Ajankulun määräsi auringon valo. Työt alkoivat aamun
sarastaessa. Tavallinen ateenalainen nukkui arkivaatteissaan ja
nautti nopeasti kevyen aamupalan: vettä ja veteen tai viiniin
kastettua leipää. Aamupäivä omistettiin töille.
Keskipäivällä perhe söi jälleen kevyen aterian, johon kuului
yleensä leipää, oliiveja, vihanneksia, hunajaa, puuroa ja
toisinaan myös kalaa. Päivän pääateria nautittiin illan
hämärtyessä. Nyt siihen saattoi kuulua myös lihaa,
erityisesti sianlihaa, jonka uskottiin auttavan ruoasulatusta.
Maitoa ja kananmunia löytyi harvoin ruokapöydästä, mutta
sitäkin yleisemmin vuohenjuustoa. Useimmat ruokalajit syötiin
sormin, sillä haarukkaa ei tunnettu ja lusikkakin oli
harvinainen. Viinit nautittiin yleensä vedellä laimennettuina.
Ateenalainen vapaa mies vietti päivänsä ruumiinharjoituksissa,
torilla kansankokouksissa väitellen tai hoitelemalla
liiketoimiaan. Työ haittasi pahasti yhteiskunnallista
osallistumista ja siksi sitä vieroksuttiin. Yhteiskunnallisen
arvoasteikon alapäässä olivatkin palkkatyöllä
toimeentulevat.
Nainen oli Ateenassa toisen luokan kansalainen. Hänen tärkein
tehtävänsä oli synnyttää, kasvattaa lapsia, hoitaa kotia ja
mahdollisesti toimia herrojen viihdyttäjänä eli hetairana.
Avioliiton nainen solmi yleensä viimeistään 15-vuotiaana.
Kumppanistaan hän ei voinut päättää. Kodissaan naisella oli
kuitenkin ehdoton käskyvalta. Hän valvoi omaisuutta ja jakoi
orjille työt.
Spartassa naisen asema oli tasa-arvoisempi. Hän saattoi omistaa
maata, ja vastasi tyttöjen kasvatuksesta. Kodin hoito jäi sekin
hänen harteilleen, koska miehet olivat 30 ikävuoteen asti
asepalveluksessa. Valtion luonteen mukaisesti naiskauneudelle ei
annettu arvoa. Naiset eivät kantaneet koruja, eivätkä
käyttäneet kosmetiikkaa ja hajuvesiä.
