|
24.7.1998 Vilkaisen ensi töikseni ulos mökin ovesta. Niin on kirkas päivä tulossa, että pois tieltä. Voiko tämä olla tottakaan tällaisena kesänä, jolloin päivittäin on tullut vettä kuin aisaa! Herättelen Mikon ja kysyn, kuinka yö on sujunut. Kuulemma siedettävästi. No niin, siitä se lähtee; pojasta kyllä kasvaa vielä motoristi. Syömme jääkaappiin ostamaamme kuivamuonaa aamiaiseksi. Tarkoitus on ehtiä aamun ensimmäiselle Honningsvågin lautalle. Sinne ei näin varhain aamulla varmasti ole tungosta, eikä tarvitse lauttajonossa seisoskella turhan pitkäänsä. Ja jääpähän sitten lähes koko päivä aikaa vietettäväksi Nordkappissa. Ajelemme hissun kissun kohti Kåfjordia, jonka nimisiä paikkakuntia Norjassa täytyy olla kymmeniä. Minäkin olen käynyt ainakin neljässä tai viidessä tuota samaa nimeä kantavassa paikassa. Norjan kielessä taitaa vain olla vähänlaisesti paikkakunnille sopivia nimiä. Skarvbergin tunnelin suulla on porotokka. Pysähdymme. Tunneli on useamman kilometrin pituinen, ja tiedän entuudestaan sen olevan erittäin huonosti valaistun. Nyt lienee muutama ohje paikallaan. En itsekään mielelläni aja tunneleissa, ja tämä on aivan erityisen vastenmielinen. Pimeyden lisäksi se on märkä, ja märkä asvaltti pyrkii imaisemaan lampun koko valotehon. Kun se vielä on kovin kapeakin, siellä häipyy kokonaan taju horisontista. Ja silloin ei moottoripyörää enää ohjatakaan kallistelemalla vaan ohjaustangosta kääntämällä, aivan kuten polkupyörää. Ja se on hankalaa. Ei kannata kokeilla kotiolosuhteissa! Selviämme tunnelista kuitenkin hienosti. Mikko sanoo muutaman kerran säikähtäneensä kypärään katosta tippunutta vettä. Vakuuttaa myös mainitsemani horisontin tajun häipymisen olleen täyttä totta. Tulemme satamaan, jossa lautta jo köllöttää kaijassa. Lippukopilla osoitetaan monin merkein, että tästä ei sitten ajeta eteenpäin ilman tikettiä. Jäämme odottamaan lippukopin aukeamista. Mutta ketään ei tule paikallle, ja lautan lähtöhetki alkaa lähetä uhkaavasti. Ajamme kaikista uhkaustauluista huolimatta lautan keulaportille. Ja siellähän seisookin tyttö lippulaukku olalla. Kysyn, onko hän varmasti oikeassa paikassa - eikö hänen todellakin kuuluisi olla kopilla, jossa kymmenin eri tavoin kielletään kopin ohi ajaminen. Tyttö on erittäin hämmästynyt ja vakuuttaa olevansa täysin oikeassa paikassa. Osoitan sormella kopille, että katsopa kun siellä jo kymmenkunta autoa odottaa lippukopin aukeamista. Niin niin, mutta kun tämä on aamun ensimmäinen lautta, niin hänen kuuluu seisoa juuri tässä keulaportilla. En loppujen lopuksi pääse selvyyteen, onko kyseessä yleinen norjalainen logiikka vaiko erityinen norjalainen naisen logiikka. Ostan meille meno-paluu piletit. Ajamme lauttaan. Kiipeämme kannelle, ja huomaan saaneeni jotain myönteistä aikaan. Joku kansimiehistä veivaa polkupyörällä parin sadan metrin päähän lippukopille vinkkamaan autojonoa eteenpäin. Tai jospa tämäkin on vain osa aamun ensimmäisen lautan lähtöön kuuluvaa rutiinia. Myöhemmin kuulen kuitenkin joidenkin autoilijoiden manailevan samaa typeryyttä kuin minäkin. Tuntuu hyvältä. Jatkamme Honningsvågista matkaa saman tien kohti Nordkappia. Välillä toki pysähdellään ihailemaan maisemia. Tie on paikoitellen, ilmeisesti lumen kinostumisen estämiseksi, pengerretty muuta maastoa selvästi korkeammalle. Mikko sanoo sen aiheuttavan vähän samanlaisen epätodellisen tuntemuksen kuin tunnelissa ajamisen. Välillä ikäänkuin pelkää putoavansa tieltä. Tiedän mistä poika puhuu, olen itse kokenut joskus vastaavaa Kaunispäälle ajaessani. Tulemme perille, maksamme vaaditun, sikahintaisen leirintämaksun - vaikka emme aio leiriytyäkään - ja pistämme pyörät parkkiin. Päivä on kerrassa mahtava, jos kohta hieman tuuleekin. Sää saattaa täällä vaihdella laidasta laitaan muutaman kymmenen minuutin sisällä, joten kiertelemme ensin ulkonähtävyydet. Siiten menemme sisään Nordkapp Centeriin, jonne kumma kyllä ei peritä erillistä sisäänpääsymaksua. Mitenkäs norskeilta moinen fiba on päässyt syntymään! Kun kerran aikaa on, kierrämme kaikki paikat niin sisällä kuin ulkonakin. Tutkimme Nordkappista kertovaa brosyyriä. Luen siitä mm. seuraavaa: Nordkapp on Euroopan pohjoisin kolkka, jonne Norjan pääkaupungista - Oslosta - on pitempi matka kuin esimerkiksi Italiaan. Nordkapp sijaitsee Mageröyan saarella, joka on kooltaan 436km² . Saari on ollut asuttu yli 10000 vuotta. Nykyisestä noin 4000 asukkaan väestöstä kolme neljäsosaa asuu Honningsvågin kaupungissa saaren eteläosassa, loput muutamassa pikku kalastajakylässä ympäri saarta. Itse Nordkappissa ei pysyvää asutusta ole lainkaan. Nykyään sekä kalastus että turismi kilpailevat tasapäisesti saaren ykköselinkeinon paikasta. Mageröyalta löytyy mm. kaikki tarvittavat terveyspalvelut. Siellä on myös peruskoulun ja lukion lisäksi erityinen kalatalous- ja kalastusoppilaitos. Nordkappin kallio kohoaa 307m korkeuteen merenpinnasta. Kallioniemekkeen päällä seisoo Globeksi nimetty monumentti, jota vasten miljoonat turistit ovat valokuvauttaneet itseään. Sen vieressä sijaitsee "Maailman lapset" -patsaspuisto. Patsaissa kuvataan seitsemää eri lasta maailman eri kolkilta. Puisto symboloi yhteistyötä, ystävyyttä, toivoa ja iloa. Vuonna 1988 avatusta Nordkapp Centrestä löytyy Compass Café, Restaurant Lois Philippe, postitoimisto, matkamuistomyymälä, snackbar, pieni rukouskappeli ja Supervideograph. Tilat sijaitsevat neljässä kerroksella maan alla. Nordkapp Hall rakennettiin auditorioksi, jossa on 300 istuinpaikkaa. Nordkapp Clubin yhteydessä on Grotta Bar, jonka ulkoparvekkeelta on mahtavat näkymät Pohjoiselle Jäämerelle. Keskiyön auringon voi Nordkappissa nähdä 77 yönä vuodessa, toukokuun 14. ja heinäkuun 30. päivien välisenä aikana. Vastaavasti aurinko häipyy kokonaan näkyvistä marraskuun 19. ja tammikuun 23. päivän väliseksi ajaksi. Huomaan Mikon väkertävän postikortteja lukuesitykseni aikana. Kysyn, mitä hänelle jäi lukemastani mieleen. Pääköhdat. No, se vielä selvitetään. Lupaan järjestää kotiin päästyämme kirjallisen Nordkapp-kokeen. Alkaa tuntua siltä, että olisimme jo kaiken näkemisen arvoisen täällä nähneet, joten alamme pikku hiljaa valua takaisin kohti Honningsvågin satamaa. Nyt väkeä onkin lautalla aivan eri malliin kuin aamulla tullessamme. Motoristejakin on kymmenittäin ympäri maailmaa. Ajoneuvokannella on enemmän pyöriä kuin jonkin pikkukaupungin ja sen liitosalueiden kerhojen kevätnäyttelyssä. Kåfjordin satamassa kannella käy melkoinen koneiden melske. Tai ainakin kaikki luulevat niin, kunnes joku vaatekomeron kokoinen harrikkamies kävelee paikalle ja lyö harrikkansa käyntiin. Sytytys on sen verran myöhäisellä, että bensa tuntuu syttyvät metrin verran pakoputken pään ulkopuolella. Pauke on tietysti vastaava; jotkut pienimmät pyörät tuntuvat pelkästä säikähdyksestä sammuvan. Mikko huutelee minulle, että tuollaisen hänkin haluaa seuraavaksi pyöräksi. Kilvanajo ei oikein hotsita, joten jäämme suosiolla jonon hännille. Tunnelissa tulee vastaan hoilaava polkupyöräilijäjoukko, joka hieman hötkäyttää. Muuten ajomatka onkin sitten vain aamun toisinto. Olemme tuota pikaa takaisin Olderfjordissa ja kurvaamme bensa-asemalle tankkaamaan. Ja eiköhän vain Ollikin täräytä Guzzilla paikalle. Siirrymme kämppärille. Olemme mökkiä vuokratessamme ottaneet huomioon myös Ollin mahdollisen mukaan tulon. Tilaa on, ei muuta kuin taloksi! Kaivan viskipullon ja lasit ja kaadan kaikille Nordkappin valloittajien maljan - Mikollekin fingerporillisen. Pyydän herroja skoolaamaan valokuvaa varten. Vaimolle pitää toki saada todiste, että poikaa on syöttämisen lisäksi myös juotettu kunnolla. Mutta sepä ei onnistukaan. Mikko kippaa tippansa lasin pohjalta ja sanoo, että äidille ei semmoisia kuvia näytetä. No, ei sitten. Lisätarjoilun suhteenkin pääsi jo valomerkki tulemaan. Menemme syömään. Jaamme Ollin kanssa pizzan puoliksi, Mikko syö kokonaisen. Olli kyselee, tuleeko tuon elättäminen kovinkin kalliiksi. Vastaan, että ei oikeastaan, kun siitä vielä saa lapsilisät. Toisaalta, ei sillä kyllä kunnolla tienaakaan. Mikko sanoo, että häntä väsyttää, eikä hän millään jaksaisi alkaa kuunnella meidän jorinoitamme. Ilmoittaa menevänsä nukkumaan. Ilmeisestikin pahojen aavistusten vallassa pyytää vielä nukkumisetumatkaa niin paljon kuin sitä vain on mahdollista saada. Lupaamme toki moisen. Jäämme mökin portaille seurailemaan saksalaisten touhuja. Niitä on illan mittaan tuotu bussilastillinen. Samoin paikalle on kuorma-auton nupilla hinattu nukkumakontti, jota komeasti kutsutaan nimellä Das Rotende Hotell. Meneillään näyttää olevan iltapalan hetki. Joku ruokapuolen vastaava on kattanut pikku pöydälle erilaista suuhunpantavaa. Muu väki seisoo kiltisti jonossa, ottaa annoksensa ja siirtyy johonkin sitä nauttimaan. Olemme Ollin kanssa yhtä mieltä siitä, että kovin sosiaaliselta eläimeltä saksalainen ainakin ulkopuolisen silmin vaikuttaa. Nukkumakontin edessä on jonkinlainen etuteltta - ilmeisesti pukeutumista ja riisuutumista varten. Nukkumasoppeja on kymmeniä yhdessä puoliperävaunun kontissa. Laskeskelemme, että sinne ei jää henkeä kohti tilaa sen enempää kuin mitä ruumisarkussakaan on. Mutta kaipa siinä nyt saksalainen nukkuu, varsinkin kun siitä ei tarvitse juurikaan mitään maksaa. Esitän Ollille, että nyt pitäisi soittaa paikalle joukko aatteelleen omistautuneita, pohjoisnorjalaisia kettutyttöjä. He voisivat tehdä yön aikana iskun ja vapauttaa häkkeihin teljetyt turistiraukat. Siinä olisi sitten aamulla meille kaikille mukavaa jopia yrittää saada karkulaiset taas kiinni ja takaisin bussiin. Ajatus tuntuu sen verran kutkuttavalta, että nauraa rätkätämme molemmat sille pitkäänsä. Päätämme lähteä vuonon rantaan katsomaan, onko nousu- vai laskuveden aika. Minä päätän lisäksi avata baarin uudestaan ja haen valloitusmaljoihin varaamani viskipullon meille evääksi. Vesi on nousussa. Istumme rantalaiturille. Lyömme nolla markkaa vetoa siitä, ulottuuko vesi korkeimmillaan varpaisiimme saakka. Muutaman tunnin odotuksen jälkeen, pullon vajuttua tyhjiin, julistan itseni voittajaksi. Varpaat säilyivät kuivina. Olli ehdottaa uutta vetoa: Jos istumme samalla paikalla, niin katsotaan, joko seuraava nousuvesi kastelisi varpaat. Lupaa hakea laukustaan toisen pullon viskiä, jotta odottaminen sujuisi rattoisammin. Miehekästä luonteenlujuutta osoittaen torjun Ollin tarjouksen. Voittajana on helppo vetäytyä yöpuulle. Saksalaisetkin on jo suljettu häkkeihinsä. |
[ Päiväkirjaluetteloon ] [ Edellinen sivu ] [ Seuraava sivu ]
