|
16.7.1993 Näissä porukka-ajeluissa on yksi vika: Helposti käy niin, että joku vetää joukkoa, joka seuraa pässinä perässä. Kun nokkamies pysähtyy johonkin, muut kyselevät huuli hämmästyksestä pyöreänä, miksi tähän pysähdyttiin. Vanhana kehäkettuna päätän välttää moisen vaaranpaikan ja hiippaisen tien päälle omassa hyvässä seurassani heti aamiaisen jälkeen. Jos ei päivän aikana näy muita sakilaisia, niin illalla sitten kun kerran seuraava yöpaikkakin on kaikkien tiedossa. Ensialkuun en tahdo oikein kunnolla saada kiinni satunnaisen turistin roolista, joka vaatisi jatkuvaa pysähtelemistä paikallisen elonkehän töllistelemiseksi. No, nautiskellaan sitten passelin mutkaisen tien kurvailemisesta. Östersundin tienoot, varsinkin paikat, joista Storsjön pilkahtelee näkyviin, ovat todella kaunista seutua. Östersund on kuulemma yksi seuraavia talviolympialaisia anovien paikkakuntien joukossa. Mitenkähän siinä mahtaisi käydä, jos sille ne myönnettäisiin! Yksinään Östersund ei pysty millään koko souvia hoitamaan, vaan kisat jouduttaisiin jakamaan eri paikkakunnille, mahdollisesti jopa eri maihin. Suomellakin taitaa olla jonkinasteista kiinnostusta asiaan, samoin Norjalla. En pidä itseäni minään fanaattisena urheilumiehenä, joten en ideaan kovin kummallista vetoa tunne. Veronmaksajana vielä vähemmän. Taitaa olla parasta, että annetaan joidenkin muiden hoitaa järjestelypuoli - käydään me suomalaiset sitten vain hakemassa kisoista mitalit kotiin. Ruotsissa poronhoitoalue ylettyy täällä tunturialueella näin etelään. Mieleeni palaa kuvat vuodelta -85 Tsernobylin ydinvoimalan räjähdyksen jälkeen. Ruotsalaiset mittasivat poronkarvoista suht' korkeita bekkerelilukemia ja tappoivat ja löivät monttuun tuhansia poroja. Jälkikäteen hoksasivat, että ei oikeastaan ollut tarvetta. Mutta tehty mikä tehty. Vähän outoa herkkähipiäisyyttä väeltä, joka iät ajat on mättänyt suihinsa surströmmingiä - hapansilakkaa, jonka haju on omiaan karkoittamaan herkkänenäisemmän haisunäädänkin tiehensä. Åressa pidän kunnon paussin. Paikkakunta on Ruotsin kuuluisimpia talviurheilukeskuksia. Mutta miksi ihmeessä täkäläiset ovat kopioineet rakennusarkkitehtuurinsa Itävallasta? Suuri osa taloista muistuttaa "alppimajoja". Ei kyllä anna kovin hyvää kuvaa ruotsalaisesta itsetunnosta. Toinen, lähellä Norjan rajaa sijaitseva talviurheilukeskus on Storlien. Rinteitä näyttää olevan useita, joten varmasti täälläkin pystytään keräämään turisteilta löysä raha pois. Näin kesäaikana väentungosta ei ole. Norjan rajan jälkeen tie alkaa laskeutua mutkitellen kohti Atlantin rantaa. Kyseessä taitaa kuitenkin olla se kuuluisa "lavea tie", jonka kulkijat joutuvat lopulta sinne kuumaan paikkaan. Niin minäkin: tulen kylään nimeltä Hell. Hell's Angelseja ei näy, mutta kun "nahkurin orsilla tavataan", niin niiden orsien paikka on varmastikin täällä. Trondheim, Norjan entinen pääkaupunki, on aina visiitin arvoinen paikka. Kiertelen kaupunkia kaikessa rauhassa. Varsinkin tuomiokirkko tekee vaikutuksen. Kirkkoa katsellessani huomaan harmikseni jättäneeni kameran pyörän sivulaukkuun. Ei päivää ettei vahinkoa! No, ostamastani esitteestä ja postikortista voin Nidarosdomen-tuomiokirkosta lukea suunnilleen seuraavaa: Olav Trygvason oli se mies, joka toi kristinuskon näiden seutujen haraldhirmuisille murskaamalla pakanapäälliköiden vallan. Vääräuskoiset tietysti tapettiin laidasta laitaan, ja heidän omaisuutensa joko hävitettiin tai siirrettiin Olavin huomaan. Eikä Olav sitten juuri muuta tarvinnutkaan valtansa varmistamiseen. Ryhtyvän sorttisenkin miehen aika siinä kuitenkin kului hyvin tarkoin. Puuhasteluihin jonkin kirkon rakentamiseksi häneltä ei juurikaan aikaa liiennyt. Ei myöskään hänen seuraajaltaan, Olav Haraldsonilta. Mutta omalla tavallaan tämä kuningas kyllä auttoi Nidarosdomenin alulle saattamista. Kävi nimittäin niin, että Olav tapettiin käynnissä olleissa valtataisteluissa. Hänen kannattajansa pitivät asiallisena julistaa Olavin pyhimykseksi. Hänen hautapaikastaan tuli sen ajan turistien ykkösvisiittipaikka. Pyhän Olavin poika rakennutti kirkon isänä pyhäinjäännösten päälle. Mutta vasta Olavin velipuolen poika vuoden 1070 tienoilla aloitti rakennustyöt ja saattoi ne sille mallille, että siitä lähtien trondheimiläiset ovat voineet paukutella henkseleitään sillä tosiasialla, että heidän kotikaupungissaan sijaitsee Pohjoismaiden suurin katedraali. Ajan sopimallemme leirintäalueelle Støreniin. Muut eivät ole vielä tulleet, mutta ilmestyvät yksitellen ja pikku porukoissa melkein saman tien. Kaikilla tuntuu olleen oikein onnistunut päivä. Hyvä niin! Minä vain en ole vielä päässyt kunnolla vireeseen: ei suuria ajatuksia, ei valtavia tuntemuksia koko päivän aikana. No, huomenna varmaan. |
[ Päiväkirjaluetteloon ] [ Edellinen sivu ] [ Seuraava sivu ]
