Koljonvirran taistelu (27.10.1808):

Pakko laittaa tuo virheellinen kartta tännekin.

Oikea kartta 1800-luvulta.

Koljonvirran taistelun muistopatsas.

Patsaan teksti.

Näkymä patsaalta venäläisten
asemien suuntaan.

Vastaava näkymä venäläisten puolelta.

Ruhtinas Mihail Dolgorukin patsas.

Sotilaan tunnusmerkit.

Sotilashautausmaa.

Sota-aitta.

Aitoustodistus.

Virran sillan paikka aivan
nykyisen tien vieressä.

Ruotsi-Suomen ja Venäjän armeijoiden välinen aselepo solmittiin Lohtajalla 29.9.1808. Venäläiskenraali Tutskov sanoi sen irti 19.10. Taisteluiden oli määrä alkaa uudelleen 27.10. klo 13.00. Suomalaisten mukaan taistelu alkoi jo klo 12.00, tuntia etuajassa. Syynä siihen oli Suomen ja Venäjän välinen aikaero.

Suomalaisjoukot olivat Koljonvirran luoteisrrannalla, venäläiset aselepolinjan takana Iisalmen vanhan kirkon luona. Suomalaisjoukkojen vahvuus oli noin 2000 miestä, vahvistuksia saaneiden venäläisten noin 6000 miestä. Suomalaisjoukkoja komensi eversti Johan August Sandels, venäläisiä kenraali, ruhtinas Mihail Dolgoruki.

Taistelun kulku oli selkeä joskin juonikas: Venäläiset hyökkäsivät Virran sillalle, joka suomalaisilta oli jäänyt osin hävittämättä. Sandelsin epäiltiin jättäneen osan siltaa tarkoituksella ehyeksi. Tykistötaistelun jälkeen venäläisjoukot tunkeutuivat kolmen rykmentin voimin sillan yli Virran toiselle puolelle sekavana laumana. Komppanianpäälliköt Duncker ja Malm vetivät joukkonsa Kauppilan talon luota kauemmaksi Linnan talon mäelle, Sandelsin pääasemaan. Ennenkuin venäläiset saivat joukkonsa järjestetyiksi Sandels komensi eversti Fahlanderin prikaatin vastahyökkäykseen. Isku onnistui ja venäläiset työnnettiin takaisin sillan yli. Suomalaisten tykistö- ja kiväärituli sai aikaan suurta tuhoa tiukkaan ahdistetun vihollisen joukoissa.

Koljonvirran taistelu päättyi venäläisten katkeraan tappioon. Sandels arvioi upseereilleen taistelua seuraavasti: "Hyvät herrat! Tämähän oli pieni Austerlitz!"

Taistelun jälkeen pidettiin 36 tunnin tulitauko. Yleistilanteen vuoksi suomalaisten oli kuitenkin jatkettava perääntymistä. Sandels joukkoineen siirtyi 28.10. Vieremälle ja päivää myöhemmin Salahmiin, josta vielä tehtiin epäonnistunut vastahyökkäysyritys. 16.11. oltiin Pulkkilassa ja 17.11. Marttilassa. Seuraavana päivänä Rantsilassa käytiin sodan viimeinen taistelu. Lopulta prikaati saapui 13.12. Tornion Kaakamoon, jonne se asettui puolustusasemiin. Kaikkiaan Sandelsin joukot olivat osallistuneet 33 taisteluun ja marssineet 2500 kilometriä.

Koljonvirran taistelun henkilögalleria on mielenkiintoinen. Runeberg käsittelee taisteluun osallistuneita kolmessa eri runossa:

"Sandels, hän Partalass' suurustaan,
juur' rauhassa, huoleti syö,
Nyt käydään Virralla taistelemaan,
heti kello kun yksi lyö -
Olen tänne teitä ma pyytänyt -
hyvä pastori, lohtapa nyt."

J. L. Runeberg: Vänrikki Stoolin tarinat: "Sandels"

Tarina on Runebergin omaa keksintöä; Sandels ei tosi asiassa ollut taistelun aikana syömässä, vaan seurasi ja johti taistelua puolustuasemasta Linnan talon luona.

Johan August Sandels syntyi Tukholmassa 31.8.1764. Upseerikoulukseen hänet otettiin jo vähän yli kymmenvuotiaana. Sandelsilla oli hilpeä nuoruus ja hän oli osallisena useissa skandaaleissa Tukholman seurapiireissä. Häntä kuulusteltiin jopa sekaantumisesta valtiolliseen juonitteluun, mutta hänet vapautettiin syyttömänä.

Sandels sai ensimmäiset sotakokemuksensa Kustaan sodassa 1788 - 1789. Vuonna 1799 hänet ylennettiin everstiksi ja vuonna 1803 Savon jääkärirykmentin ja Savon prikaatin tykistökomppanian päälliköksi.

Runeberg luo Sandelsista kuvan kopeana ja miehistään piittaamattomana komentajana, mutta se lienee kuitenkin kirjailijan omaa hengen tuotetta. Venäläiset pitivät Sandelsia Suomen sodan taitavimpana vastustajanaan, joka sekin kuvannee jo jotain.

Koljonvirran toisella sankarilla elämisen lähtökohdat olivat Sandelsin vastaavia vaatimattomammat:

"Sven Tuuvan isä kersantti ol' ollut ikämies
jo Kustaan sodas', osanaan nyt vuotten, puutteen ies;
Maatilkustaan sai harmaapää vain niukan suuruksen,
last' ympärillä yhdeksän, ja nuorin niistä Sven.

Älyä kuinka liiennyt lie äijält' itseltään
jaella lapsiparvelleen, ei tiedä yksikään;
vaan liian paljon antanut lie vanhemmille kai,
kun hältä vesa viimeinen vain pelkät rippeet sai."

J. L. Runeberg: Vänrikki Stoolin tarinat: "Sven Tuuva"

Sven Tuuvan osalta Runebergin runoratsu on tempaissut Bijoun, Sandelsin hevosen, lailla kiitolaukkaan. Rantaruotsalaisen ennakkoluulottumuudella hän on luonut mielessään umpisuomalaisen soturin hahmon; patatyhmän, mutta hyväsydämisen ja rehellisen. Ja tietysti mahdottoman tappelemaan. Edwin Laine loi Svenille elokuvassaan kansakuntamme verkkokalvoille syöpyneen epitomin Veikko Sinisalon roolihahmossa.

Cajander on teoksen suomennoksessaan säilyttänyt Svenin sukunimen alkuperäisenä ja kirjoittaa sen "Dufva". Manninen on vääntänyt nimen paremmin suomalaiseen suuhun sopivaksi Tuuvaksi. Olisikohan Kangasniemen pojassa piillyt Hämeenlinnan poikaan verrattuna äkäisempi fennomaaninbasilli!

Sven Tuuvalla lienee kuitenkin ollut todellinen esikuvansa; Vaasa rykmentin Mustasaaren komppanian sotamies Johan Zacharias Bång (1782 - 1845). Bång otti osaa Koljonvirran taisteluun ja haavoittui siellä vakavasti. Toisin kuin fiktiohahmonsa hän kuitenkin toipui ja siirtyi sodan jälkeen Ruotsiin, jossa asui Lyckselen ja Vilhelminan pitäjissä. Edellisessä on Bångin muistomerkki ja mökki, jälkimmäisessä hänen hautakivensä. Yhteistä on kiista siitä, kumman kylän sankaripoika Bång/Dufva oikein on.

Sandelsin ja Tuuvan ohella kolmas Vänrikki Stoolin tarinoiden Koljonvirran taistelua käsittelevien kolmen runon omalla nimellään esiintyvistä henkilöistä on luutnantti Ziden. Hänen runohahmoaan pidetään myös kaikkein totuudenmukaisimpana.

"Oli Virralla tappelu parhaillaan,
hänen tuo oli viimeinen,
ja kaikki nyt riippui hetkestä vaan,
Fahlander, Malm ja Duncker,
ne ryntäsi rannallen.

Ei ollut heitä kuin sataa kuus,
tuhat miestäpä Tutskov toi;
mut näin tuo uljas Fahlander huus:
"Nyt mennähän kolmin joukoin,
kuka ensin ehtiä voi?"

Fahlanderin lauseen kuuli Ziden,
pian kyllä sen nähdä saa.
"Edespäin!" hän huus, "jalat liikkeeseen;
hurraa, pojat vaasalaiset,
se nyt mies, joka kiiruhtaa!"

Mannisen laitos kertoo seuraavaa: Ziden, Jaakko Henrik, syntynyt Marttilassa Varsinais-Suomessa 1785. Tuli ylioppilaaksi Turussa 1798, palveli sodassa Vaasan rykmentin vänrikkinä ja saavutti sotamiestensä suosion, hän kun kohteli heitä ystävällisesti ja toverillisesti. Kuntoaan hän osoitti varsinkin Koljonvirran taistelussa, jossa luodin ja monen painetinpistoksen lävistämänä päätti päivänsä sankarikuolemalla.

Ziden on haudattu paikalle joukkohautaan muiden suomalaisten kaatuneiden kanssa.