[ Matkareitti ]



Bråviken ylitetään Kolmårdenin kohdalla


Aika jämy lautta


Kesä tulee vastaan
Söderköpingissä


Onnellinen mies?


Ilmavoimien museossa


Öölannin silta


Kalmarin kaupunki Öölannista katsoen


Öölannin marskimaata


Boforsin koeampumarata?


Öölannin eteläkärkeä


Öistä Borgholmin satamaa

14.5.1995

Tämä reissu alkaa oikeastaan vasta Tukholmasta. Minulla on päällä eilen Kalajoelta kylmyyttä vastaan ostamani, jääkiekkoilijoiden suosima mikrokuitukerrasto. Kaameaan räkätautiini sillä ei kuitenkaan tunnu välitöntä, lämmittävää vaikutusta olevan.

Ainoa lohtu on, että Ollilla on samanlainen kröhä. Pärskiminen on aivan jatkuvaa. Välillä on pysähdyttävä putsaamaan visiiri nenäonteloiden tuotteista, muuten ei näe eteensä. Mikähän tästä vielä tulee?

Olli on jättänyt Seijan ja Tiinan Helsinkiin. Meillä eilen aamulla kotimieheksi jäi Lauri - Kaija ja Mikko olivat jo menneet jakamaan ja vastaanottamaan päivän annostaan kouluopillista sivistystä. Tien päällä olemme siis ainoastaan siksi, ettemme tarttuttaisi räkätautejamme perheisiimme. Isien uhrautuvaisuus on rajatonta!

Aivastelemme pitkin E4:ta ulos Tukholmasta. Kevät on täälläkin kovin myöhässä. Jonkin verran koivuissa voi nähdä kellanharmaata väriä, vihreää ei vielä lainkaan.

E4:n Tukholman pään kuntoa ei viitsi valittaa, se on jo niin loppuun kaluttu juttu. Sitä paitsi emme aio jäädä sille pitkäksi aikaa. Tarkoituksemme on hakea kesää E22:lta. Emme viitsi kiertää Norrköpingin kautta, vaan käännymme Jonåkerissa kohti Bråvikenin ylittävää lauttapaikkaa.

Ilmanala lämpenee huomattavasti Söderköpingin kohdustoilla. Kurvaamme tienvarren kahvioon juomaan kunnon ruotsalaiset Gevaliat ja syömään GB:n jätskit. Jäämme istumaan auringonpaisteeseen pitkäksi aikaa. Nyt tässä tien päällä olemisessa alkaa olla oikea maku!

Iltapäivällä poikkeamme Kalmarin lähellä sijaitsevassa Ruotsin ilmavoimien lentokalustoa esittelevässä museossa. Olen käynyt täällä kerran aiemminkin vuonna -89. Ei näytä tästä museosta tulevan valmista. Kaikki on samalla tavalla riipon raapon kuin kuusi vuotta aikaisemminkin. Museo ei ole edes virallisesti auki, mutta kun ovet sitä ovat, menemme sisälle, eikä kukaan siitä meitä estä. Tutkimme sisällä olevat koneet ja ulkona olevat helikoptereiden romut ja jatkamme matkaamme.

Öölannin sillan pielessä olevalla huoltoasemalla tutkimme kartaa. Päätämme heittää lenkin Öölannin eteläkärkeen ja kierrellä sieltä sitten saaren itärantaa yöksi Borgholmin kaupunkiin.

Ajamme sillan yli Öölantiin viikonlopun viettoon menevien ruotsalaisten autojonon mukana. Pysähdymme heti Färjestadenin turistitoimistossa, jossa tyttö varaa meille huoneen Borgholmin kaupunginhotelliin.

Istumme ulkopatiolla, jossa lämpöä alkaa olla jo liiankin kanssa. Kahvitteluksi tämä nyt tuntuu menevän, mutta menkööt! Kysyn Ollilta, miksi Ivalon rajanylityspaikalla on niin kummallinen nimi kuin Raja-Jooseppi. Ja Ollihan intoutuu kertomaan.

Raja-Jooseppi oli Pohjois-Suomen koilliskairan erakko. Hänen oikea nimensä oli Josef Johaninpoika Sallila. Lapin perukoille Jooseppi kiertyi syntämäsijoiltaan Satakunnasta. Sanottiin, että hän pakeni tekemänsä miestapon seuraamuksia.

Monien mutkien jälkeen Jooseppi asettui asumaan, yhdessä naisensa Tiltan kanssa, Luttojoen törmälle vanhan kulkujotoksen varteen lähelle paikkaa, jossa nykyään on Suomen Venäjän vastaisen rajan tulli. Elettiin 1900-luvun alkua.

Joosepin kerrottiin olleen hyvä väärti kairankulkijoille. Mutta tosiasiassa Jooseppi vaurastui harjoittamallaan "monopolikaupalla" - myymällä ihmisille tavaraa kiskurihinnoilla. Rahansa Joosepin kerrottiin haudanneen Luton törmään.

Jonkinlainen salaperäisyyden verho peitti Joosepin ja Tiltan elämää. Myös Tiltan kuolemaan liittyy epäselvyys: Myrkyttikö Jooseppi Tiltan, vai ottiko Tilta myrkkyä itse? Jooseppi kuitenkin itse erkani maallisesta oman käden kautta samoilla eväillä kuin Tiltakin.

Olli lupaa käyttää minua joskus katsomassa Joosepin kenttää. Mutta nyt jatketaan kuitenkin ensin kohti Öölannin eteläkärkeä. Ajamme länsirannan pikkutietä läpi viehättävien kylien. Kesämökkien ja huviloiden joukossa näkyy myös taloja, joissa asutaan pysyvästi. Mutta minkäänlaiseen elinkeinoon viittaavaa täällä ei näy. Toinen toisensa palvelemisestako se ruotsalainen hyvinvointi nykyään muodostuu? Vai sosiaaliturvan ja siukkakassan varassako täällä eletään?

Lähempänä eteläkärkeä ajamme sumuseinämään. Lämpötila tippuu niin paljon, että on pakko pysähtyä napittamaan pusakka kunnolla kiinni.

Aidan toisella puolella olevasta kyltistä voimme lukea, että olemmekin pysähtyneet itsensä Ruotsin Kalle Kustaan omistaman maatilan kohdalle. Isot on asuin- ja ulkorakennukset - taitaa olla niin sanottu ökytalo tämä. On lypsyn aika, mutta navettapolulla ei näy ketään. Se, jonka tietysti odotamme näkevämme, on Silvia, lypsypalli ja maitohinkki kädessä menossa iltalypsylle. Ei tärppää meillä tällä kertaa.

Tie eteläkärkeen kulkee maatilan maiden lävitse. Yritämme päästä tiellä toljottavan mullilauman läpi. Eivät meinaa antaa tietä niin millään. Tööttäykselläkään ei ole muuta vaikutusta, kuin että mullikat ammuvat vastaan. Uskomattoman uppiniskaista sakkia nuo ruotsalaiset!

Eteläkärjen luonnonsuojelualue on pian katsottu. Lintuja on ja majakka sekä muutama, viimeksi Valdemar Atterdagilaisen aikana tositoimessa ollut tykki. Kostean raaka ilma pakottaa lähtemään takaisinpäin. Nyt mullikat ovat sievästi tien reunassa. Tilan valttari on varmasti käynyt niille huomauttamassa.

Saaren itäpuoli vaikuttaa olevan öölantilaisen alkuperäisväestön asuttamaa. Joka puolella on maatiloja. Täällä näyttää olevan tapana käyttää lehmiä iltakävelyllä. Matkamme edistyy hitaasti; välillä ajamme lehmälauman keskellä, välillä tien peittävässä lehmänpaskassa.

Borgholmissa kirjoittaudumme hotelliin, syömme ja lähdemme kävelemään kaupungilla pikku lenkin. Ostan askin tulitikun paksuisia Blend-savukkeita. Ne maistuvat yhtä paljon tupakalta kuin Gevalia kahvilta.

Istumme puiston penkillä ja poltamme Blendejä. Viime kesän "Runon ja rajan tien" -reissu mielessäni kysyn Ollilta, pitäisikö tähänkin lenkkiin yhdistää tietokilpailu ja voittajalle hyvät palkinnot.

Meitä tuli Kuusamon Kitkalle Hessu ja Anita, Olli, Poromies-Timo, Huru-Erkki ja minä. Aikomuksenamme oli ajella pitkin maamme itärajaa - Runon ja rajan tietä - Kuusamosta Vaalimaalle. Olin luvannut järjestää reittiin liittyvän tietokilpailun perillä Vaalimaalla. Voittajalle oli varattu votkapullo.

Mutta mutta. Hessun ja Anitan piti antaa periksi heti ensimmäisen päivän jälkeen. Hessulle tuli jokin äkillinen työhomma. Erkki kaatui jollakin soratiepätkälle murtaen kylkiluunsa. Valiteltuaan yön Lieksan mökkikylässä hän ajeli aamulla Tampereelle sairaalaan. Timo hoksasi Imatralla, että nyt tuli kiire Rovaniemelle seuraavana aamuna alkavaan Poroparlamenttiin.

Vaalimaalle asti meitä tuli Olli ja minä. Julistin Ollin tietokilpailun voittajaksi. Nautimme palkinnon kahteen mieheen. Ja hyvää oli.

Olli epäilee, josko laivalta hankituista ostoksista riittää reissun lopussa pidettävän tietokilpailun palkinnoiksi. Päätämmekin napostella ne saman tien kunhan pääsemme hotelliin takaisin.


[ Päiväkirjaluetteloon ] [ Seuraava sivu ]