Kreikan pohjoisosassa sijaitsevan Makedonian kuningas Filippos II
(359-335 jKr.) päätti käyttää sekavia aikoja hyväkseen.
Hän uudisti ensitöikseen Makedonian armeijan ja perusti mm.
kuuluisan makedonialaisen falangin. Siinä yhdistettiin jalka- ja
ratsuväen toiminnat toisiinsa. Falangin kuri oli kova ja
yhteishenki korkealla.
Filippos lahjoi ja kukisti hajanaiset vastustajat yhden toisensa
jälkeen, mutta jätti näille oikeuden hallita itseään.
Todellinen valta pysyi kuitenkin Filippoksen käsissä.
Ensimmäistä kertaa kreikkalainen maailma oli yhdistetty.
Filippos murhattiin kesken hänen Persiaan suunnittelemansa
sotaretken valmistelujen. Valtaistuimelle nousi hänen vain
20-vuotias poikansa Aleksanteri.
Aleksanteri kukisti häntä vastaan kapinaan nousseet valtiot
kovin ottein ja jatkoi Persian sotaretken suunnittelua. Nuoresta
iästään huolimatta hänellä oli tähän hyvät edellytykset.
Makedonian armeija oli aikansa paras. Persian sotilaallinen voima
oli myös hiipumassa. Lisäksi Aleksanteri oli saanut hyvän
sotilaskoulutuksen. Hänen muusta opettamisestaan oli huolehtinut
mm. filosofi Aristoteles.
Vuonna 334 eKr. Aleksanteri kuljetti noin 40000 miehen armeijansa
yli Hellespontoksen. Hän löi suurkuningas Dareios III:n
johtaman Persian pääarmeijan Issoksessa ja valtasi sen jälkeen
Egyptin. Niilin suistoon nuori itsevaltias perusti ensimmäisen
nimeään kantavan Aleksandrian kaupungin.
Egyptistä valloittajan tie kulki läpi Persian aina Indukselle
asti. Indukselle saapuessaan Aleksanteri oli täynnä uusia
suunnitelmia maailman valloittamiseksi. Hänen valiojoukkonsa,
jotka olivat taistelleet voitokkaasti kahdeksan vuotta ja
edenneet yli 20000 km, kieltäytyivät kuitenkin jatkamasta kohti
tuntematonta. Aleksanteri joutui mukautumaan sotaväsymystä
potevien miestensä tahtoon ja kääntymään takaisin.
Paluumatkalla 33-vuotias Aleksanteri menehtyi kuumetautiin,
todennäköisesti malariaan.
Aleksanteri ei jatkuvien valloitustensa kuluessa ennättänyt
paneutua valtavan valtakuntansa hallitsemiseen. Niinpä hän ei
yrittänytkään radikaalisti muuttaa valloittamiensa kansojen
oloja. Valtakunnan eri osien johto- ja valvontatehtäviin
Aleksanteri nimitti makedonialaisia. Hän yritti myös
konkreettisesti lähentää valloittamansa alueen eri kansoja:
seka-avioliittoja suosittiin ja uusia siirtokuntia perustettiin
ympäri valtakuntaa. Toiminnallaan Aleksanteri loi pohjan
hellenistiselle kulttuurille, jossa itämaisia aineksia yhdistyi
kreikkalaiseen kultuuriin.
Aleksanterin kuoltua hänen luomansa suurvallan heikkous
paljastui. Ainoita sitä koossapitäviä voimia olivat olleet
hallitsijan persoona ja Makedonian armeija. Alistetut kansat
alkoivat kapinoida, ja kun Aleksanterilta ei myöskään jäänyt
perillistä, hänen sotapäälliköidensä eli diadokien välille
puhkesi kiivas valtataistelu. Kun selvää seuraajaa ei
löytynyt, diadokit jakoivat valtakunnan v. 306 eKr.
