niitä pajatsoon, mutta kolikoiden määrä tuntuu vain tuplautuvan. Ei Suomessa kyllä koskaan näin käy! Lopulta ponnistelumme palkitaan, ja onnistumme tukemaan norjalaista kansanterveyttä muutamalla kymmenellä kruunulla. Polmakin kautta tulemme Nuorgamiin, jossa käymme kahvilla. Lämpöä ilmassa on hyvän joukon kolmattakymmentä astetta. Kahvilan patiolla poikkeaa muutamia paikallisia, joilla kaikilla on meille jotakin asiaa. Jatkamme matkaa pitkin Teno-joen vartta kohti Utsjokea. Kuninkaankiven kohdalla helle ottaa meistä yliotteen, ja päätämme käydä uimassa. Uikkareiden puuttuessa käytämme luojan luomaa uimapukua. Jos tähän nyt joku pysähtyy, niin eiköhän tie maita kun näkee asumme. Utsjoelta Olli soittaa Seijalle ja saa kuulla, että Riekonlinnaan on parin tunnin päästä tulossa turistiryhmä, joiden laukut pitäisi toimittaa huoneisiin. Olli kääntää kapulan auki ja lähtee lojottamaan kohti Ivaloa. En viitsi lähteä mukaan kisaan. Vaisto varoittaa solidaarisuuden nimissä odottavasta laukkuvuoresta. Pysähdyn Lihavakalajärvillä katsomaan, vieläkö tienvarsitaulussa todella niin lukee. Ja niinhän siinä seisoo. Taitaa olla niitä harvoja paikannimiä, jotka pitävät sisällään paikkaan liittyvää informaatiota. Poikkean vielä Neljän Tuulen Tuvalla kysymässä, mille ajalle he ovat varanneet ruskan. Kuulemma tiistaille. Kaamasen Kievarissa on sama viinanhuuruinen meno kuin aina ennenkin. Ajan Saariselälle kun olen varma, että Olli on laukkusuman selvittänyt. Huomenna pitäisi kurvailla kotiin nurmikkoa leikkaamaan. Olli lähtee Viroon Jökevatreffenin kokoontumisajoon. Voi olla, että Ouluun asti ajellaan yhdessä. |
