|
18.5.1999 Öljyt OK. Ei kun matkaan vain. Aamun viileydessä on kiva ajella, mutta ajorytmistä en tahdo aamuisin saada kiinni. Guzzilla olisi varmaankin paremmat menohalut kuin minulla. Sen verran on tällä reissulla Guzzin kanssa jätetty kilometrejä taakse, että sinunkaupat on tullut tehdyiksi. Jotenkin sillä on leppoisampi ajella kuin K-satasella. Bemari oli hätäisen tuntuinen ja yllytti ajamaan tarpeettomankin lujaa. Guzzilla vain mennä lutkutellaan. Ajorytmin määrääjäksi tulee Guzzista ja minusta riippumaton seikka: aamiaiseksi syömäni sillit alkavat vaatia uintivettä. Juomispysähdyksiä tulee useita. Poikkean Mariestadissa vilkaisemassa Vänerniä. Saman tien tankkaan ja käyn taas kerran juomassa. Kahviossa istuu vanhempi herrahenkilö, joka näytti jo saaneen Varaderonsa tankatuksi juuri kun ajoin huoltikselle. Menen juttusille. Turistaan niitä näitä. Ukkeli on menossa Göteborgiin ja aikoo sieltä kierrellä pikkuteitä pitkin Osloon. Pyytelen anteeksi, etten osaa kaikkia asioita ilmaista ruotsiksi niin tarkasti kuin haluaisin. Kaveri toteaa, että kielitaitoni tuntuu olevan muuten kunnossa, mutta "det fattas ord". Niinpä, yksi puuttuu ja sen mukana kaikki. Kyllähän minä sen tiedän, että sanoja puuttuu, mutta pitikö tuon nyt mennä se sanomaan. Mieluummin olisin kuullut, että ruotsini on OK. Kuka sitä nyt muka haluaa kuulla rehellisen mielipiteen itsestään. Vaihdan englanniksi, mutta sitäpä ei naapuri osaakaan. Hänen on vain pakko tyytyä ruotsiini, josta puuttuu sanat. Menemme yhtä matkaa ulos. Pikkuisen vieläkin tympii moinen suorapuheisuus. Jään katsomaan, miten kaverilta sujuu liikkeelle lähteminen. Jospa se vielä vaikka kaatuisi, niin minulle ainakin tulisi parempi mieli. Ukko ei tahdo saada jalkaansa nousemaan satulan yli. Sanon, että hän ehkä tarvitsisi hissin. Naureskelee vain ja sanoo, että "vi börjar bli gamla", ja lyö koneen käyntiin. Huudan Varaderon jumpsutuksen yli, että "du börjar bli gammal, jag har inga problem med att klättra på hojen". Heilautamme kättä ja äijä katoaa Göteborgin suuntaan. Vaan eipä osannut puhua englantia! Tien reunassa on kyltti, joka osoittaa luostarin raunioille. En ole sillä tuulella, että luostarointi kiinnostaisi. Mutta viereinen kahvila kiinnostaa, ja varmaan siellä on vessakin. Kahvikupin hinta on kymmenen kruunua, mutta påtår onkin sitten ilmainen. Otan kahvit kahdella påtårilla ja kävelen järven rantaan helpottamaan oloani, koska vessaa ei löydy. Rekkaliikenne E20:llä on melko vilkas. Ennen Arbogaa samaan suuntaan meneviä puutavararekkoja on useita. Rekkojen perään ei kannata jäädä. Sieltä voi saada syliinsä vaikkapa renkaiden pinnat. Puutavararekoista tulee silmille koko ajan kaarnanpaloja ja risuja. Ohitan koko letkan kertaheitolla pitkin keskiviivaa. Vastaatulijat antavat ystävällisesti tilaa. Yksikään reissu ei ole alkanut kotoa, eikä päättynyt kotiin. Alkumatkasta kotiasiat tahtovat seurata mukana. Ja jossakin vaiheessa takaisin päin tultaessa kotiin pääsy nousee päällimmäiseksi. Tällä reissulla en palelemiseltani pannut merkille, missä matka alkoi. Mutta Örebrossa se loppuu siihen, missä se tasanko alkaa. Siinä on juuri niin pitkän matkaa niin tylsää tietä, että se sopii matkan lopettamiseen oikein hyvin. En enää viitsi teeskennellä olevani kiinnostunut muusta kuin Tukholmaan pääsemisestä. Eipä siis muuta kuin kapulaa rullalle. Sadankahdenkympin kyydissä pleksi tekee turbulenssin, joka saa aikaan silmiin osuvan virtauksen. Hetken päästä pitää siristellä tosissaan. Silmät vissiinkin kuivuvat ilmavirrassa. Nopeuden nostaminen auttaa tilannetta, samoin sen laskeminen. Mutta juuri tuo nopeus on paha. Täytynee vaihtaa visiiri ajolaseihin. Kurvaan vielä kerran huoltikselle kahville. Otan kahvin ja viinerin ja sanon kassalla juuri niin kuin minulle aikoinaan opetettiin: "ett kaffe och ett wienerbröd". Ja kassanhoitaja kysyy minulta suomeksi, otanko vielä jotain muuta. En ota, mutta kysyn, onko minulle jostakin tarttunut Suomen lippu otsaan, vai mistä hän tunnisti minut suomalaiseksi. Tyttö vain naureskelee, että tässä hommassa oppii käytännön ihmistuntijaksi. Vai niin. Mutta nyt tuntuu, että tämä alkaa jo riittää. Lisää vain hanikkaa ja Tukholmaan. Jospa minäkin siellä sekoittuisin eri kansallisuuksien joukkoon. Rinkebyssä alkaa ruuhka ja sitä kestää lähestulkoon Värtaniin saakka. Kytkinkäsi on täysin krampissa jonossa matelemisesta. Satamassa on hiukan aikaa miettiä tuliaistenkin hankkimista. Lapsille karkkia. Lauri-terrieri olisi varmasti onnesta mykkyrällään saadessaan esimerkiksi ruotsalaisen postimiehen palvatun sääriluun. Mutta entäs vaimolle? Mitä voi ostaa naiselle, jolla jo on kaikkea; muun muassa joululahjaksi saatu ilmapistooli, siihen paukkuja ja tauluja? Idea oli varsinaisesti pojan keksintöä. Mutta minäkin pidin sitä suurenmoisena luovuuden osoituksena nuorelta mieheltä, joka halusi päästä ampumaan ilmapistoolilla. Tytär sanoutui irti lahjan hankintaideasta. Se kuitenkin hankittiin ja käärittiin hienoon joulupakettiin. Vaimon aukaistessa lahjaansa kurkimme hänen ilmeitään suurella kiinnostuksella pojan kanssa. Tytär mökötti. Lahjan avaamista seurasi pitkä hiljaisuus. Poika kuiskasi minulle, että sehän selvästi tykkää siitä. Päädyn vanhaan ja turvalliseksi koettuun vaihtoehtoon. Päätän ostaa kartongin savukkeita ja viskipullon. Niitähän jokaisessa perheessä aina tarvitaan. Lauttajonoon kurvaa neljän ukon partti pyörillään. Kertovat tulevansa Lillehammerista MM-lätkää katsomasta. Aika renttevää porukkaa. Kertovat ajaneensa vastuksista välittämättä lähes seitsemänsataa kilometriä päivän aikana. Vau! Äijät kyselevät, mistä olen tulossa. Kerron. Sen verran enemmän minulla on tällä reissulla taivalta takana, ettei sen rinnalla Norjassa käväiseminen oikein kunnolla kilpaile. Mutta turhat törinät saavat pikaisen lopun. Jonoon ajaa hentoinen tyttö 1100R Bemarilla. Kuormaakin on päällä keskikokoisen muuttokuorman verran. Tyttö kertoo olevansa kotoisin Tanskasta. On nyt kiertänyt maailmaa kaksi vuotta pyörällään - selvitettyään Australian ajanut viimeksi Amerikan mantereen halki Tulimaasta Alaskaan. Ja on nyt käväissyt kotonaan vaihtamassa rintsikat. Sponsoreina hänellä on muutamia tanskalaisia aikakaus- ja motskarilehtiä, joille hän kirjoittaa artikkeleita eri puolilta maailmaa. Vielä on tarkoitus vuoden verran olla tien päällä. Ensin on kuulemma nähtävä Venäjä ja muu Itä-Eurooppa. Syksyn tullessa pitää siirtyä etelämmäksi Turkin, Irakin, Iranin ja mitä niitä onkaan kautta Kaakkois-Aasiaan. Ensi kesänä hän aikoo pistää Bemarin myyntiin Japanissa ja lentää sieltä Tanskaan. Ilmeisesti silloin on taas aika vaihtaa rintsikat. Syön illallista tyttären kanssa samassa pöydässä. Minulla olisi vaikka kuinka paljon kysyttävää. Mutta hän hallitsee keskustelua ja kyselee Suomesta kaiken mahdollisen. Lienenköhän koskaan tavannut vaatimattomampaa ihmistä! Painun muutaman oluen jälkeen pehkuihin. Unta ei tarvitse odottaa. Aamuyöstä käyn kannella ottamassa pari kuvaa Turun saaristosta. On täysin tyyntä ja hiljaista. |
[ Päiväkirjaluetteloon ] [ Edellinen sivu ] [ Seuraava sivu ]
