HARJOITTELE PRONOMINEJA

Täydennä kaikki aukkokohdat sopivilla pronomineilla. Tarkista lopuksi vastauksesi
näpäyttämällä tekstin lopussa olevaa Tarkistus-painiketta.

Orava Nappisilmä asuu suuressa metsässä, on paljon vehreitä kuusia. Nappisilmä omistaa yhden kävyn, on erityisen suuri. on hänen silmänteränsä. Käpyvuosi on ollut paras oravamuistiin, miellyttää Nappisilmää. Naapurikuusessa asustelee oravapariskunta, poikkeaa mielellään rupattelemassa Nappisilmän pesäkolossa. Silloin on tapana juoda käpyteetä, maistuu metsäiselle ja tuoksu on huumaava.

Lähistöllä on liikuskellut näätä-rouva, on huolestuttanut oravia. Näädät ovat yleensä kiusallisia naapureita, mutta yksilö on käyttäytynyt toistaiseksi ystävällisesti. Näätä-rouva on jäänyt leskeksi edellisenä kesänä, vuoksi hän asustelee yksin. Sekä oravapariskunnan että Nappisilmän pesäkolot ovat näätä-rouvan kulkureitillä. pesäpuut ovat myös huomiota herättävän suuria.

Eräänä päivänä Nappisilmä ja näätä-rouva sattuvat vastatusten metsäpolulla. on ensin varautunut ja vähän jännittynytkin. Näätä-rouva avaa viimein keskustelun ja esittelee itsensä. Nappisilmäkin rohkaisee mielensä ja vastaa esittelyyn, jää murtuu. Naapurukset huomaavat viihtyvänsä toistensa seurassa, innostuneena Nappisilmä kutsuu uuden tuttavansa luokseen käpyteelle. Teehetki onkin hauskin, orava on kokenut.