Brahehusin linnoitus, taustalla
Grännan kaupunki


Brahehusin muureja


Vänern tuonne suuntaan


Ja tuonne; taustalla
Visingön saari


Visingön kirkko


Vielä vähän muureja


Ja lopulta päästään lautalle

13.5.1992

Tämän kulttuuri- ja opintomatkan tarkoituksena on tutustua kuuluisiin eurooppalaisiin taistelupaikkoihin viime sotien ajoilta. Aikaa siihen kyllä kuluu, mutta arvelemme selviämme ainakin Ruotsista ilman pitempiä pysähdyksiä.

Olli kyselee, pitäisikö Tukholmassa pysähtyä katselemaan nähtävyyksiä. Olen sitä mieltä, että minulla ei ole tänne jäänyt enää mitään katseltavaa. Riittää kun Norra Stationsgatanilla ajattelee yleviä ajatuksia siitä panostuksesta, jonka minä olen jättänyt ruotsalaiseen kansankotiin.

Kuusi- ja seitsemänkymmenlukujen taitteessa jokainen itseään kunnioittava nuori vietti jonkin aikaa Ruotsissa töitä paiskomassa. Naapurimaan alhainen verotus tuntui sopivan minullekin, vasta armeijasta vapautuneelle persaukiselle.

Vastasin omalta osaltani ruotsalaisten hyvinvoinnista tekemällä heille mellanöliä ja sockerdrickaa med hallonsmak Apotekarnes Mineralvattenilla, joka oli Prippsin tytäryhtiö ja sijaitsi Norra Stationsgatanilla. Pidin samalla huolta siitä, että Solnan opiskelijaasuntolassa asuvalla siirtolaisporukalla ei ollut ainakaan sockerdrickasta pula.

Työnteon ohessa opettelin tyttökaverini kanssa yhteiselämää ja huushollin pitoa. Tyttökaverini söi kertomansa mukaan hyvin työpaikallaan, mutta minulla oli aina iltaisin nälkä ilmeisesti armeijan peruina. Söin kuukausitolkulla fiskpinnareita med lökfyllning, koska ne olivat ainoa ruoka, jota pystyin laittamaan. Sen jälkeen niitä ei ole syödä tarvinnutkaan.

Ei se näin jälkeenpäin tarkasteltuna kovin hääviä elämää ollut. Tyttökaverinikin onnistui sittemmin jollakin minulle epäselväksi jääneellä konstilla muuttamaan hieman epämääräisen roolinsa vakinaiseksi vaimon viraksi. Muistan hänen kyllä Solnan opiskelijaboxissa roolimuutoksesta puhuttaessa luvanneen, että elämä tästä vielä paranisi. No, ken elää, hän näkee.

Olin samalla reissulla jonkin aikaa töissä myös Sundbybergissä AEG:n huoltoyksikössä. Ajelin tylppänokkaisella Volvolla jakelemassa lähiöiden vihreille leskille heidän korjattaviksi toimittamiaan televisioita, liesiä ja jääkaappeja. Jos ei muuta, niin tulipahan ainakin kaupunki tutuksi.

Tukholma tuntuu olevan aivan entisellään. Essingeleden on korjauksen kourissa, juuri niin kuin aina on ollut ja tulee kai olemaankin. Vaan eipä hätää, kun kuitenkin tuota pikaa ollaan Grännassa. Emme käy kaupungissa ostelemassa polkagriseneitä, kuten asiaan kaiketi kuuluisi. Pysähdymme kuitenkin Brahehusin raunioilla katselemassa kaupunkiin ja Vänernille.

Aivan suoranaisesti mitään sotahistoriaan liittyvää Brahehusista ei löydy. Kaipa se aikoinaan jonkinlaista turvapaikkaa on tarjonnut, tai sitten se on rakennettu siitä syystä, että tuohon aikaan yksinkertaisesti on ollut tapana rakentaa linnoja. Mene, tiedä! Ovathan ne ruotsalaiset voineet tarvita suojaa jotain itsellensäkin epämääräiseksi jäänyttä uhkaa vastaan. Jotenkin tuntuisi sopivan maan sotahistoriaan tuommoinenkin ajatuskuvio.

Jönköpingissä käännytään länteen kohti Göteborgia. Edellisen yön lyhyiksi jääneet yöunet alkavat painaa. Ramaisee pirusti ja vaivun jonkinlaiseen jurriin.

Ollilla on jonkinlainen ivalolainen, myötäsyntyinen, varmaankin jo äidinmaidosta imetty kyky olla joutumatta eksyksiin. Yleensä luotettavana pidetty taho on kertonut minulle, että jos Olli eksyy johonkin Ivalon erämaakolkkaan, hän keittää kahvit ja lähtee kotiin.

Niinpä pyydän Ollia ajamaan nokkamiehenä Göteborgin satamaan, minulla kun ei ole harmainta aavistusta, mitä kautta sinne mennään. Jotenkin minusta tuntuu, että Olli onkin jo tuota esitystä odottanut; sen verran reippaan näköisesti hän Guzzin selkään hyppää.

Mutta mutta! Voi kauhistuksen kananhäkki! Niin vain käy, että tuo luojan luoma kartan ja kompassin kaksijalkainen kombinaatio ajaakin harhaan. Satamaan kyllä tullaan, mutta aivan täysin väärään kohtaan.

No, tuota pikaa oikeakin paikka löytyy. Olli selittää halunneensa näyttää minulle sataman toisessa päässä ollutta erityisen suurta sotalaivaa. Joo, joo. Vaan en kai minäkään tuollaista kusetusta erehdy uskomaan. Ja tämä kyllä muistetaan.

Kattegat on lähes tyyni. Meritaudista ei tarvitse keskustella. Neljän tunnin päästä ollaan Fredrikshavnissa. Ja siitä vielä kolme varttia tuttuun Tylstrupin krohon.

Soittelen illalla Sirrelle ja Kallelle Kööpenhaminaan. Sovimme, että ajan paluumatkalla sen kautta ja olen heillä yötä.


[ Päiväkirjaluetteloon ] [ Edellinen sivu ] [ Seuraava sivu ]