| Elämänarvoni napsahtivat kerraallaan kohdalleen kesällä 1954. Äitini kotitaloon odotettiin käymään metsänleimaajaa. Kuuntelimme serkkupojan kanssa pihassa tieltä kuuluvaa, lähestyvän moottoriajoneuvon puksuttavaa ääntä. Tuota pikaa pihaan kurvasi odotettu mies Arielinsa selässä, nahkapuvussa ja nahkainen lentäjänlakki päässä. Hän nosti meidät molemmat kyytiin, ja kävimme ajamassa pikku lenkin. Olin saman tien myytyä (viisivuotiasta) miestä. Ajolenkin loputtua tiesin täydellä varmuudella, että isona poikana minullakin olisi moottoripyörä. Asiasta ei ollut pienintäkään epäilystä. Aikaa varsinaisesta päätöksestä ensimmäisen oman pyörän hankintaan ehti toki kulua koko lailla. Mutta kun kuusikymmentäluvun alkupuolen ajelin mopolla, ja hieman myöhemmin kaksi pikkuserkkua hankkivat itselleen moottoripyörät, niin pysyihän siinä kiinnostus vireillä pakosta minullakin. |
