Pyhäjoen taistelu (pääsiäislauantai 1808):

Liekkipatsas Viirteen kylässä Pyhäjoella.

Viirteen taistelukenttää.

Ensimmäinen suurempi yhteenotto käytiin Pyhäjoella pääsiäislauantaina.

Eversti Kulnevin joukot hyökkäsivät noin 1300 miehen voimalla yrittäen kiertää suomalaisten asemat. Yllätys kuitenkin epäonnistui, sillä Uudenmaan Rykmentti komentajanaan Georg Carl von Döbeln löi venäläisten rynnäkön takaisin kaksi kertaa. Suojaustehtävässä oleva rykmentti vetäytyi tämän jälkeen pohjoiseen jatkaen samalla viivytystä Seuraava taistelutilanne syntyi Viirteen torpalla.

Kulnevilla oli nyt noin 2200 miestä takaa-ajossa. Suomalaiset olivat ryhmittyneet puolustukseen torjuen helposti Kulnevin rynnistyksen. Tapojensa mukaan Klingspor perui viivytyskäskynsä ja määräsi joukot jälleen peräytymään. Tuohtuneena jatkuvaan pakoiluun Klingsporin esikuntapäällikkö eversti Gustaf Löwenhjelm lähti nyt etulinjaan, mutta ratsasti epähuomiossa vihollisen puolelle ja joutui vangiksi. Uudeksi esikuntapäälliköksi nimettiin eversti Carl Johan Adlercreutz. 2. Prikaatin uudeksi komentajaksi tuli eversti von Döbeln.

Perääntyminen jatkui.

Siikajoen taistelu (18.4.1808):

Kartta Siikajoen taistelusta.

Siikajoen kirkko.

Taiteilija Matti Visantin suunnittelema
muistopatsas männyn katveessa.

Seurakuntalaisten pystyttämä muistokivi.

Siikajoen taistelukenttää.

" Niin talvenkolkkona kuin ruumis paareillaan
on siinä Siikajoen seutu jäinen;
vaan kolkompi on nähdä sota Suomenmaan,
tuo kurja kulku pakoon kunniattomaan,
perässä pilkkanauruin venäläinen.
Se syynä, miksi urhon otsall' on
yön synkeys, se tumman varjon tuotti
kuin huolihunnun jaloon muotohon,
tuo näky, uhriks Suomi, äiti turvaton,
kun jää, kun pettyin poikiinsa se luotti."

J. L. Runeberg: Vänrikki Stoolin Tarinat: "Adlercreutz"

Mutta joksikin aikaa synkistelyn sai nyt unohtaa:

Pyhäjoen taisteluiden jälkeen seuraavat kahakat käytiin Siikajoella venäläisten joukkojen saavuttaessa Ruotsi-Suomen armeijan perääntyvät osastot ennen Siikajoen ylitystä.

Suomen joukkojen perääntyessä esikuntapäällikkö K. J. Adlercreutz päätti aloittaa viivytystaistelun Siikajoella 18.4.1808.

Etuasemaksi valittiin Siikajoen vanhan uoman pohjoisranta. Kaksi pataljoonaa asettui asemiin molemmin puolin silloista Raahe-Siikajoki maantietä. Adlercreutz lähetti sanan Siikajoen pohjoispuolella perääntyville joukoille palata takaisin ja perustaa pääasema Siikajoen pohjoisrannalle.

Venäläiset Kulnevin johdolla hyökkäsivät etuasemaa vastaan suomalaisten pitäessä tiukasti asemansa. Venäläisten saadessa lisäjoukkoja ja suomalaisten väsyessä joutuivat suomalaiset perääntymään Siikajoen yli.

Venäläisten joukkojen yrittäessä Siikajoen suun suunnasta suomalaisten saartamista ja taistelun jatkuessa havaitsi Adlercreutz, että venäläisten joukkojen keskusta oli heikentynyt. Hän antoi hyökkäyskäskyn, ja joen pohjoisrannalla ollut tykistöpatteri avusti jalkaväkeä. Kirkonmäen jälkeen vallattiin pappila ja lähiseutu. Kerttulan talon luona venäläiset pitivät puoliaan pitkäänsä, mutta lopulta heidänkin täytyi lähteä pakoon.

Suomalaiset ajoivat venäläisiä takaa noin viiden kilometrin matkan kirkonmäeltä. Venäläisiä arvioidaan olleen mukana taistelussa noin 4000 miestä ja suomalaisia noin 2000. Molempien osapuolten kokonaistappiot olivat Siikajoen taistelussa noin 200 miestä kaatuneina ja haavoittuneina. Lisäksi noin 200 venäläistä vangittiin. Kaatuneita on haudattu kirkon tapulin viereen.

Tämän Siikajoella ja muutamaa viikkoa myöhemmin Revonlahdella saavutettujen voittojen jälkeen sota sai uuden käänteen. Suomalaiset joukot aloittivat hyökkäysvaiheen edeten kesän 1808 aikana syvälle Etelä-Pohjanmaalle ja Savoon.

Revonlahden taistelu (27.4.1808):

I. Kallisen suunnittelema Revonlahden
taistelun muisto-obeliski.

"Alt' alennuksen epätoivostaan
nous' isänmaata kansa suojaamaan".

Revonlahden pappila.

"Bulatovin kivi", jolla kenraalin
sanotaan istuneen antautuessaan.

Revonlahden kirkko.

Muistokivi hautausmaalla.

Aflechtin ja Tigerstedtin hautakivi.

Hautapaikka pari kilometriä Pattijoen
Shelliltä Oulun suuntaan.

Kolme jäi tuohon.

Siikajoen voiton kannustamana eversti Adlercreutz onnistui suostuttelemaan ylipäällikkö Klingsporin hyökkäämään Revonlahdelle. Noin 2500 venäläistä, johtajanaan kenraali Bulatov, jäi eristyksiin pääjoukoista. Suomalaiset käyttivät tilanteen hyväkseen ja aloittivat Adlercreutzin johdolla valehyökkäyksen. Suomalaisten piti saada apua Paavolasta, mutta apu myöhästyi. Adlercreutz joutui perääntymään.

Avun myöhästymiselle oli syynsä: Savosta Rantsilaan vetäytyessään kyseenalaista mainetta saavuttaneen eversti Johan Cronstedtin joukot olivat majoittuneet hajalleen taloihin parin kymmenen kilometrin päähän Paavolaan. Joukot saatiin liikkeelle yötä myöten, mutta siirtymämatka oli pitkä, oli pimeä, maastossa oli lunta polvikahlaamaan asti, ja suot olivat jo veden vallassa. Maasto oli kaikille tuntematonta. Cronstedt pyysikin Paavolan lukkaria piirtämään liidulla majapaikan pöytään kartan suunnistuksen helpottamiseksi.

Mitähän Cronstedt olisi maksanut toimivasta GPS:stä?

Varsinainen Revonlahden taistelu alkoi aamulla 27.4., kun Cronstedt hyökkäsi noin 2200 miehen voimin Bulatovin 1500 miehen päävoimia vastaan voittaen heidät rajulla rynnäköllä.

Venäläisten pääpuolustusasemat olivat Revonlahden pappilan luona, jossa myös haavoittunut kenraali Bulatov antautui vangiksi. Suomalaisia kaatui noin 100 miestä, venäläisiä noin 200. Vankeja suomalaiset saivat yhteensä noin 400. Enemmänkin olisi saatu, mutta taistelun jälkeen paenneita ei alettu aktiivisesti ajaa takaa. Syyksi mainittiin ankara lumisade.

Sodan aikaan pappilassa asusti kirkkoherra Melinin perhe, joka jäi kirjaimellisesti taistelun jalkoihin. Kolme vanhinta lasta piilotettiin leivinuuniin. Myös muiden perheenjäsenten onnistui piiloutua. Taisteluiden tauottua ruustinna auttoi sekä omia että vihollisen haavoittuneita. Ruustinna ei kertoman mukaan palautunut koskaan entiselleen taistelujen aiheuttaman järkytyksen vuoksi.

Revonlahden taistelun jälkeen tie etelään oli suomalaisjoukoille auki. Voitonjuhlat piti toki ensin järjestää. Oululaiset lähettivät sotajoukolle 500 kannua viinaa, joten kevätoffensiivin alku ymmärrettävästi hieman lykkääntyi. Klingspor antoi komean voitonjulistuksen:

"Sitten kuin se korkein Jumala on lahjoittanut kuningan Minun aemollisimman Herrani Sotajoukolle kaxi woittoa Waldacunnan petollisten Wihollisten ylitse, jotka yhdellä kawalalla tawalla owat yrittäneet tätä maata ja wäkiä sisälle ottaa, jotka kaukaisista ajoista, suurimmalla ja ulosmerkityllä uskollisuudella ja kjwaudella owat täyttäneet heidän alammaisuudensa welwollisuxia, owat nämä wäkiwallan ja wääryyden harjoittajat pajenneet njn hywin Sijkajoesta kuin Brahesta, sitten kuin he ilkiwallaisuuden harjoittamisella owat näyttäneet sen onnettomuuden kuin oli teille aiwottu. Teidän awullanne hywät ja rehelliset Pohjanman asujamet, Minun rackahat ystäwäni, ja tämän urhoollisen Sotajoukon kansa, jonga johdatus on armosa minulle uskottu, taidan minä Jumalan armollisimman awun kautta, pelastaa teitä venäjän orjudesta, josta teillä on jo ollut tuttawa esimaku."

Olisikohan ollut, että Klingsporkin olisi hieman maistellut oululaisten tuomisia julistusta kirjoitellessaan!

Revonlahdella kaatuneista jotkut säilyivät aikakirjoissa. Pappilan viereiselle kirkkomaalle haudattiin kapteeni J. H. Aflect ja luutnantti A. E. Tigerstedt. He saivat oman muistomerkkinsä. Myös muita kaatuneita haudattiin samalle paikalle. He saivat muistomerkkinsä juhannusyönä 1914, sortokauden aikana salaa miehitysvallalta.

Mutta mitä tapahtui taistelun venäläisvangeille? Heistä lähdeteokset vaikenevat, kuten vaikenevat muistakin sodan aikana vangituista.