| He olisivat menneet kävelylle, jos ei olisi satanut. | | |
| Ketään älköön kidutettako älköönkä rangaistako tai kohdeltako julmasti, epäinhimillisesti tai alentavasti. | | |
Heidän lisäkseen siellä lienevät olleet työssä myös tehtaan perustajien vanhimmat lapset. | | |
| Tällä kurssilla on tehty mielenkiintoisia tutkielmia. | | |
| Hän menköön ensimmäisenä lavalle. | | |
| Kenen kuuluisan näyttelijän haluaisit esittävän itseäsi, jos elämästäsi tehtäisiin elokuva? | | |
| Kansainvälistykää, mutta pitäkää kiinni omasta kulttuuristanne. | | |
| Saastuneen Itämeren pelastamiseen tarvitaan paljon erilaisia toimenpiteitä. | | |
| Vältä kasvien taittamista, ylimääräistä liikkumista polkujen ulkopuolella ja eläinten häiritsemistä. | | |
| Kaikki tietänevät, ettei autoilu ole ympäristöystävällistä. | | |
| Hän olisi halunnut lukea tämän kirjan jo aiemmin. | | |
| En jaksaisi syödä suurta jäätelöannosta jälkiruuaksi. | | |