Muotkatakka.

430 kilometriä Duortnukseen.

Ropinsalmen kalamökkejä.

Kaunista Ropinsalmea.

Ropinsalmen arkipäivää.

Karesuvannon ostosparatiisi.

Lue kyltti!.

Orajärven koulu, jossa Mukka asusteli.

Mukka-reliefi.

Talo, jossa Mukka piti kirjakauppaa.

Anoppilan aitat.

4.8.2004

Teettää hirveästi työtä tuo porotalous. Ensin pitää tappaa poro ja myydä nahka ja lihat turisteille. Sitten pitää mennä vallesmannin luo poronsarvien kanssa, sanoa että poro jäi rekan alle ja tehdä korvauspaperit. Sitten pitää ilmoittaa maatalousministeriöön, että ahma on syönyt poron ja taas tehdä korvauspaperit. Sitten pitää odottaa pitkän aikaa, että raha tulee pankkiin. On siinä niin kauheasti työtä. Jo vain!

Aamutoimet normaalit. Niiden jälkeen alkaa viimeinen legi. Illalla ollaan kotona.

Ensimmäinen pikapysähdys Muotkatakassa. Pari valokuvaa, ja matka jatkuu. Poroja on siellä täällä tien varrella, mutta varsinaista haittaa niistä ei ole.

430 kilometriä Duortnuksesta pohjoiseen tunturin laella erottuu joukko tuulivoimaloita. Aiemmin en niitä täällä ole hoksannutkaan, tai sitten ne on pystytetty vast'ikään. Vaan on ne hirveän näköisiä maiseman pilaajia. Eikö tässä olisi paikka kaiken maailman viherpipeltäjille pykeltää kunnon demonstraatiot alkuperäisen luonnon tuhoamista vastaan! Tuulimyllyn jalkaan kun itsensä kahlitsevat ja soittavat Käsivarren kihlakunnan nimismies Ossille, niin julkisuus on taattu. Ei muuta kuin arabihuivit kaulaan ja hommiin! Vinkki on ilmainen ja vapaasti käytettävissä.

Seuraava pysähdys Ropinsalmella. Ropinsalmi on lappalaisten ikiaikainen kauppapaikka. Nyt vain paikalla ei näy sen enempää lappalaisia kuin lantalaisiakaan. Paikka on kaunis, mutta täälläkin parkkipaikan reunalle on raahattu kaiken maailman roinat tynnyreistä ja rautasängyistä lähtien. Miksi ihmeessä? Ei niitä siihen kovin kaukaa ole tuotu. Eivätkö ne kiusaa roskaajan omaa silmää? Todennäköisesti hän ne siinä päivittäin näkee. Tätäkö se pohjoisen alkuperäiskansan kunnioitus luontoa kohtaan onkin?

Ajelemme Järämän linnoitusalueelle. Hellettä on sen verran, etten viitsi lähteä asemia kiertelemään. Juha viitsii, ja minä jään juttelemaan museonhoitajan kanssa. Pari kupillista kahviakin siinä tuhoutuu. Juha palaa kolmen vartin päästä. Sulamispiste näyttää olevan melko lähellä.

Karesuvannossa tankataan, juodaan ja tupakoidaan.

Muoniossa juodaan ja tupakoidaan. Pöytään istahtaa muitta mutkitta paikallinen rekkamies. Yleensä näin käy silloin kun on yksin reissussa. Porukkaan ei tavallisesti tunkeuduta. En viitsi alkaa tehdä selkoa, mistä olen tulossa ja minne menossa. Mitäpä se kenellekään kuuluu! Juha kuitenkin jaksaa olla ystävällinen. Tie alkaa kutsua siinä vaiheessa, kun kaveri kertoo, kuinka liikennevaloissa Scaniasta voi pakokaasujarrun avulla pölläyttää dieselnoet vieressä seisovien motoristien silmille. Joopa joo!

Pohjasenvaaran männyllä samat huoltotoimet. Juha sanoo Yamahan koneen pitävän outoa ääntä. Öljyäkin on kulunut aika tavalla. Epäilen jostakin männästä öljyrenkaan katkenneen. Mutta eiköhän sillä kotiin päästä - melkeinhän tässä jo perillä ollaankin.

Reissu ei koskaan ala kotoa, eikä pääty sinne. Se alkaa silloin kun kotiasiat jäävät mielestä, ja päättyy kun muistiin ei kirjaudu enää muuta kuin pysähdykset. Sangis lienee tämän matkan alkupaikka ja päätepiste Muotkatakka.

Tupakkatauko Orajärvellä, Timo K. Mukan kotikylässä.

Timo K. Mukka eli lähes koko elämänsä Pellon Orajärven kylässä. Syntyi vuonna 1944 ja kuoli 1973. Koki monen muun taiteilijan tavoin ahdasmielisen maaseutuyhteisön paineet kestämättömiksi, mutta palasi irtiottoyrityksiltään kuitenkin aina kotikyläänsä.

Mukka teki ensimmäiset kirjalliset yritelmänsä jo murrosikäisenä, mutta tekstit tulivat kustantajilta takaisin. Niiden "animaalisuus" ja eroottinen ylivirittyneisyys ei viehättänyt. Mutta Maa on syntinen laulu, "19-vuotiaan pellolaisen nuorukaisen romaani" hätkähdytti suggestiivisuudellaan. Muu tuotanto syntyi perässä nopeaan tahtiin – Mukka saattoi kirjoittaa viittä teosta yhtaikaa – ja yliherkkä kirjailija paloi loppuun. Kuoleman tuloa jouduttivat taloudelliset ongelmat ja myös keltainen lehdistö. Hymy-lehdessä julkaistu artikkeli "Riiput jo ristillä, Timo K. Mukka" oli ehkä viimeinen pisara maljaan.

Mukka kirjoitti tärkeimmät teoksensa huomattavan lyhyen ajanjakson aikana: Maa on syntinen laulu (1964), Täältä jostakin (1965), Tabu (1965), Laulu Sipirjan lapsista (1966), Punaista (runokokoelma, 1966), Koiran kuolema (1967), Ja kesän heinä kuolee (1968), Lumen pelko (novellikokoelma, 1970), Kyyhky ja unikko (1970).

Pellon kunta rehabilitoi hyljeksityn ja omalaatuisena luuserina pitämän poikansa vuonna 1985 hankkimalla kirjastoon reliefin kirjailijan muistoksi. Muut Mukan hahmon ympärille suunnitellut hankkeet ovat tulleet alas ammutuiksi: Alkuvuodesta 2004 Mukan leski Tuula Mukka tyrmäsi suunnitelman ja Pellon Mukalle järjestämän juhlavuoden. Miksi kunta juhlii kirjailijaansa kuolleena, kun häntä elävänä hyljeksi, Tuula Mukka kysyi. Varsinkaan Mukan viimeisiin aikoihin liittyvä katkeruus ei ole vieläkään hellittänyt. Kirjailija ja hänen perheensä häädettiin vuokrarästien vuoksi Orajärven koulun, nykyisen kylätalon, yläkerrasta. Haastemies tavoitti kuolemaa tekevän Mukan Rovaniemeltä.

Antaisivat olla jo, matkailunedistäjät!

Kurvaamme anoppilani pihaan kahvin toivossa. Ovi on kuitenkin lukossa, eikä ketään näy lähipiirissä. Olisi pitänyt soittaa Orajärveltä.

Viimeinen tankkaus Jopparin Kesoililla. Näillä bensoilla mennään kotiin asti.

Juoksengin ohi en pääse koskaan ilman, että mielessä kävisi ajatus "Everstin piilossa" käymisestä. Niin nytkin. Sama veruke tuntuu kelpaavan joka kerta: on liian kiire poiketa muutamaa kilometriä päätieltä syrjään.

"Everstin piilo" on luola, jossa jääkärieversti Nordström pakoili Valpon kyttiä vuonna 1945. Hänen onnistui kuitenkin jonkin ajan piilottelun jälkeen paeta Ruotsiin. Luola löydettiin vasta vuonna 1998. Everstin kertomus pakomatkastaan oli niin seikkaperäinen, että pellolainen Paavo Peura pystyi sijoittamaan hänen piiloluolansa jonnekin Ratasjärvelle Ratasvaaran laitaan. Sen löytäminen oli kuitenkin vaikeaa, mutta tiiviin etsimisen jälkeen se löytyi Tuomas Myllymäen kanssa.

Kahvit Karungissa.

Kemin jälkeen vaivun jurriin. Ramaisee oikein kunnolla. Ajamisen ohjailu siirtyy isoilta aivoilta selkärangan jatkeelle, eli nyt mennään perstuntumalla. Iin jälkeen moikkaan Juhaa ja kurvaan vanhaa Kemintietä Haukiputaan kautta kotiin.

Eikä pisaraakaan niskaan koko reissun aikana. Täydellinen ajoitus kesällä 2004!